torstai 15. helmikuuta 2018

Kuolinsiivous

Omalta osaltani tein eilen sen päätöksen, että yritän ystävänpäivää uudelleen lauantaina. Eilen se vain kaatui ja hajosi käsiin. Ensin flunssa vei yöunet, eikä kahden tunnin unilla työpäivän jälkeen jaksanut olla sosiaalinen. Illalla olleen facebook-kokouksen alunkin missasin puolella tunnilla, kun akku loppui niin itsestä kuin puhelimesta. Ja kun sitten näädillä oli koko ilta pientä vääntöä ja vielä Jäte-Joonas löytyi kuolleena, se meni vähän siinä.

Minun kun vielä piti illalla puhuessa Jussin kanssa hyvät yöt ja ystävänpäivät ihan vain äkkiä toivottaa hyvät yöt myös herppilään. Tehdä pikainen tarkistus ja vakuuttaa Jussikin siitä, että kaikki on ihan hyvin - ja miksei olisi, kun juuri sunnuntaina kaikki laitettiin kunnolla kuntoon, eikä alkuviikostakaan ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Mutta jo heti avattuani huoneen oven kalman haju iski vastaan ja tiesin että jossain on raato. Suuntasin ensimmäisenä Böffön häkille, sillä yli kaksivuotias pappahamsteri tuntui todennäköisimmältä lähtijältä. Mutta häkissä pyörä senkuin pyöri, ja minut nähdessään Böffö kipitti luukulle kerjäämään pähkinöitä.

R.i.p. Jäte-Joonas
Sen jälkeen koitin käydä semioptimistisesti läpi keitä sunnuntaina oli ruokittu, että jos joku olisi oksentanut puoliksi sulaneen jyrsijänraadon lämpömaton päälle. Sekään ei olisi hyvä asia, mutta se selittäisi hajun, eikä olisi niin lopullista. Kaikki käärmeet kuitenkin löytyivät hengissä, eikä missään lojunut sulaneita raatoja. Sitten Jussi kysyi, että mites Jonttu. Kävelin sen terraariolle, ja ennenkuin olin edes avannut sitä, vastaus oli aika selvä. Jonttu oli ihan ihme asennossa, kuivahtaneen oloinen ja silmät painuneet kuopalle. Se oli lämpömaton päässä terraariota ja kokonaan hyppyhäntäisten peitossa, minkä myötä hajoaminen oli lähtenyt nopeasti käyntiin. Saatuani sen ruumiin pussiin, oli aika selvää, että haluan siivota myös sen terraarion pois ennenkuin Jussi palaa Porista.

Siinä istuessani herppihuoneen lattialla ikkuna auki odottamassa huoneen tuulettumista, ja kuunnellessa näätien huutoa voimat tuntui hetken olevan aika totaalisesti loppu. Vaikka ohitukset menee koko ajan paremmin, puolet laumasta on jo ok, eikä pyörityksiäkään ole enää kauheasti näkynyt, ei Justiinan ja junnujen kanssa ole vielä päästy eroon jahtaamisista ja kiljumisista. Paljon melua melko tyhjästä, mutta sillä hetkellä sitä ei olisi jaksanut yhtään. Kun vielä samaan aikaan Huisku jakaa kaiken kiimahellyytensä Miikkikselle, ja poika sit jurputtaa, kun sitä alkaa välillä ahdistaa teinittären lähentelyt.

Mutta onneksi on Jussi. Vaikka Jontun kuolema tuli shokkina, vaikka voikin 4,5-vuotiaan kanssa mennä iänkin piikkiin, hän jaksoi rauhoitella myös minua. Että kyllä tämä vielä tästä. Kun saa taas nukuttua. Ja että hän auttaa sitten näätienkin kanssa kun palaa, ja hän on kanssa vielä valmis yrittämään Justiinan kanssa. Että ei yhden väsypäivän takia kannata heittää kirvestä kaivoon, kun tytöstä jo kovasti tykkään.

Kylppärin lattialle on hyvä romahtaa. Sielä saa yleensä seuraa.
Tänään onkin ollut jo parempi päivä. Mutta elämä ison eläinlauman kanssa voi joskus olla kaukana vaaleanpunaisesta hattarasta jopa ystävänpäivänä, jolloin netti täyttyy söpöistä sydämillä varustetuista eläinkuvista söpöillä teksteillä. Mutta kyllä mie silti noita rakastan, aina. Ja ymmärrän ne söpöt eläinkuvat. Eilenkin siinä kohtaa kun ilmalle oli juuri lentäneet parit voimasanat ennen romahtamistani kylppärin lattialle, syliin kipitti se kaikkein epätodennäköisin sylinäätä eli Lysti, ja oli siinä pari minuuttia paijattavana. Ja Lystille pari minuuttia paikallaan vastaa muiden muiden tunteja.
Että on meillä vaan ihan mahtava lauma. Kaikesta huolimatta.

Mutta palataan siihen ystävänpäivään lauantaina.

2 kommenttia: