sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tuotetestissä OverZoo Omega-Vit

OverZoon Omega-Vit on toinen meille kesäkuun alussa Faunattaresta testiin tulleista OverZoo-sarjan
tuotteista. Tuote on siis ollut meillä käytössä nyt kuusi viikkoa.

Omega-Vitin tuote-esittelyssä sen luvataan sisältävän Omega 3 ja Omega 6 rasvahappoja juuri oikeassa suhteessa eläimen yleisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Säännöllisesti käytettynä tuotteen kerrotaan parantavan vastustuskykyä, edistävän ihon ja turkin hyvinvointia, sekä lisäävän turkin tuuheutta ja kiiltoa, jonka johdosta sitä suositellaan käytettäväksi erityisesti karvanlähdön aikana. Meillä tämä päädyttiin ottamaan toiseksi testituotteeksi, koska sähköpostin tullessa Esteri oli juuri aloittelemassa karvanvaihtoa ja meillä aiemmin käytetty omegavalmiste oli loppumassa. Testijakson aikana myös Miikkis aloitti karvanvaihdon. 

Tuote on tarjottu meillä raakaruokien päälle annosteltuna, ja se on maistuvuudeltaan selvästi hyvä: jopa meidän nirsoin näätä eli Snurre käy mielellään litkimässä öljyä, vaikka se ei vahingossakaan koskisi sen alla oleviin lihoihin. Tässäkään tuotteessa tuotteen korkki ei ole kuitenkaan mielestäni ideaalein mahdollinen, sillä pienemmässä 50 ml:n pullossa on pumppukorkin sijaan pelkkä reikäkorkki, jonka koin tuotteen annostelun kannalta hankalammaksi.

Kuuden viikon testiaikana en huomannut merkittävää muutosta eläinten ihon ja turkin kunnossa. Tähän tosin vaikuttaa varmasti osaltaan sekin, että jo ennen tämän tuotteen käytön aloittamista laumalle on syötetty säännöllisen epäsäännöllisesti Omega 3 ja Omega 6 rasvahappoja sisältävää öljylisää, joskin eri merkkisenä. Sen sijaan verrattuna Esterin vuoden takaiseen karvanvaihtoon, jolloin meillä ei ollut käytössä vielä mitään Omegavalmistetta, ero on suurempi. Viime vuonna Esterillä alkoi kesäkuun alussa karvanvaihdon yhteydessä tippua hännästä karvat, ja loppukesästä häntä oli jo lähes kokonaan karvaton. Tälläkertaa häntä on nyt heinäkuun puolivälissä edelleen täysissä karvoissa. Kuluneen vuoden aikana meillä on tosin tehty myös monia muita muutoksia frettien ruokavalioon, mikä tekee mahdottomaksi arvioida, mikä osuus nimenomaan Omega 3 ja Omega 6 rasvahappojen lisäämisellä on ollut.

Snurre litkimässä öljyä heti sen bongattuaan
Omalla kohdallani tämän testin jälkeen isoin päätös koskeekin sitä, jatketaanko meillä testipullon loputtua OverZoon Omega-Vitin käyttöä, vai palataanko meillä Grizzly villilohen öljyyn. Koska maistuvuudessa ja vaikutuksissa ei tuntunut olevan merkittäviä eroja, huomio kiinnittyi seuraavaksi sisällysluetteloon. Kummassakin tuotteessa ilmoitetaan hyvin raaka-aineet, jotka ovat Omega-Vitissä soijaöljy, turkanmaksaöljy sekä välttämättömiä tyydyttyneitä ja tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävä tokoferolivalmiste, jonka koostumus on: 43,65%  linoleenihappo, 0,83 % gammalinoleenihappo, 3,46% eikosapentaeenihappo, 3,72% dokosahekseenihappo, 0,33% arakidonihappo, 4,2% myristiinihappo. Grizzlyssä taas villin lohen öljy Alaskasta ja rosmariiniuute. Grizzlystä tuotteesta löytyy vielä lisäksi tarkemmin avattuna tuotteen ravintosisältö ja vaikuttavat aineet ja niiden pitoisuudet, joita OverZoon Omega-Vitistä ei ole samalla tavalla merkitty. Näistä selviää, että Grizzly sisältää yhtä 2ml: pumpun painallusta kohden mm. Omega-Vitistäkin löytyvää eikosapentaeenihappoa 185mg eli 10% ja dokosaheksaeenihappoa 200mg eli 11%

Tällähetkellä uskon, että tarkemman sisällysluettelon ja meille paremmin sopivan pakkauskoon takia meillä palataan aiemmin käytettyyn tuotteeseen. Grizzlystä kun löytyy meille kätevä 125 ml:n pullo, siinä missä Omega-Vitissä vaihtoehdot ovat joko 50ml tai 250ml. Mutta koska ainakaan näin lyhyellä käytöllä en huomannut käytännön eroja, voisin  kuvitella ostavani myös Omega-Vittiä, jos esimerkiksi tarvitsisin joskus pienempää purkkia reissuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti