lauantai 5. joulukuuta 2015

Esittelyssä Jussin eläintarha, osa 2/4: hämähäkit

Lukumäärällisesti Jussin laumasta isoin osa on hämähäkkejä. Hämähäkkejä Jussilla on yhteensä kaksitoista ja niistä kaksi on aikuisia, yksi sub-adult eli melkein aikuinen, kolme juvea eli "junnua" ja kuusi slingiä eli poikasta. Hämähäkeistä aikuiset ja sub-adult asuttavat jo kunnon terraarioita, muilla Höppänää lukuunottamatta on vielä käytössään pienemmät poikaspurkit. Juveistakin Fifillä on tosin pian edessään muutto isompaan. Hämähäkkien kohdalla minun on myönnettävä, että en ole edes opetellut niiden lajeja, ja siltä osin tämäkin postaus on tehty yhdessä Jussin kanssa. Itse olen kyllä osallistunut tähän hämähäkkijuttuun nimeämällä valtaosan Jussin kahdeksanjalkaisista ;)

Jussin lauman seniori on todennäköisesti vähintään kaksikymmentävuotias Tepa (Grammostola porteri, Chilen tarantula), joka muutti Jussille "eläkekotiin". Tepankin kohdalla elinaikaa voi kuitenkin olla jäljellä enimmillään jopa vuosikymmeniä. Tepa on porukasta ainoa, joka on todennäköisesti pyydystetty luonnosta. Tepa on ostettu Puutorin akvaariosta noin kymmenen vuotta sitten, ja se on silloin ollut jo täysikasvuinen; ja toisin kuin nisäkkäillä, näillä aikuistuminen vie lähemmäs kymmenen vuotta. Sen takia lemmikkimarkkinoilla oli pitkään (ja on jossain määrin yhä) houkutuksena pyytää myyntiyksilöt luonnosta kasvattamisen sijaan, ja sen takia moni luonnossa aiemmin yleinenkin hämähäkki on päätynyt Cites-lajiksi. Cites-todistusten vaatiminen ja harrastajien kiinnostuksen lisääntyminen suojeluasioissa on lisännyt myös vankeudessa kasvatettuja yksilöiden kysyntää - vaikka niiden aikuistumista saa monesti odottaa pitkään. Tepa elää luonnostaan enemmän maanpinnalla ja maanalla, ja sen on hyvin kömpelö kiipeämään. Niinpä Tepan terraariokin on täytetty puoliväliin asti turpeella, niin että se ei mahdollisesti pudotessaan pääse loukkaamaan itseään. Tepa on varsin hidasliikkeinen ja rauhallinen tapaus, ja myös myrkkynsä puolesta sieltä lievimmästä päästä. Nämä ominaisuudet tekevätkin Tepan lajitovereista suosittuja aloittelijatarantulia. Väritykseltään Tepa on melko tasaisen ruskea, ja sellaisena ja kohtuu pienenä monen makuun ulkonäöltään hieman mitäänsanomaton moneen värikkäämpään ja isompaan lajiin nähden. Tepa kuitenkin kompensoi näitä hyvin olemalla paljon näkösällä.

Tepa

Tepa

Tepan asumus
 Ujo (Tapinauchenius gigas, Orange tree spider) on Tepasta poiketen puuhämähäkki, samoin kuin sen kanssa yhtäaikaa saapunut Rehveli. Tämä kaksikko on ainoa, mitä Jussilla on kaksi samaa lajia. Näiden kohdallakaan juttu ei ollut mitenkään suunniteltu, vaan moltissaan epäonnistunut Rehveli tuli Jussille kaupanpäällisenä. Hämähäkit kun kasvavat kokoa ja uudistavat itseään luomalla nahkansa, niin että vanhan nahan sisältä tulee uusi isompi ja muutenkin ehompi hämähäkki. Kuitenkin joskus jokin menee pieleen, ja hämäkki saattaa katkaista osan jaloistaan ennenkuin ne ovat ehtineet vahvistua moltin jälkeen, ne jäävät vanhaan molttiin jumiin, tai tapaturmaisesti molttien välillä. Tullessaan Rehveliltä puuttui kaksi jalkaa kokonaan, ja niiden lisäksi kolmas oli rampautunut. Hämähäkki ei siis ollut oikein myyntikunnossa, joten myyjä lahjoitti sen Jussille Ujon mukana. Rehvelin kohdalla Jussilla on edelleen harkinnassa, jääkö se tänne pysyvästi, vai matkaako se uuteen kotiin kuntouduttuaan. Täällä ollessaan Rehveli on moltannut kerran, ja nyt sillä on jo seitsemän jalkaa; niistä kaksi on tosin vielä muita heiveröisempiä. Kuitenkin yhden tai kahden moltin jälkeen sen pitäisi olla jo täysin kunnossa. Ujo onkin päässyt kasvussaan vähän Rehvelin edelle, ja se on jo aikuistunut ja paljastunut naaraaksi. Tarantulilla sukupuolilla on merkittävä ero eliniässä: siinä missä naaraat voivat elää jopa pitkälti päälle kolmekymmentä vuotta, urosten elinikä jää monella lajilla selvästi alle kymmeneen. Niinpä moni aina toivoo poikasia ostaessaan saavansa naaraan, ja sukupuolen selviämiseen menee monilla lajeilla jopa vuosia. Kun sukupuoli lopulta selviää, urokset ovat jo elämänsä ehtoopuolella, siinä missä naaraat porskuttavat vielä pitkään. Rehvelin kohdalla sukupuolesta ei ihan vielä pysty sanomaan. Ujo ja Rehveli ovat Tepaan verrattuna hyvin ketteriä kiipeämään ja ne vaativatkin korkean mallisen terraarion, jotta voivat halutessaan viritellä seittejään maanpinnan yläpuolelle. Väriltään nämä ovat oransseja ja liikkeiltään selvästi nopeampia. Terraariossa ollessaan ne viihtyvät kyllä pitkiä aikoja myös paikallaan.

Ujon terraario
Rehvelin terraario


Ujo

Ujo
Jussin junnosaston isoin tapaus on Fifi (Pterinochilus murinus rcf, Orange baboon spider). Fifi on Jussin hämähäkeistä yksi lemppareistani, vaikka se on Jussin hämähäkeistä myös se, johon viimeiseksi koskisin. Fifi kun on paitsi kauniin oranssi ja kova tekemään seittejä, myös hyvin herkästi puolustautuva, täpäkkä ja porukan myrkyllisin. Sekään ei ole myrkyllisyydessään tappava, mutta pystyisi kyllä pahimmillaan aiheuttamaan kolmen tai useamman päivän sairasloman, jossa ensimmäinen puolituntinen menisi hyvin voimakkeiden kipujen vallassa ja sen jälkeen seuraavat päivät enemmän tai vähemmän huonovointisena ja kouristellen. Niinpä Fifin kohdalla on jo valmiiksi sovittuna, että jos koskaan pahin tapahtuisi ja se pääsisi puremaan Jussia ja karkuun, on jo valmiiksi sovittuna hämähäkkiharrastaja, jonka voi sitten hälyttää tänne pyydystämään hämähäkin ja viemään sen mukanaan, niin että itsekin pystyisi keskittymään Jussin hoitamiseen. Fifin kohdalla turvatoimet ovat kyllä muutenkin tiukemmat ruokintapihtien pituudesta ja muusta alkaen. Sekä siinä, että Fifin hoitotoimenpiteitä ei koskaan tehdä väsyneenä tai sairaana ja minä en tee niitä koskaan, ellei jokin erityinen hätätilanne sitä vaadi (eläimen kohdalla joka syö pari-kolme kertaa kuussa ja kestää paastoamista, ja jonka vesihuollon voi järjestää avaamatta boksia, niitä hätätilanteita ei synny kauhean herkästi).
Fifi tuoreeltaan moltin jälkeen
 Höppänä (Lasiodora parahybana) on toinen Jussille tulleista hämähäkeistä ja Jussin tarantulista se josta tulee kaikkein kookkain - sitten joskus. Höppänäkin kun on suhteellisen hidas kasvamaan, vaikka onkin muista juveista poiketen päässyt jo eksoterraan asumaan. Höppänän nykyinen terraariokin tulee kuitenkin jäämään sille aivan liian pieneksi, jos se saavuttaa lajille mahdollisen 25 senttimetrin koon (hämähäkeillä puhutaan legspannista, eli ristimitasta toisen etujalan päästä vastakkaisen takajalan päähän).

Höppänä
Huopa-Töppönen (Avicularia versicolor) eli Töppönen on juve-osaston herkkis. Jussilla on ollut ennen Huopa-Töppöstä kaksi avicci slingiä Töppönen ja Huopikas, mutta kun kumpikaan niistä ei selvinnyt yli slingivaiheesta, Jussille muutti Huopa-Töppönen vähän isompana poikasena. Hämähäkitkin kun luottavat poikasten kohdalla usein ennenkaikkea määrään ja yhdestä munasäkistä voi kuoriutua kymmenittäin (osilla lajeilla jopa toistasataa) poikasta, mahtuu poikasiin aina myös niitä heikompia, jotka eivät selviä aikuiseksi asti. Slingien herkkyydessä on lajikohtaisiakin eroja, ja avicslingit ovat ehkä sieltä herkimmästä päästä. Tämä näkyy hämähäkkien kohdalla myös hinnoissa: mitä pienemmän poikasen hankkii, sitä edullisemmin sen saa. Aikuisista varmoista naaraista maksetaan monikymmenkertaisia hintoja pieniin slingeihin nähden. Kahden heikon slingin jälkeen Jussi halusi kuitenkin seuraavaksi ottaa poikasen, joka on selvinnyt jo siitä kaikkein riskialttiimmasta vaiheesta. Yleensä ne kaikkein heikoimmat tapaukset kun karsiutuvat jo ensimmäisten molttien jälkeen. Nimensä Huopikas on saanut puuhämähäkeillä tyypillisistä paksuuntumista jokaisen jalat päässä: ne ovat Töppösen kiipeilytöppöset.

Töppönen seittipesässään. Tämä laji on juvena kauniin metallin sininen, joten toivottavasti saamme paremman kuvan vielä tähän blogiin.

Jussin ensimmäinen hämähäkki Lotta-Päivi (Brachypelma smithi, Meksikon punapolvi) on edelleen slingi. Jussi halusi aloittaa hämähäkkiharrastuksen rauhallisesti hitaasti kasvavalla lajilla, mutta siinä kohtaa kun hänelle todenteolla valkeni, että silloin sentin mittaisella pikkuhämähäkillä oli oikeasti ikää jo yli vuosi, hän alkoi miettiä, kauanko sen kanssa kestäisi ennenkuin hänellä olisi kotonaan tarantula joka muistuttaa enemmän tarantulaa kuin pientä huonehämähäkkiä. Niinpä Lotta-Päivin rinnalle tuli myös isompia ja nopeammin kasvavia lajeja, mutta Lotta-Päivikin on edelleen kuvioissa ja kasvaa omassa junnulassaan hitaasti, mutta varmasti. Oikeastaan hyvin hitaasti, hitaammin kuin mikään muu Jussin hämähäkeistä: nyt kuluneen vuoden aikana Lotta-Päivi on moltannut kolmesti ja onnistunut ehkä tuplaamaan kokonsa. Silti se menisi yhä varmasti keskivertosuomalaiselle läpi huonehämähäkistä.

Slingien vauva kodit.

Lotta-Päivi

Punahilkka

Sinikka (Chromatopelma cyaneopubescens, Green bottle blue) on Jussin slingeistä kovin seitittäjä ja ainoa jonka boksi on täytetty valkoisilla verkoilla. Senkin verkot menevät kuitenkin hyvin maanrajaa pitkin. Ulkonäöltään Sinikka on vielä lähes täysin identtinen Lukin (Cyclosternum fasciatum) kanssa, vaikka otukset edustavat eri lajeja. Neljäs maanrajassa viihtyvä slingi Lotta-Päivin, Sinikan ja Lukin lisäksi on Punahilkka (Brachypelma boehmei). Tästä nelikosta Lotta-Päivi ja Punahilkka ovat rauhallisempia ja hitaammin kasvavia, siinä missä Sinikka on hieman puolustavampi asumustaan kohtaan ja Lukki hieman säpsy.

Sinikka

Lukki. Tässä vaiheessa kehitystä nämä kaksi näyttää vielä samalta.
 HooKoo (Psalmopheus cambridgei) ja Irmeli (Psalmopheus irminia) ovat slingiosaston puukiipeilijät. Ne ovatkin saaneet asumuksikseen muita slingejä korkeammat purkit, vaikka ne viettävätkin vielä paljon aikaa myös maahan kaivautuneina; näillä kiipeily tulee lisääntymään paljon iän myötä. Ne ovat Jussin slingeistä nopeimpia, puolustautuvimpia ja myrkyllisimpiä - niiden myrkky vastaa jo useamman ampiaisen pistoa.

Irmeli

HooKoon ja Irmelin asumukset

HooKoo esillä. Nuoret psalmopeus suvun edustajat viihtyvät maan alla.
Jussin tarantulista kaikki syövät tällähetkellä pääsääntöisesti sirkkoja ja torakoita. Ruokahyönteisen koko valitaan ruokittavan hämähäkin koon mukaan. Jonkin verran tarantulat saavat myös muita sopivankokoisia ruokahyönteisiä, kuten sotilaskärpäsiä, jauhomatoja ja buffalomatoja. Pienet slingit saavat syödäkseen noin kerran viikkoon ja isoimmat muutaman kerran kuussa. Sopivaa ruokintaväliä seurataan yksilökohtaisesti: mikäli jonkun peräpää on hyvin pulleana vielä pidempään ruokinnan jälkeen, voi sen seuraava ateria siirtyä hieman myöhemmäksi.

Boksien sisustukset ovat kaikilla melko samantyyliset; pohjalla turvetta, jonka päällä on hieman sammalia ja korkkikaarnaa. Kiipeilevillä lajeilla korkkikaarnat ovat isommat ja yltävät korkeammalle. Vesikuppeja junnuloista ei löydy, sillä niiden kohdalla vesikuppi olisi iso riskitekijä, johon slingi saattaisi hukkua. Ne saavatkin tarvitsemansa veden syömästään ravinnosta sekä pohjan kostutuksessa syntyvistä pisaroista. Osa aavikkolajeista tarvitsee kyllä vettä niin vähän, että vaikka boksi olisi rutikuiva viikkokausia, ei siitä aiheudu eläimelle mitään haittaa. Sen sijaan ne alkavat nopeasti oireilla liian kosteasta alustasta. Sademetsälajit tarvitsevat kosteutta luonnollisesti enemmän. Tarantulien kohdalla sopivien olosuhteiden järjestämisessä pääseekin pitkälle jo sillä, että tietää elääkö laji maanpinnan alla, maanpinnalla vai puussa, ja elääkö se kosteassa vai kuivassa ympäristössä: muuten hoito on kaikilla hyvin pitkälti sama.


Aiempi osa:

Osa1: Sammakot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti