Finnish Ferret Festival

tiistai 18. lokakuuta 2016

Jussi ilmoitti jo hyvissä ajoin, että ei ole lähdössä ajamaan Siilinjärvelle. Hänestä koko viikonloppu
näätämammojen keskellä keskellä ei mitään ei kuulostanut omalta, mutta onneksi Sarianna oli yllytettävissä mukaan. Ja kun kaksi kortitonta lähtee reissuun, auto vaihtuu lakiteknisistä syistä junaan. Vähän se kyllä meinasi hirvittää siinä kohtaa kun huomasi, että ainoaan vähänkin järkevään vaihtoehtoon vaihtoja mahtuu kaksi pelkästään menomatkalle, ja kantamuksille tuli painoa yli 20 kiloa - mutta siitä selvittiin.

Pienet kantamukset
Tälläkertaa lähtö näyttelyyn koitti siis jo perjantaina. Itse tuli lähdettyä asemalle suoraan töistä, joten tavarat piti saada jo torstaina kasaan niin että Jussi löytää varmasti kaiken, kun menee hakemaan niitä ja näätiä. Silti sitä koko perjantain arpoi töissä, onko kaikki varmasti mukana, ja olisiko pakaaseissa mahdollisesti jotain ylimääräistä. Tässä kohtaa halloweenkoristeita ja -asusteita ei luonnollisesti laskettu ylimääräisiksi, kun näyttelyllä oli kerta halloween-teema. Kellon tullessa yksi miettimisaika loppui, ja vähän sen jälkeen suunnattiin Hesburgerin kautta junalle.

Junamatkat menivät yllättävän kivuttomasti ja hankittu tavarankuljetuskärry lunasti paikkansa sydämessäni helpottaen playpenin raahaamista. Sarianna auttoi ihanasti näätien kanssa, hänen omat otuksensa kun ovat sen verran rauhallisempia, että niille uskalsi ottaa lainaksi kevythäkin, jonka sai mukavasti suoraan näyttelypaikalle tuotuna. Niinpä raahattavia playpenejä oli onneksi vain yksi. Jopa nopeammasta seitsemän minuutin vaihdosta selvittiin kommelluksetta - onneksi, sillä aion saada Sariannan mukaan taas ensivuonna ;D

Loistava seura, parempi reissu <3
Itse näyttelypäivä sujui varsin tavalliseen tapaan, vaikkakin itsellä oli pientä totuttelua siinä, että omia näätiä oli ensimmäistä kertaa useammassa luokassa. Niinpä ei enää riittänyt että oli aamulla skarppina mummuluokkien ajan, kun Itsyn ja Mitellan vuorot olivat vasta iltapäivästä. Näyttelypäivän aikana tuli myös jatkettua edellisenä iltana aloitettua itseä kokeneempien harrastajien hyödyntämistä, ja käytyä kysymästä mielipiteitä niin Mitellan implantoinnista kuin Itsyn hampaista. Lopputuloksena eilen tuli varattua Linnunmäelle eläinlääkäriaika kaikille neljälle fretille, kun käydään putsauttamassa Esteriltä hammaskiveä, poistattamassa Itsyltä mädäntynyt poskihammas, hakemassa Itsylle ja Mitellalle implantit ja viemässä Snurre perustarkistukseen ja mittauttamassa siltä verensokerit. Alkuun meidän oli tarkoitus viedä lauma Rosalle Turkuun, mutta ajanvarauksessa selvisi, että hän on valitettavasti muuttamassa niin että meiltä lähtee luottolääkäri.

Pikkukrempoista huolimatta kaikki näädät saivat ihan ok pisteet: Esteri 86p, Mitella 82p, Snurre 81,5p ja Itsy 81,5p. Esteri pääsi myös palkinnoille saaden tuomarin suosikin. Esteri kun on meidän lauman kaunotar, mutta lauantaisessa kunnossaan ei yltänyt sijoille asti. 

Itsyn uudet valjaat
Näyttelyosuuden päätyttyä iltaa jatkettiin kokousporukan ja yöpymään jäävien voimin muunmuassa kodassa makkaraa paistaen ja saunoen. Mie ja Sarianna taisimme olla paikalla olijoista ainoat holittomat, mutta se ei paljon ainakaan meidän menoa hidastanut xD Aamu olikin sitten vähän tuskainen, kun kello soitti kahdeksalta alle viiden tunnin yöunien jälkeen. Siinä kohtaa krapulattomuus oli vain laiha lohtu. Saimme kuitenkin laitettua kamat kasaan ja näädät boksiin ja ehdimme Riinan kyydittäminä vielä ajoissa junaankin. Junassa alkoi sitten näätäpäivä on trail, kun seuraamme liittyi seitsemänvuotias eläinharrastaja, joka pysyi matkassa Kuopiosta Turkuun asti. Hän kävikin sitten useampaan otteeseen kummankin kaikki näädät läpi Mitellaa lukuunottamatta - sitä kun en ihan vielä uskaltanut antaa vieraalle junassa paijattavaksi, vaikka näyttelyssä sekin jo pääsi syliteltäväksi.

Väsyneet näädät pinoutuvat kivasti


Ja koska matkassa olin mie, kuvaaminen taas jotenkin jäi muualla kuin junassa - en muistanut ikuistaa edes aitausta halloweenkoristeissaan. Mutta tulipahan edes jotain kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI