Näätäpäivää ja muita kuulumisia

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Täällä ollaan taas oltu menossa niin että tietokonekin on jäänyt vähemmälle huomiolle. Perjantaina aloitettiin näätäpäivällä, lauantai ja sunnuntai menivät Tampereella, maanantaina oli miun zumba ja eilen eksyi taas SYÖ!  -viikkojen merkeissä Sariannan ja Kasperin kanssa syömään ja siitä Sariannan luo juttelemaan vähän kaikesta - kuten Finnish Ferret Festival -frettinäyttelystä johon suunnataan ylihuomenna. Se reissu onkin tarkoitus tehdä junalla, ja mukaan tuleva tavaramäärä hirvittää jo valmiiksi.

Tänään taas piti kodinhoitopäivää, ja pyykkikone on laulanut siitä asti kun pääsin töistä. Nyt kun oli viimeinen mahdollisuus pestä reissuun haluttavat vaatteet. Ja tiskivuorikin pitää joskus kesyttää. Samalla häärätessä kaloillekin vaihtui vesi ja altaasta tuli karsittua kasvit. Miikkiksen vessapaikkaan kyllästymisen myötä sohva menetti jalkansa maanantaina, ja nyt näyttäisi siltä, että poika on kelpuuttanut yhden frettien pissa-alustoista omaksikin vessakseen, mikä on nopeuttanut vessapaikkojen siivoamista paljon <3

Tampereella käydessä taas saatiin vähän levitettyä näätäkuumetta, kun vapautettiin lauma hääräilemään yhden jo valmiiksi frettikuumeisen eläintutun asuntoon. Lopputuloksena hän päätyi lopettamaan useamman vuoden harkinnan ja edistämään näätäytymistään ottamalla yhteyttä Pickpocket's -kasvattajaan - ja Jussin eläinmäärä kasvoi kahdella, kun Janna myi hänelle kaksi kuningaspytonnaarasta morsiammiksi Saborille. Näille tuli nimiksi Pamela ja Selena, ja Pamela pääsikin heti kotona Saborin seuraan.

Näiden ohella on sitten ruokittu ja leikitetty näätiä ja lenkitetty Mitellaa - pentu kun vaatii edelleen joka iltaisen iltalenkkinsä, tai käy ihan mahdottomaksi.

Kuviakin on taas näädistä luvassa, mutta koska ne eivät ole minulla puhelimella, ne tulevat postaukseen jälkitoimituksena.

2 kommenttia:

  1. Miten muuten frettien kanssa leikitään? Siis kun koirilla on vetoleikit, pallon perässä juoksemiset jne. ja kissatkin juoksee lelujen perässä tai pyydystelee asioita milloin mitenkin, mutta miten frettien kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu ihan fretistä, meillä kaikilla on ne omat lempparijuttunsa. Itsy rakastaa kissojen huiskuleluja, ja juoksee ja painii niiden kanssa ihan intona. Mitellakin innostuu niistä joskus (etenkin uusimmasta, jossa on vinkuva hiiri), mutta rakastaa ennen kaikkea juoksuleikkejä ulkona, jossa sitä on helppo innostaa esimerkiksi spurttailemaan. Myös pallot ovat välillä pop ja vetoleikit puruleluilla. Snurre rakastaa rapisevia juttuja ja vinkuleluja, ja sitä voi leikityttää esimerkiksi tyhjillä karkkipusseilla ja muovipusseilla, joita on ihana kätkeä ja joissa voi kieriskellä. Esteri on vähän semmoinen arvokas rouva, joka ei niin usein leiki ihmisten kanssa, mutta innostuu välillä etenkin vesileikeistä, kun sitä ottaa mukaan suihkuun ja antaa sen juosta välillä suihkun alle, jonka jälkeen se taas pakittaa putputtaen. Esteri myös ratkoo välillä mielellään koirien älypelejä yksin tai Mihailin kanssa.

      Frettien keskinäisissä leikeissä putket ovat kestosuosikki, ja niihinkin voi välillä jemmailla esimerkiksi palloja.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI