Lähtölaskenta lähenee

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Nutellan kohdalla 2/3 tiineydestä alkaa olla nyt takana. Neidin vatsassa olevat kuplat ovat kasvaneet ja tulleet selkeämmiksi, ja sen mahan karvoitus on alkanut harveta. Koska näyttää koko ajan varmemmalta, että neiti on saamassa pentuja, laitettiin tänään meidän porttiekspertti hommiin, ja käytiin Sariannan luona auttamassa pentulan viimeistelyssä. Sillä jos mitään yllättävää ei ilmene, ensiviikon lopulla Nutellan on aika muuttaa Sariannan luo valmistautumaan synnytykseen. Olo on yhtä aikaa innostunut ja haikea. Aivan pian meidän pomppuorava saattaa olla emo, ja meille saattaa syntyä seuraava seitsemäs prinsessa laumaan. Toisaalta taas Nutellan lähtö mammailemaan tarkoittaa sitä, että minun on valmistauduttava olemaan siitä erossa noin seuraavat 2,5 kuukautta (tähän on toki jossain määrin osannut asennoitua siitä asti, kun viime kesänä laitettiin nimi sijoitussoppariin. Freteillä emo kun synnyttää aina kasvattajan luona eikä ikinä sijoituskodissa). Tai ainakin osa-aikaisesti erossa, sillä olen jo varannut itselleni paikan pentuboksista (Sarianna ei ole voinut mitenkään sanoa ei, kun olen luvannut toimia pentujen hovikuvaajana ja hunnilauman siivoajana).

Pentulan uusi portti
Pitäkää kaikki peukut pystyssä, että reilun parin viikon päästä syntyy Sotatanssin -frettilän ensimmäiset vauvat! Vaikka Sariannan kanssa yhä vitsaillaan myös lisääntyvistä ja vaeltavista munuaisista. Niin paljoa Sariannakaan ei kuitenkaan niihin usko, että saisin pitää Nutellan kotona tarkkailussa laskettuun aikaan asti.

Rakkauspakkaus <3

4 kommenttia:

  1. Jännittäviä aikoja! Pidetään peukut pystyssä, että tulee teille ihana prinsessa sieltä. <3

    VastaaPoista
  2. Täällä jännitetään mukana myös <3 kovasti tsemppiä Nutellalle <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille tsempityksistä! Nyt pentujen tulo on varmistettu ultrassa, ja laskettuaika taas vähän lähempänä <3

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI