maanantai 12. helmikuuta 2018

Nuoret kiimattaret

"Kyllä sen sit huomaa" on yksi piinaavin vastaus ja laihin lohtu minkä voi saada silloin, kun on uusi harrastaja ja neuroottinen jonkin asian suhteen, kuten sen, tunnistaako sitä varmasti koska naarasfretillä alkaa kiima. Vaikka kaikki ympärillä hyvää tahtoen nyökyttelevät päätään ja vahvistavat vastauksen paikkansa pitävyyden, sitä on itse täysin varma siitä, että on taatusti sitten se ensimmäinen puusilmä, joka ei huomaa, ja jonka näätä kuolee anemiaan ja jolle kukaan ei sen jälkeen myy enää ikinä mitään eläintä, jos sellaista omalta morkkikseltaan enää arvaisi edes ottaa. Koska mistä kaikki muka voivat olla niin varmoja siitä, että juuri sinäkin sen huomaisit. Ja pelissä on kuitenkin naarasfretin koko elämä, sillä katkaisematon kiima voi naarasfreteillä johtaa aplastiseen anemiaan ja sitä kautta fretin kuolemaan. Joitain olen kuullut asian pelottavan jopa siinä määrin, että naarasfrettiä ei uskalleta edes harkita, sillä urosfrettien kohdalla kiima on korkeintaan omistajalle epämukava, ei vaarallinen eläimelle itselleen.

Mitellalla ei ole kiima päällä, sen vulvan kohdalla on ennemmin sisäänpainunut kuoppa kuin turvotusta.
Kunnes sitten tulee se ensimmäinen kiima, jonka jälkeen on helppo liittyä nyökyttelijöiden joukkoon vahvistamaan, että kyllä sen sit huomaa. Minäkin olin meidän ensimmäisten tyttöjen kanssa kuin tulisilla hiilillä siihen asti, että ne ensimmäiset kiimat alkoivat. Snurre oli ollut eläinhoitolalle tullessaan puolikalju ja aneeminen katkaisemattoman kiiman johdosta, eikä kukaan ollut juuri enää antanut toivoa sen selviytymisestä. Se kuitenkin selvisi, mutta minä pelkäsin tosissani, ettei se selviäisi vastaavasta toista kertaa, ja sillä toisella kertaa se oli minun vastuullani reagoida ajoissa, ja pitää huoli siitä, ettei sen tilanne pääse enää ikinä yhtä pahaksi. Mutta sen varmistamiseksi minun olisi huomattava kiima ajoissa.

Lystillä vulva on lähtenyt turpoamaan, vaikkei se ole vielä yhtä pitkällä kuin Huiskulla.
Toki sitä oli lukenut kiiman merkeistä moneen kertaan, kuten siitä, että eläimen ominaishaju voimistuu, turkki rasvoittuu, käytöksessä voi ilmetä erilaisia muutoksia, kuten huomiohakuisuutta, muiden hoivaamista, ylivilkkautta ja etsimistä, sekä vulvan turpoamisesta. Mutta luettuna ne kaikki vaikuttivat kovin triviaaleilta, etenkin kun kun samoihin aikoihin eläin aikuistuu ja kevätkin voi vaikuttaa eläinten mielialoihin ja touhuihin. Niin mistä sitä voi olla varma, milloin kyse on kiimasta, eikä jostain muusta.

Kunnes se sitten alkaa. Eläin alkaa olla sen ikäinen, että ensimmäiset kiiman merkit ovat odotettavissa (naaraat aloittavat ensimmäisen kiimansa yleensä 6-9 kuisina) ja eläimessä alkaa näkyä muutoksia. Alkuun hienovaraisempia, kuten muutos aiemmin tutussa hajussa tai jonkin käytöspiirteen korostuminen. Sitten koko ajan selvempiä. Vulvan turvotuksen kohdallakin on jo oppinut luottamaan siihen, että jos sitä täytyy yhtään arpoa, onko se nyt turvoksissa vai ei, se ei ole - sillä kyllä sen sitten huomaa. Meilläkin junnuille iskettiin nyt vajaa viikko sitten lantit, jotka vetävät kiiman ensin huippuunsa, ennenkuin se sitten katkeaa. Siinä kohtaa kun lantit laitettiin, kummallakaan ei ollut vielä niin selvää turvotusta, mutta Huiskulla se nousi jo seuraavana päivänä, ja Lystikin seuraa nyt perässä.

Huiskun vulva on selvästi turvonnut, ja se työntyy ulospäin sormenpään kokoisena pattina.
Nyt tyttöjen pimperoita tuijotettuani päätin sitten myös kuvata ne. Jos se lohduttaisi edes yhtä naaraspentua harkitsevaa luoden jotain kuvaa siitä, mistä sen sitten huomaa. Kuvista ei tullut täydellisiä, kun kuvausassistenttini karkasi taas Poriin hajautukseen (josta käsin voi sitten pyöritellä silmiään sille, että kaikesta sitä pitääkin blogiin kuvia laittaa), mutta ainakin jonkinlaiset. Toki eroa saa tulla katsomaan myös livenä, jos pentukuumeilujen keskellä haluaa tulla tutustumaan lajiin noin muutenkin. Meillä on omien aikataulujen puitteissa aina ovi auki fretistä kuumeileville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti