Hauskempia vappukuulumisia

lauantai 2. toukokuuta 2020

Vapunaaton yöllisten itkujen jälkeen vappupäivänä keskityttiin meidän synttärityttöön Vappuun ja muuhun kotona olevaan laumaan. Vappua juhlittiin voimassa olevien suositusten mukaisesti kotona oman lauman kesken, eli mitä parhaassa seurassa. Ulkona oli koko päivän tuulisen oloista ja välillä satoi vettä, joten ei lähdetty edes selvittelemään, kuinka suosittuja vähemmän suositut piknikpaikat ovat tällaisena aikana. Kotonakin kun riittää vaikka mitä puuhaa yleisestä hengailusta eläinten hoitoon ja pelailuun.

Vapun ja Huiskun vappukollaasi

Vaikka Jussi oli meillä se, joka kissat alunperin halusi, pakko myöntään että Maunosta on tullut aika mammanpoika, joka osallistuisi mielellään kaikkeen mitä minä teen. Palapelit ovat meidän uusi yhteinen harrastus, jonka suhteen Mauno tosin vasta opettelee, miten siinä voisi olla parhaiten avuksi. Olen koittanut vihjata Maunolle, että paras tapa ei välttämättä ole maata keskellä peliä metsästäen etutassulla irtopaloja. Maunosta tämä tapa taas on varsin toimiva. Toinen minun ja Maunon yhteinen harrastus on hyönteisviljelmien hoito. Tätä Mauno jaksaisi tehdä vaikka kuinka, koska siitä on erittäin mielenkiintoista seurailla eri hyönteisten liikkumista rasioissaan. Onhan se myönnettävä, että noita hyönteisiä näkee huomattavasti useammin liikkeellä kuin vaikka käärmeitä tai tarantulia, joten kissamittapuulla niissä on paljon enemmän seurattavaa. Olen nyt viimeisten kuukausien aikana alkanut panostaa koko ajan enemmän hyönteisten kasvatukseen itse, ja pyrin tällähetkellä siihen, että saisin toimivat viljelmät ainakin jauhomadoista, madagaskarin torakoista, lokusteista, madagaskarin sihisevistä torakoista, yhdestä tai parista siiralajista ja banaanikärpäsistä. Yksi iso syy tähän on toki huoltovarmuus nykyisten hyönteissyöjien muonavarannoissa, mutta ehkä sen voi jo bloginkin puolella tunnustaa, että odottelen samalla tietoa siitä, muuttaako meille mahdollisesti kesällä pieni kotipäästäisopossumin poikanen. Harrastustutulla kun on tällähetkellä naaras, jolla on allaan poikaset.

Mauno on kovin tykästynyt palapeleihin (katse lokustiterraan päin)
Hyönteishommatkin ovat kivoja, mutta ne voisi mieluiten tehdä muuten kuin päikkäriaikaan, niin jaksaisi olla skarpimpana
Frettineitejä ei olla otettu mukaan palapelitouhuihin, mutta kotitöitä neidit ovat päässeet tekemään kyllä vappunakin, koska kotityöt ovat parasta. Etenkin tiskikoneen tyhjennys ja täyttö sekä sängynpetaaminen ovat kestohittejä. Nutella on myös hyvin ihastunut meidän uuteen pystymalliseen pyykkitelineeseen, joka tarjoaa aiempaa paremmat mahdollisuudet tasohyppelyyn. Edellinen pyykkiteline kun päätyi eläkkeelle väännyttyään lopullisesti kissojen hyppiessä sen päälle aina kun sen päällä kuivatettiin frettien ja kissojen petejä. Nykyisestä telineestä ei ole ainakaan toistaiseksi bongattu muita kuin meidän suklaaorava. Onnistuttiin frettien mielestä vappuna myös pilaamaan (tarkoituksella) yksi kani paistamalla se uunissa, joten kerrankin meillä oli neitien kanssa yhtäläisemmät eväät. Tytöt tosin saivat omansa sellaisena, jona ne siitä pitävät, eli raakana.

Nyt se on todistettu: pyykkikoneet eivät syö sukkia. Nääteoravat vievät ne narulta.
Toki vappuna pidettiin myös pieni kuvaussessio, jotta saatiin Vapusta kunnon synttärikuva, ja Vapusta ja Huiskusta vappuhuiskukuvia. Jälkimmäisistä ei kyllä taidettu saada yhtään täysin terävää ja hyvin fokusoitunutta kuvaa, kun siinä kohtaa alkoi olla jo sellaiset vappuhepulit menossa. Mutta onneksi silloin voi aina tehdä tilanteeseen sopivan kollaasin.

Vapun synttärityttö Vappu <3
Maunokin halusi kuviin serpentiinin ja pallojen kanssa
Nyt nautitaan lauman kanssa vielä normaalista viikonlopusta, ja maanantaina itsellä onkin edessä seuraavat uudet haasteet, kun aloitan toisen työssäoppimiseni. Tälläkertaa tie vie koirien pariin, ja paikassa tulee olemaan useiden eri omistajien eläimiä. Eli epäilen että sieltä kuvaterveiset eivät onnistu samaan tapaan kuin lampolasta.

1 kommentti:

  1. Meillä on samanlainen pyykinkuivaustorni ja kissa 11-vee hyppii sen päälle, kun leikkii Kimi Räikköstä. Kyllä Aino ja Mauno kohta keksivät, että siinäpä on kätevä hyppytorni. :)

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI