sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Hillerihipat -frettinäyttely

Eilen otettiin suunta kohti Vantaata ja Hillerihipat frettinäyttelyä. Edellisilta taas vähän venähti ja yöunet jäivät muutamaan tuntiin, mutta tälläkertaa se ei juurikaan haitannut, kun pohjalla ei ollut massiivisia univelkoja. Jussi oli kuitenkin varannut itselleen jo illalla aamun ajovuoron, jotta sai nukkua edes vähän pidempään, sillä itse tarvitsen ajaessani vielä vähän reilummat ajalliset puskurit mitä Jussi käyttää. Aamulla mukaan pakattiin näätien ja aitauskassin lisäksi myös iso stryroksinen kylmälaukku, sillä pitihän lauman taas saada oma Best In Home, eli Paras Lauma palkinto, jonka haku oli sovittu näyttelyn jälkeen.

Neitien näyttelylukaali
Näyttelypaikalle saavuttiin vähän kahdeksan jäljestä, ja jäätiin hetkeksi suusta kiinni ilmoittautumispisteelle Tanjan ja Kasperin kanssa. Sitten valuimme salin puolille pystyttämään näätien näyttelylukaalia. Sitä on aina jännä seurata, miten aitausmuoti vaihtelee näyttelyissä sen mukaan mitä on saatavilla ja minkä joku on ehtinyt hyväksi testata. Kun aloin käydä näyttelyissä 2015, kaikilla oli vielä käytännössä Marshallin playpenit. Sitten kun niiden saatavuus vaikeutui ja hinnat nousivat, yhä useampi siirtyi Zooplussan ruskeisiin kevytaitauksiin, jotka katollisina toimivat paremmin myös monelle hyppijälle - mutta jotka eivät puolestaan kestä innokkaimpien kaivajien kynsiä samalla tavalla. Nyt muutamassa näyttelyssä on alkanut näkyä myös muitakin kissojen kankaisia näyttelyhäkkejä kuin tuo meidän. Tänään paikalla oli myös yksi Milopetin kevytrakenteisempi kevytaitaus, joka oli mukava nähdä livenä, vaikka se myös vahvisti sen, että se ei tulisi kestämään meillä käytössä. Se oli tosin hankittukin puhtaasti sen vuoksi, että se pakkautuu paljon muita pienempään tilaan ja on paljon muita kevyempi, eli sen kanssa on helpompi lähteä ulkomaille näyttelyyn. Meille on nyt itselle tullut Zooplus-aitauksen seuraajaksi se Milopetin toinen kevytaitausmalli, joka muistuttaa enemmän Zooplussan aitausta, mutta on korkeampi. Meidän edellinen kevytaitus kun ehti taas pinttyä siihen kuntoon, ettei sitä saanut pelastettua enää edes letkulla ja mäntysuovalla. Odotan mielenkiinnolla, mitä aitauksia näyttelyissä tullaan seuraavaksi näkemään, nyt kun Zooplussan kevytaitaus näyttää poistuneen valikoimista. Toisaalta 24Pets aloitti uudelleen Marshallin aitausten myynnin. Tämä varustepuoli kun on aina kiinnostanut minua. Jonna vähän ihmetteli, kuinka sitä meidän Clearly Loved petsin pleksiaitausta ei näy enemmän meidän mukana, mutta siinä homma taas kaatuu kasaamiseen: messuilla ja kotona pitempiaikaisesti tilaa rajatessa se on täydellinen, mutta hitaan pystytyksen ja purkamisen takia se ei oikein sovellu frettipäivä tai näyttelykäyttöön.

Lysti arvostelussa (kuvassa näkyy vielä edellisen näädän vuoronumero)
Aitausten lisäksi tuli toki bongailtua myös frettejä. Omien maailman täydellisimpien lisäksi paikalla oli erityisesti vaikka mitä ihania soopeleita, ja yksi maailman söpöin härpäke: Kasperille vähän vahingossa sattunut minikokoinen frettinaaras minimiteillä. Kasperille kun piti tulla Ruotsista jalostustasoinen naaras, mutta noudon yhteydessä boksista oli sitten ilmestynyt Lilly, tullessaan vain 300 grammainen pörröpallo. Jotenkaan en ollut yhtään yllättynyt, kun myös Jussi ihastui Lillyyn heti. Sillä vaikka Jussi ei aina ymmärräkään rakkauttani soopeleihin, kun hänestä ne ovat niin perus, niin meillä kummallakin on viimeistään Snurresta asti ollut olemassa heikko kohta pikkuriikkisille tyttöille joilla on siro ja tyttömäinen pää. Samalla muita kuin omia näätiä katsellessa tajusin taas kuinka vaikea tästä pentukaudesta tulee tulemaan. Jos ja kun aion pitää Jussille lupaukseni siitä, että lauma ei tänä vuonna kasva, vastassa tulee olemaan lukuisia kiusauksia päättää toisin. Koska voin ongelmitta myöntää sen: minulla on krooninen pentukuume, jonka lisäksi ihastun erittäin herkästi myös aikuisiin uutta kotia tarvitseviin eläimiin, ja rakastan sitä kun kotona riittää vilskettä. Järjellä kyllä tiedostan, että arjen sujuvuuden ja tulevan putkiremontia takia me emme voi ottaa nyt riskiä siitä, että laumoja tulisi vielä yksi lisää, mikäli mahdollista uutta tyyppiä ei otettaisi kumpaakaan porukkaan - ja oman nykyisen jengin tuntien se voisi olla hyvinkin mahdollista. Molemmista porukoista kun löytyy aika vahvoja ja kriittisesti uusiin tapauksiin suhtautuvia persoonia. Onneksi ne pentueet, joita tulen todennäköisesti eniten katselemaan, ovat herättäneet paljon kiinnostusta, ja molempiin niistä on jo kunnolla pentujonoa.  

Lysti
Moiseen kuumeiluun on kyllä olemassa helposti saatavilla oleva lääkekin: ne omat maailman parhaat. Siinä kohtaa kun huomaa, että alkaa liikaa miettiä, millaisia pentuja kukakin tulee ehkä saamaan, on hyvä hetki vetäytyä omalle aitaukselle katsomaan niitä omia pentuja, joista ensimmäinen täyttää tänä vuonna jo neljä. Tuntuu hassulta ajatella, miten paljon Mitellakin on niiden vuosien aikana muuttunut ja aikuistunut, vaikka onkin yhä maailman ihanin höpöttäjä etenkin hepuloidessaan. Tälläkertaa olin muistanut napata mukaan myös kameran, niin pystyi vähän paparazzeilemaan ja kuvaamaan neitien nassuja ja tassuja niiden vetäytyessä kunnon kasalle aitauksessa. Sillä vaikka en voi olla ihailematta myös muiden näätiä ja miettimättä, millaisia tyyppejä omaan jengiin vielä joskus haluaisi, ovat nuo omat jotain ihan spesiaalia tuttuine kauneuspilkkuineen, omine tuoksuineen ja erilaisine tukkineen. Etenkin frettien kuonoja on välillä hauska katsella, kun kaikilla ne värittyvät vähän eri tavoin. Mikäli tyypit eivät olisi yleensä aina niin menossa, olisi kiva laatia kuvakollaasi neitien nenistä.

Mitella nekku & päpälä
Näyttelypäivä eteni totuttuun tapaan välillä ihmisten kanssa höpötellen, välillä torkkuen ja puhelinta selaillen ja vahtien aina jossain välissä omat oikeaan aikaan arvosteluun. Tälläkertaa olimme sen verran lähellä tuomaripöytiä, että sitä tuli katseltua miten osa omista käyttäytyi arvostelun kuluessa. Junnujen kohdalla taas vähän huvitti, kun Vappu vatkasi levottomana, rimpuili ja halusi pois, siinä missä Mallu otti enempi iisisti ja antoi pyöritellä ja katsoa. Vappu kun on kotioloissa neideistä se vähän rauhallisempi, mutta Mallu taas on ehkä kahtiajakoisempi: hepuloidessaan se on kunnon hurjimus, mutta silloin kun se ei sählää, se osaa itseasiassa käyttyä aika hienostikin. Ja Vappu oli tehnyt taas saman kuin siskonsa: se ei millään malttanut käydä vessassa ennen arvostelun alkua, kun väsytti eikä huvittanut - ja sitten tuomarin pöydällä oltiin levottomia, kun olisi pitänyt päästä sinne vessaan. Tätä pitää selvästi vielä treenata neidin kanssa.

Vapun päpälä
Meidän neideistä lopulta kolme kutsuttiin recalleihin: Mitella, Nutella ja Mallu. Mitella ja Nutella kilpailivat oletettavasti väriluokissa, mutta eivät tälläkertaa sijoittuneet. Mallu taas teki maminsa ja kasvattajansa ylpeäksi sijoittumalla luokkansa toiseksi. Hillerihipat oli rakennettu samalla teemalle kuin aiemminkin, eli ilmoittautumismaksut olivat totuttua pienemmät, mutta palkintoina oli vain ruusukkeet, ja mitä oli saatu lahjoituksena, siinä missä frettinäyttelyissä jaetaan yleensä todella paljon tavarapalkintoja. Tavallaan jopa pidin siitä, että tälläkertaa palkintoina tuli ainoastaan kunniakirja, ruusuke sekä puhdistusliinoja. Tämän vuoden aikana kun pitäisi muutenkin taas käydä kaikki kaapit hyvin kriittisesti läpi ja laittaa tavaraa kunnolla kiertoon ennen remonttievakkoa. Vaikka toki tavarapalkinnotkin ovat joskus todella kivoja, etenkin silloin kun palkinnot ovat itsetehtyjä, eikä vastaavia tuotteita voi ostaa mistään. Vuosien saatossa näyttelyissä kun on tullut nähtyä vaikka miten hienoja tekeleitä, ja muutamia tullut saatua kotiinkin.

Mallu oli luokkansa toinen
Näyttelyn jälkeen seurasi kuitenkin se kohta, mistä neidit tulevat taatusti saamaan iloa pisimpään, eli lauman oman spesiaalipalkinnon haku. Tälläkertaa se ei edes ollut tavaraa, vaikka yleensä se on tapani nimetä näyttelyshoppailut, vaan kävimme näyttelyn jälkeen täyttämässä mukaan otetun styroksilaukun hiirillä. Arkku täyttyikin ääriään myöten, ja mikä parasta: tälläkertaa hiiret olivat kaikenlisäksi kotimaisia. Ensimmäiset maistiaiset laitettiinkin sulamaan heti kotiinpäästyä. 

Likat ottivat näyttelyn aika rennosti
Lauman oma aarrearkku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti