tiistai 5. toukokuuta 2020

Mallun pennut 2 viikkoa

Tänään Mallun muksut täyttivät kaksi viikkoa. Siitä on nyt useampi päivä kun näin muksut viimeksi, eikä noita ollut enää tunnistaakaan, kun olivat taas kasvaneet niin valtavasti. Isoin muksuista on jo nyt 95g! Eli pian kymmenkertainut syntymäpainonsa. Karvapeitekin on koko ajan vahvistunut, ja suklaat ovat sen myötä jatkaneet tummenemistaan jopa niin paljon, että Sarianna on alkanut miettiä, mahtaako niistä tulla jopa enemmän Nutella-mummun kuin Käpy-isän värisiä.

Minimurut 2vk
Ja sitä ei tarvinne edes sanoa, että pennut olivat ihan syötävän suloisia, ja olisin jaksanut ihailla niitä vaikka kuinka pitkään, ellei Sariannan olisi pitänyt aloittaa töitänsä ja Mallu halunnut pienensä takaisin niin äkkiä kuin mahdollista. Mallu ei ole yhtään vakuuttunut siitä, kuinka tarpeellista tällainen lasten kuvaaminen ja kuvien levittely pitkin nettiä on. Mallu voikin olla pian helisemässä, kun reilun viikon sisään muksut voivat alkaa itsekin karkailla jo pesästä ja alkaa maistella kiinteitä ruokia. Tähän asti muksut kun ovat vielä aika nätisti pysyneet sielä, mihin emo on ne kantanut.

suklaa angora poika, 86g

pastelli angora tyttö, 75g

suklaa angora poika, 88g

pastelli puolipitkäkarvainen poika, 88g

pastelli puolipitkäkarvainen poika, 95g

Maailman suloisimmat karvanakit <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti