Kevään aikataulu rakentuu

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Elämme jänniä aikoja, ystävä hyvä. Eilen istuin opistolla koulutukseen kuuluvilla ensiaputunneilla odottaen rehtorin lausuntoa siitä, jatkuuko opetus toistaiseksi normaalisti, vai meneekö koko opisto kiinni koronan takia. Puoliltapäivin saimme vahvistuksen, että toistaiseksi kaikki jatkuu normaalisti, mutta opettajia kehotettiin alkamaan miettimään etätehtäviä valmiiksi, ja käskettiin seurata tilanteen etenemistä. Toistaiseksi myöskään sovittuja työssä oppimisia ei ole tarvinnut lähteä perumaan. Ellei mitään yllättävää ilmene, aloitankin ensimmäisen työssä oppisemiseni jo reilun viikon kuluttua lammastilalla. Sen jälkeen toukokuuksi on sovittu neljän viikon pätkä koirahoitolaan, ja olen menossa ensiviikolla haastatteluun Tuulispäähän, josko pääsisin kesäkuussa sinne.

Yksi uusimpia kotiprojektejani on yritys aloittaa lokustien kasvatus
Samaan aikaan kun kevät on alkanut harjoittelujen osalta selkiytyä, on viikonloppujen osalta päässyt yliviivaamaan tapahtuman toisensa jälkeen, kun korona on aiheuttanut peruutuksia. Minun piti ensiviikolla lähteä ensimmäistä kertaa Jussin avecina yhtiökokoukseen, mutta tapahtuma peruttiin. Samoin kävi myös ensikuun Eläinystäväni-messuille. Loppukuun frettinäyttely on toistaiseksi edelleen ohjelmassa, mutta senkin järjestäjät seuraavat pandemian kehittymistä. Tälle viikolle oli ohjelmassa yksi Turun eläinsuojeluyhdistyksen eli Tesyn koulutus, mutta hallituksen linjaa mukaillen Tesylläkin tultiin siihen tulokseen, että mitään koulutuksia ei järjestetä ainakaan ennen toukokuun loppua. Helmikuun lopun ja tämän kuun alkupuolen aikana kun olen vihdoin päässyt kokeilemaan myös vapaaehtoishommia eläinten parissa, ja tutustumaan lähemmin Tesyn toimintaan.

Tänä vuonna en ole itse ehtinyt miettiä matkavarauksia, mutta samaan aikaan kun lentoyhtiö toisensa jälkeen ilmoittaa peruutuksista, en voi olla miettimättä, miten se tulee toukokuun harjoittelupaikassani näkymään. Koronan myötä yhä useampi kun tulee jäämään kotiin, ja sen myötä lemmikkien lomahotellillekaan ei välttämättä ole yhtä paljoa kysyntää. Toisaalta taas omistajien sairastellessa monen voi olla tilapäisesti vaikeampi huolehtia lemmikistään. Itselläkin tällähetkellä suurin pelko sairastumisen suhteen on oma lauma, sillä tällähetkellä tutkijat pitävät mahdollisena, että fretit pystyisivät saamaan koronan siinä missä ihmisetkin. Fretit kun ovat muutenkin moniin muihin eläimiin nähden herkempiä monille ihmisilläkin tavattavista hengitystiesairauksista, miksi niitä käytetään maailmalla paljon koe-eläiminä tutkittaessa esimerkiksi influenssaa, ja nyt tutkitaan mahdollisuutta käyttää frettejä apuna covid19-rokotteen kehittämisessä. Tämän takia frettipäiviä tai muita sellaisia tulee tuskin kauheasti näkymään ennen tautitilanteen hellittämistä. Kotioloissa fretit kun ovat aika hyvin suojassa tartunnoilta, ainakin jos niiden omistaja ei sairastu.

Maunoa ei yhtään haittaisi, vaikka jouduttaisiin Jussin kanssa molemmat kotikaranteeniin
Siinä missä vielä viime vuoden puolella parin viikon pakkopaussi olisi voinut olla hyvinkin tervetullut, tällä hetkellä omaan arkeen on tullut koko ajan lisää asioita, jotka koen yhtäaikaa niin kiinnostaviksi ja mielekkäiksi, että minua oikeasti jopa harmittaisi laittaa ne kaikki ne kaikki hyllylle pariksi viikoksi - vaikka jos täysin rehellisiä ollaan, saisin ne pari viikkoakin kyllä oikein hyvin täytetyksi oman lauman kanssa touhuilulla, etätehtävillä, netissä suoritettavilla YTO-aineilla ja yrittäjäopinnoilla, eli tylsistymisestä ei olisi pienintäkään pelkoa, vaikka karanteeni iskisi.

Karanteeniuhan myötä kotivarakin on tullut päivitettyä kuntoon. Eli kunhan sähköt eivät menisi poikki, meillä on kaikki välttämättömät jutut kasassa itselle ja laumalle ainakin pariksi viikoksi (kyllä, tämä koskee myös vessapaperia, sillä meillä on bideen paikalle vaihdettu kelamallinen puutarhaletku, jolla hoidetaan herppihuoneen kastelu). Lauman suhteen tämä ei kyllä vaatinut juuri muita toimenpiteitä kuin muutaman kissanruokapurkin hankintaa. Raakaruokia kun meillä on yleensä muutenkin aina vähintään 3-4 kuukauden varasto pakkasessa. Sikäli meidän kotivara on kyllä hyvin kaupunkilainen, että siitä ei olisi käytännössä juuri mitään iloa, mikäli sähköt menisivät poikki. Onneksi se tuskin on kuitenkaan tämän pandemian osalta kovin todennäköinen uhkakuva.

Tällä hetkellä tunnelmat kevään osalta ovat kuitenkin ennenkaikkea positiiviset ja odottavat. Vaikka korona tuo mukanaan omia epävarmuustekijöitä, uskon että tästä tulee upein kevät vuosiin. Moneen vuoteen kun en ole voinut rehellisesti sanoa maanantaiden olevan yhtä hienoja päiviä kuin lauantaiden, tai että olisin saanut päivittäin kokea tekeväni jotain, jonka koen erittäin mielekkääksi.

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että koulu on niin mielekästä sinulle 😊 Ai fretit on vaaravyöhykkeellä koronalle ☹️

    VastaaPoista
  2. Ei ole kiva, että fretit ovat koronan suhteen vaarassa. :( Korona on kyllä todella harmillinen tapaus. Ehkä ihmiskunta taas oppii jotain uutta pandemian avulla.

    En kestä, kuinka ihana tuo Mauno on. <3

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI