Eläinystäväni messut lähestyvät - mukana lippuarvonta!

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Parin viikon päästä otetaan taas suunta kohti Helsingin messukeskusta ja sielä pidettäviä Eläinystäväni messuja. Tänä vuonna samaan aikaan Eläinystäväni messujen kanssa järjestetään myös ELMA-messut, Lapsimessut, HupiCon ja OutletExpo, joista Eläinystäväni messujen ohella odotan erityisesti ELMA-messuja. Kaveri kun tiesi jo vinkata sielä olevan ohjelmassa alpakka-agilityä, ja ovathan alpakat ihan tajuttoman sympaattisia otuksia. Eläinystäväni messut ovat auki lauantaina 13.4. klo 9-18 ja sunnuntaina 14.4. klo 9-17


Messusivuston kanssa itsellä on edelleen samoja haasteita kuin vuosi sitten, eli näytteilleasettajalistaus antaa näkyviin vain kolmisenkymmentä näytteilleasettajaa. Pelkästään sitä lukemalla itsellä tulisikin ehkä helposti pieni epäilys, onko messuilla riittävästi sisältöä niin että sinne kannattaa lähteä kauempaakin. Kuitenkin eri eläinryhmissä pyörineenä tiedän useita listalta vielä puuttuvia yhdistyksiä, joilla on messuvalmistelut jo hyvällä mallilla. Toivottavasti näytteilleasettajalista saadaankin pian päivitetyksi, että kukaan ei ainakaan sen perusteella jätä messuja väliin. Omista suosikeista listalta puuttuu ainakin vielä Suomen herppiharrastajat ry, joilla on aina todella hienosti rakennettu ständi ja paljon eläimiä näytillä. Kyseisen yhdistyksen ständillä on luvassa myös myyntipöytä matelijoineen ja ruokahyönteisineen.

Herppiharrastajien ständiltä koitetaan bongata tuliaisia Ötökälle & kumppaneille
Eikä pidä tietenkään unohtaa kissoja! Kissakuumeisen miehen kumppanina ne ovat kanssa aina ihan ehdoton tutustumiskohde messuilla. Niidenkään osalta näytteilleasettajalista ei lupaa paljoa, mutta muualta sivustolta löytyy tieto, että paikalle on tulossa toistakymmentä eri rotuyhdistystä. Pidämme siis peukkuja myös norjalaisten metsäkissojen ja maine coonien löytymisen puolesta, sillä ne pitävät vuodesta toiseen pintansa Jussin suosikkirotujen kärkisijoilla. Kissojen liepeillä on yleensä myös ihan parhaat myyntiständit, jos haluaa koittaa bongata lelu- ja petituliaisilla näädille - tai miksei kissoille ja pienille koirille yhtälailla.

Ohjelmapuolelta itseä kiinnostavin kohta löytyy lauantaina klo 14 ja sunnuntaina klo 13, jolloin Etsijäkoiraliiton etsijäkoirat esittäytyvät. Etsijäkoirien ständillä poikkemista suosittelen muutenkin ehdottomasti kaikille eläimellisille. Sieltä kun voi hyvin kysellä vinkkejä myös siihen, miten oman lemmikin katoamiseen voi varautua jo ennalta niin, että etsimen on mahdollisimman tehokasta, jos vahinko ikinä pääsee käymään. Tälläisiä konsteja on muunmuassa huolehtia siitä, että lemmikillä on tunnistemerkintä, ja omat yhteystiedot ovat ajantasalla siinä rekisterissä, johon siru on rekisteröity. Karvakavereista on myös hyvä napata hajunäytteet ajoissa talteen.

Justiina liittyy mukaan meidän messutiimiin ja kaipaa kannustajia agilityradalle!
Ja kyllä, messuilta löytyy myös frettejä! Meidän neideistä mukaan edustamaan lähtevät Itsy, Justiina ja Huisku, ja meidän ja tyttöjen lisäksi paikalla on myös useita muita harrastajia fretteineen. Milla on myös luvannut kaivaa esille frettiagilyesteet, eli messuilla päästään pitkästä aikaa nauttimaan myös agilynäädistä. Meidän tyypeistä kukaan ei ole kylläkään vielä ennestään esteitä nähnyt, joten vauhdinhurman sijaan uskallan tässä kohtaa luvata vasta armotonta, mutta leikkimielistä yritystä koittaa saada tyypit ymmärtämään mikä on homman nimi.

Ja jotta kaikilla olisi tasapuolinen mahdollisuus päästä mukaan kannustusjoukkoihin ja ihmettelemään messujen antia, laitetaan taas arpoen pari lippua! Kerro kommenteissa, mitä odotat eniten messuilta, ja kahden lipun lippupaketti voi olla sinun. Liput arvotaan 7.4. klo 16.00 mennessä kommentin jättäneiden kesken. Liput toimitetaan voittajalle sähköisessä muodossa sähköpostiin. Jätäthän siis ilmoittautumisesi yhteydessä sähköpostiosoitteesi, että voiton osuessa kohdalle palkinto saadaan nopeasti matkaan!

22 kommenttia:

  1. Eniten odotan Elma-messuja, kun siirsivät ne vasta tähän kuuhun. Yleensä ne järjestetään isänpäivä viikonloppuna. Sitten odotan myös eläinystäväni-messuja, että millasia kissoja on näytillä. Ja tietenkin odotan kans teidän näkemistä ��
    Sähköpostiosoitteeni: lucyniina@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Eniten odotan yhdessäoloa siskonpojan kanssa, joka on varmasti täpinöissään messuilusta ja eläimistä!

    rautio.melissa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. En ole ennen eläinystäväni messuilla käynyt, koska lapsimessuilla olen käynyt perjantaisin. Tänä vuonna olen menossa lauantaina, ja ehdottomasti käyn myös eläinmessuilöe. Tuo frerrien agility kuulostaa hauskalta!
    M.k85@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Itselläni kaksi koiraa kleini ja mittelpiz. Pidän eläimistä. Tullaan tyttäreni kanssa.

    VastaaPoista
  5. Eniten kiinnostavat kissat ja eksoottisemmat lemmikit. Ja totta kai arpajaiset ja ruokanäytteet omalle kisulle. Josko messuilta löytyisi myös uusi mieluisa hiirilelu.
    xitrena@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Tänä keväänä en uskaltanut hakea bloggaajapassia messuille. Ensimmäisellä kerralla kun hain, niin pentujen syntymä osui juuri messuviikonloppuun. Noh, tällä kertaa ei eres kiima ole alkanut... joten olisin voinut moisen hakea.
    Hmmm, perustelu miksi mulle? Tulisin tietty teitä moikkaamaan ♥
    - palvelija -

    VastaaPoista
  7. Eniten odotan hauskaa yhdessä vietettyä päivää perheen kanssa.

    sohvis_88@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Lapseni ja minä tykkätään kovasti eläimistä ja olisi kiva mennä hänen kanssa kiertemään ja katselemaan niitä :)
    Limppu06@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Lasten kanssa tultais eläimiä ja lapsimessuhulinaa ihmettelemään.
    heli.m.virtanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  10. Lasten kanssa eläimiä tultais katsomaan ja myös kiertelemään lapsimessuilla
    Leijona-85@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Messuilta odotan eniten sitä mahtavaa messufiilistä. Saa koko päivän kiertää ja katsella jo koitella ja ihmetellä. Kaveriporukalla ollaan siis tulossa eikä tarvitse lasten perään vahtia =)

    VastaaPoista
  12. Hyviä messutarjouksia =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Lapsen kanssa tultaisiin katselemaan eläimiä, erityisesti eksoottisemmat eläimet kiinnostaa :) juulia.bee@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Yleinen messufiilis on ihan ehdoton! Myös lapsipuoli ja eläimet kiinostaa ihan ehdottomasti!

    VastaaPoista
  15. Yleinen messufiilis on ihan ehdoton! Myös lapsipuoli ja eläimet kiinostaa ihan ehdottomasti! Ja jos se sposti kanssa! Henna.salonen89@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Messuilla on varmasti paljon kaikkea kiinnostavaa katseltavaa ja ihmeteltävää pienen siskonpojan kanssa, odotan siis yleisesti kivaa messupäivää kokonaisuudessaan :)
    rautio.lili@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Liput menisi eläimien tosiystäville,eli omille siskoilleni. Lisäksi mukaan tultaisiin minä ja poikani, jota tädit varmasti kierrättäisi koko messupäivän eläinpisteeltä toiselle ��

    Kaislar@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Lasten kanssa odotellaan et päästään näkemään erilaisia rotuja monesta lajista sekä Miina ja Manu

    VastaaPoista
  19. Siskon lapset odottaa erityisesti Miinaa ja Manua, mutta myös eläimiä. Itse eläinrakkaana odotan myös eläimiä.

    knuutimilla@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Eläinten paijaamista ♡ Erityisesti ihanien frettejen ♡

    VastaaPoista
  21. Koko perheen kanssa messuilemaan 😊 Ihania eläimiä katselemaan ja hyviä ostoksia tekemään.
    hippocampeli@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI