Minulla tuli sattumalta vastaan oma blogipostaukseni lähes kolmen vuoden takaa, ja sen luettuani totesin, että voisi olla aika toistaa se. Eli kirjata ylös sekä asioita, joissa koen tällähetkellä onnistuvani hyvin eläintenomistajani ja mitkä asiat meillä mielestäni tällä hetkellä toimivat lauman kanssa - ja toisaalta listata myös niitä asioita, mitkä koen haastaviksi ja missä meillä olisi kehitettävää.
 |
| Itsy <3 |
Aloitetaan vahvuuksista:
+ Viime postauksen luettuani en voi olla aloittamatta siitä, että Miikkis on normaalipainoinen ja ruvista on päästy. Tämä on asia jonka kanssa tapeltiin vuosia, ja joka lopulta toteutui vasta nyt nykyisessä asunnossa, kun sain lopulta aikaiseksi tehdä sen, mikä arvelutti minua todella pitkään: rajattua Miikkiksen erilleen muista eläimistä etenkin sen ollessa yksin kotona.
Voin myöntää, että ajatus rajatusta aitauksesta pojalle, joka on elänyt meillä vapaana koko ikänsä, tuntui pitkään pahalta ja mahdottomalta toteuttaa. Tiedostin, että vuorovaikutus frettien kanssa paitsi mahdollisti ruokien varastelun, ja edisti siten pojan ylipainoa, myös altisti pojan frettien liian raisuille leikkiinkutsuille. Lopullisesti päätös kuitenkin syntyi, kun Miikkis alkoi vanhentumisen myötä stressata selvästi enemmän frettejä, ja muutimme taloon, jossa on portaikko joka voisi olla sokealle ja kömpelölle pojalle kohtalokas, jos se pääsisi sinne edes vahingossa. Nyt kun Miikkiksellä on ollut aitauksensa kohta puoli vuotta, aiemmat ongelmat ovat kadonneet, ja Miikkis tuntuu pitävän siitä, että kukaan ei pääse tunkemaan sen petiin ja ruoka, vesi ja vessa ovat aina lähellä ja tutuilla paikoillaan. Halutessaan Mihail pääsee jaloittelemaan koko yläkertaan junnujen ollessa huoneessaan, mutta olen jopa vähän yllättynyt siitä, kuinka harvoin se haluaa kierrokselleen.
+ Uusi koti tarjoaa puitteet vaikka mihin. Viime kerralla hehkutin sitä, kuinka uusi isompi asunto mahdollistaa aiempaa paremman tilojen jakamisen. Sen jälkeen tilaa on tullut taas yli tuplasti ja sen lisäksi iso piha ja piharakennuksia. Toki haastepuolelta löytyy vielä juttuja, jotka haittaavat uuden kodin täyden potentiaalin hyödyntämistä, mutta pikkuhiljaa.
Mutta nyt meillä on oikeasti TILAA. Tänne mahtuu vaikka mitä virikettä, ja kissatkin voivat vetää rallia kerrosten välillä. Upeat ulkoilumahdollisuudet aukeavat myös ihan takaovelta.
+ Kaikki fretit ovat raakaruualla ja syövät hyvin monipuolisesti erilaisia lihoja ja konaisia ruokaeläimiä. Myös Mauno on ollut alusta asti kiinnostunut kokonaisista ruokaeläimistä ja monista lihoista. Tämä mahdollistaa aiempaa paremmin myös ruuan hyödyntämisen eläinten virikkeellistämisessä.
+ Jätettyäni vakityön olen jaksanut taas innostua asioista aiempaa enemmän. Pakko myöntää: viimeiset vuodet varastotöissä aloin olla aika leipiintynyt. Kävin töissä vain rahoittaakseni vapaa-aikani, ja koska vakituinen työpaikka säännöllisellä kuukausipalkalla on asia, josta kukaan täysjärkinen ihminen ei hevillä luovu. Vaikka työ sujui aika rutiinilla, jatkuva väärässä rytmissä eläminen ja kyllästyminen heijasteli myös omaan jaksamiseen ja mielialoihin.
Nykyään osa jaksoista menee välillä väärässä rytmissä ja saatan olla ajoittain fyysisesti aika loppu, mutta erilaiset jaksot vaihtelevat, ja opin koko ajan uutta ja inspiroidun. Epävarmuuskaan ei pelota enää yhtään niin paljoa, sillä muutos avaa aina mahdollisuuden sille, että seuraava juttu voi olla taas jotain ihan superia - tai ainakin opettaa jotain uutta hyödyllistä, ennen seuraavaa superia juttua.
+ Oma auto. En aiemmin edes tajunnut, kuinka vapauttavaa on kun voi sopia asioista ilman että pitää aina ensin varmistaa, onko minulla kyyti tai kulkeeko julkiset, oli kyse sitten ruokaeläinten hankinnasta, näyttelyistä tai mistä tahansa muusta, mikä vaatii asioiden, itsensä tai eläinten siirtelyä.
+ Mielettömän mahtavat kissat. Aino ja Mauno ovat yllättäneet siinä, miten hyvin ne tulevat toimeen paitsi kaikkien omien eläinten, myös hoitokissojen kanssa.
+ Verkostot. Vuosien varrella tuttavapiiriin on karttunut ihan mielettömästi eri tavalla taitavia ja viksuja eläinihmisiä eri lajien parista. Nykyään minun on melkeimpä mahdotonta kuvitella sellaista eläinongelmaa, jossa joku tutuista ei osaisi auttaa - jos ei suoraan, niin ainakin vinkkaamalla keneltä kannattaa kysyä, ja mistä lähteä hakemaan apua.
+ Kumppanin tuki. Jussi on edelleen ihan timanttinen näätä- ja kissadaddy ja sekalaisen seurakunnan tirehtööri <3
 |
| Pojat Mauno & Löllö |
Mutta sitten niihin haasteisiin:
- Taloudellinen stressi. Vaihtaminen vakituisesti työsuhteesta toisen asteen opiskelijaksi ja kalliin omakotitalon ostaminen ennenkuin vanhaa asuntoa oli mahdollista myydä (se on myymättä yhä ja odottaa pintaremontin valmistumista) tekee sen, että huolimatta Jussin hyvistä tuloista, taloudellinen pelivara on tällähetkellä aika tiukilla. Meillä ei ole niin tiukkaa, että tarvitsisi jännittää saako eläimet vietyä eläinlääkärille tarvittaessa tai etteikö niille voisi hankkia mitään uutta virikettä ja tarvittavia perustarvikkeita. Mutta sen verran tiukkaa, että kuukausittaista budjektia joutuu seuraamaan aika tiukkaan, yllättävät laskut vaativat säätämistä ja monia asioita joita on tänne uuteen kotiin suunnitellut ja haaveillut joutuu lykkäämään.
- Laumojen lukumäärä. Haave yhdestä yhtenäisestä laumasta jouduttiin hautaamaan pari vuotta sitten. Justiina saatiin lopulta laumaan, mutta vain hetkeksi. Mitellan ja Nutellan hormonisekoilut hajottivat lauman lopullisesti kesällä 2019. Nyt meillä on käytännössä kolme laumaa jotka on pidettävä erillään: junnut, mummut ja Miikkis. Kissat (sekä omat että hoidossa olevat) tulevat onneksi juttuun kaikkien kanssa. Nykyään tilat onneksi mahdollistavat sen, että kaikille laumoille on tilaa ja ne on helppo pitää erillään, mutta hoidon ja seurustelun kannalta tilanne ei ole mielestäni kuitenkaan mitenkään ideaali. Tämä ei ole syy luopua kenestäkään, eikä sitä vaihtoehtoa ole edes harkittu - etenkään sillä kyse on osin hyvin vanhoista eläimistä. Jatkossa täytyy kuitenkin miettiä aiempaa tarkemmin, että esimerkiksi missä kohtaa ja miten laumaa kasvattaa, ettei tähän päädyttäisi uudelleen sitten joskus (toivottavasti pitkän ajan päästä) kun laumaluku luonnollisen poistuman kautta pienenee.
- Eristäminen. Tämä liittyy suoraan edelliseen. Koska kaikki eivät voi olla samoissa tiloissa keskenään, sitä väkisin kokee välillä riittämättömyyden tunteita, kun aika ja aktivointi ei aina jakaudu kaikille tasapuolisesti. Nuoret ja aktiiviset eläimet hyppivät herkimmin seinille, joten etenkin silloin kun on väsynyt ja kiireinen, sitä tulee helposti priorisoitua junnujen ulkoilutus tai leikittäminen, kun tiedän että vanhukset tyytyvät helpommin riipumattotorkkuihin ja pieneen köpöttelyyn.
- Epäsäännöllinen elämänrytmi. Elettyäni vuosia säännöllisen klo 7-15 joka arkipäivä -rytmin kanssa, kaikki muukin oli helpompi rutinoida ruokinta-ajoista eri hoitotoimenpiteisiin. Sen myötä asiat tuli oikeasti myös tehtyä - välillä vähän robottimaisesti, mutta kuitenkin. Nyt oma rytmi heittelee todella paljon teoriaopetuksen ja työssäoppimisten mukaan: välillä on pätkiä kun herään navetalle jo 4.30, joskus taas kotiudun vasta lähempänä kahdeksaa illalla. Joskus olen monta päivää putkeen täysin kotona, joskus taas tuntuu että käy kotona lähinnä nukkumassa. Se haittaa hyvin paljon omien eläinjuttujen suunnittelua. Välillä saan aikaiseksi lyhyessä ajassa todella paljon (kuten karanteenin aikana), ja välillä taas tuntuu, että mennään ihan minimillä ja sekin Jussin avustuksella. Onneksi suurimman osan ajasta ollaan jossain siinä välimaastossa.
- Vakikrempat. Vanhuus ei tule yksin, ja nykyään hammaslääkärillä käydään säännöllisen epäsäännöllisesti 2-3 kertaa vuodessa sekä Itsyn että Justiinan kanssa.
 |
| Mitella & Vappu |
Tässä nyt joitain päällimmäisenä mieleen tulleita molemmista kategorioista. Kokonaisuudessaan koen että meillä on tällähetkellä aika hyvä tilanne - ja erinomaiset puitteet joista käsin pyrkiä koko ajan lähemmäs sitä omaa ideaalia. Esimerkiksi terassi- ja ulkotarhoille on jo paikat olemassa, sitten kun saadaan järkättyä rahat ja aika niiden valmistamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti