Pakastimen kiinnipitämisen vaikeudesta

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Meillä on ollut Mihailin takia pakastimessa lapsilukko kohta kolme vuotta. Lukko on vaihtunut
kertaalleen muuton ja pakastimen vaihtumisen myötä, mutta lukko on pelittänyt hyvin. Meillä käytössä ollut malli on hankittu lastentarvikeliikkeestä, ja se on kakspuolisella teipillä paikoilleen kiinnitettävä kaappeihin, pakastimiin ja muihin sellaisiin suunniteltu yleislukko. Ainoa kerta kun pakastin on päässyt aukeamaan lukon hankkimisen jälkeen kävi kun unohdin lukita pakastimen.

Vanha lukko
väliaikaisviritelmä
Tai se oli ainoa kerta tähän viikkoon asti. Pakastimen aukeamisesta innostuneena Mihail sai taas uutta uskoa siihen, että niin voi todella käydä. Ja kun Miikkis laittaa kaiken tarmonsa, voimansa ja sinnikkyytensä johonkin, tulosta alkaa yleensä todella syntyä. Niin kävi nytkin, ja lopulta kaksipuolinen teippi antoi periksi, vaikka Mihail ei päässyt siihen suoraan käsiksi. Jatkuvalla oven rämpyttämisellä lukko kuitenkin irtosi lopulta teippeineen ja ovi oli taas auki. Tälläkertaa olin kuitenkin onneksi kotona, ja ovi meni heti myös takaisin kiinni. Ainoiksi tappioiksi jäi siis kaksi pettynyttä näätää, kun Miikkiksen lisäksi pakastimeen oli ehtinyt jo Mitellakin.

Ensiapuna suljin Miikkiksen pois keittiöstä frettiportilla, kunnes saimme pakastimen oveen kiinnitysliinan Jussin autosta. Nyt ollaan taas suunnittelupöydän äärellä. Kiinnitysliina kun ei ole se kaikkein kätevin pakastimen ovessa, mutta ainakin se toimii.

Tai sitten pitää vain tyhjentää pikku pakkanen ja käyttää pelkkää arkkupakastinta. Sitä missä on Miikkiksen kuvakin.

3 kommenttia:

  1. Nälkä! Mikä ihana tekosyy.. T: Satunneinen kommentaattori, säännöllinen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan niin väärin, kun kaikki parhaat herkut jemmataan pakastimeen, ja sitten vielä rajoitetaan itsepalvelumahdollisuuksia ;)

      Poista
  2. Ihmiset osaa olla kyllä niin kamalan röyhkeitä :D

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI