keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jos meidän fretit olisivat koiria

Äsken yhtä facebookpäivitystä kirjoittaessani tulin taas miettineeksi, kuinka erilaisia meidän tytöt keskenään ovat. Ja jostain tuli mieleeni ajatus, että nehän ovat kuin ihan eri rotuisia. Mikäli meillä olisi frettien sijaan koiria, ne eivät olisi edes samasta roturyhmästä.

Snurre on ihan selvä seurakoira. Sellainen pörröinen bichon frisee. Sydämellinen hassuttelija, joka pussailee kaikkia, ja viihtyy kotisohvan nurkassa. Kova hääräilemään. Aktivoinniksi sille riittää sen omat lempilelut, vaikka se välillä voikin innostua myös pienestä ulkoilusta. Vieraita koiria kohdatessaan siitä kuoriutuu epävarma kimakkaääninen räksyttäjä, johon kaikki vastaantulevat muut koirat eivät vaivaudu edes reagoimaan. Jos joku kuitenkin reagoi, ei tästä ole tappelijaksi, vaan hyökkäystä seuraa välitön taktinen vetäytyminen omistajan syliin.

Esteri on terrieri. Suuri koira pienessä paketissa. Kokoonsa nähden omaa ihan mielettömän auktoriteetin ja laittaa usein ojennukseen selvästi itseään isommatkin vastaantulijat. Omaa kovan vahtivietin. Omiaan kohtaan yleensä ystävällinen, mutta etenkin vieraampia saattaa näykätä. Selvästi itsenäisempi, muttei mikään erakko. Tarkka omista tavaroistaan.

Mitella on palveluskoira, lähimpänä ehkä saksan- tai belgianpaimenkoiraa. Tästä mallista löytyy huippuunsa viritetty turbomoottori, jonka myötä siitä on melkein mihin vain harrastukseen mitä kuvitella saattaa, mutta ei pelkästään kotisohvalla loikojaksi. Mutta jos sen kanssa jaksaa ja haluaa tehdä, rajana on vain taivas. Vaatii määrätietoisen kouluttamisen ja on kouluttamattomana mahdoton. Käytännössä mahdoton väsyttää pelkällä fyysisellä liikunnalla, vaan vaatii myös riittävästi aivojumppaa. Riittävästi aktivoituna loistokumppani.

Nyt kun meille on iän myötä rauhoittuneiden seurakoiran ja terrierin seuraan tullut nuori aktiivinen palveluskoira, fiilikset ovat menneet vähän laidasta laitaan. Välillä sitä on positiivisella tavalla tyrmistynyt siitä, kuinka nopeasti tuon kanssa voi edetä, ja kuinka mielettömästi potentiaalia siitä löytyy. Välillä taas kokee itsensä täysin valmistautumaksi tähän eläimeen, ja pelkää sen potentiaalin menevän hukkaan, kun monena päivänä jo sen perusaktivointi vetää itseni piippuun. Mitellasta kun on jo nyt tullut minulle personal trainer: pureminen on saatu jo aika hyvin kuriin, mutta itselläni on kunnon kohotuksen paikka, että oma kunto riittää pysymään tuon tytön perässä.

Itsy tuli meille sunnuntaina, ja sille en osaa sanoa vielä rotua. Mutta ainakin tyttö on ollut hyvänä apuna Mitellan aktivoinnissa jaksaessaan vääntää sen kanssa ihan eri tavalla kuin mummuskat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti