perjantai 24. marraskuuta 2017

Snurre ja Snurren pentu

Meillä on ollut onnea, ja huolimatta talouden näätämäärästä meillä on yksi yhtenäinen lauma. Vaikka kaikki talouden näädät tulevatkin hyvin juttuun keskenään, poikkeavat eri yksilöiden väliset suhteet paljon toisistaan. Yksi kaikkein kaunein ja uniikein meillä muodostuneista suhteista on se, mikä sitoo Snurren ja Mitellan toisiinsa.


Meille tullessaan Snurre pelkäsi kuollakseen kaikkia muita frettejä kuin Esteriä. Esteriä se useamman kuukauden totutuksen jälkeen sieti hyvin, mutta kaikkien muiden frettien kohdalla jo näköetäisyys riitti siihen, että tyttö kusi kiljuen alleen. Sen myötä olinkin jo melkein valmis lykkäämään haaveitani isommasta laumasta, sillä ajattelin että se olisi Snurrelle aivan liian stressaavaa. Tyttöjen kotiutuessa paremmin, kipinä alkoi kuitenkin kyteä uudestaan. Sillä vaikka Snurre ja Esteri sietivät hyvin toisiaan, olivat ne luonteeltaan täysin erilaiset. Esteri oli alusta lähtien kunnon matriarkka ja rautarouva, siinä missä Snurre oli paljon menevämpi ja leikkisämpi. Snurre olisi usein halunnut leikkiä Esterin kanssa tai käpertyä sen viereen, mutta Esteri ei tarvinnut Snurrea. Kun tämä toistui kyllin monta kertaa, en voinut olla miettimättä, että jos Snurre vain saataisiin vähän rohkaistumaan, sille voisi olla mahdollista löytää ihan oma kaveri.


Siinä hommassa meni sitten vuosi. Snurrea totutettiin pikkuhiljaa vieraiden frettien läheisyyteen, ja minä aloin etsiä sopivaa pentua. Pennun kun ajattelin olevan Snurrelle aikuista helpompi sulattaa. Olin parissakin pentujonossa, mutta epäonnisten sattumien myötä kummastakaan niistä ei meille sitten pentua tullut. Sitten kuukausien odotuksen, toivon ja pettymysten jälkeen hommat hyppäsivät eteenpäin nopeasti: Frettiliiton ryhmään tuli ilmoitus kodinvaihtajapennusta, eikä kulunut montaakaan tuntia ilmoituksesta, kun tyttö oli varattu meille. Olin etsinyt tummaa tyttöä kasvattajalta, ja nyt meille olikin tulossa puremisen takia kotia vaihtava kotieläinpihalta lähtöisin oleva pastelli mitti pentu ensimmäiseksi pennuksi. Mutta jokin siinä pennussa vain tuntui oikealta.


Kun Mitella sitten tuli, olin varautunut siihen, että totutuksessa tulisi menemään aikaa. Että vähintään ensimmäiset viikot asunnon täyttäisi kiljunta, puffi ja paska lauman hakiessa muotoaan. Olin varatunut eristämiseen ja haavoihin. Mutta oli myös jotain, mihin en ollut varautunut: minulle ei ollut tullut edes mieleen, että Snurre voisi hyväksyä Mitellan lähes heti, eikä vain hyväksyä, vaan ottaa sen kokonaan siipiensä suojiin. Mutta niin siinä kuitenkin kävi: Mitella ei ollut ollut meillä pariakaan päivää, kun siitä jo tuli Snurren pentu. Ja Snurre alkoi Mitellan adoptioemona opettaa sille kaikkia niitä taitoja, mitä pentu elämässään tarvitsee: missä on parhaat pedit, mikä on namia, miten kantoboksin luukkua kuuluu kaivaa... ja Mitella seurasi uutta emoaan kaikessa.


Kuukausien kuluessa Snurren ja Mitellan suhde vain syveni. Snurre haluaa Mitellan usein lähelleen voidakseen putsata sen korvat ja turkin. Mitellalla on pääsy sellaisiinkin paikkoihin, joihin Snurre ei välttämättä huoli ketään muuta, kuten nukkumaan jenkkisänkyyn päivällä. Ja jos Mitellalla on mitään harmia, pyrkii Snurre parhaansa mukaan hoitamaan tilanteen kuntoon. Esimerkiksi muuton yhteydessä, kun Mitellaa harmitti olla häkissä, veti Snurre sen pois ovelta rynkyttämästä, ohjasi sen kevyesti niskasta parhaaseen petiin, ja rauhoitti sen siihen nuolemalla. Että pentu on nyt vain hyvä rauhoittuu. Ketään muuta laumaan kuuluvaa Snurre ei höösää samalla tavalla. Mitellan tulon myötä Snurre sai selvästi lisää itsevarmuutta sosiaalisiin tilanteisiin, ja se oppi Mitellalta paljon siitä, miten muiden frettien kanssa ollaan. Niinpä Snurren pentu mahdollisti myös sen, että uskalsin myöhemmin samana vuonna ottaa meille myös Itsyn, ja tänä vuonna Lystin ja Huiskun.


Nyt kun Snurren sairaus on edennyt, sama huolenpito toimii myös toiseen suuntaan. Mitellasta on tullut adoptioemonsa vartija. Ne monesti nukkuvat samassa pesässä, ja jos menen hakemaan Snurrea lääkkeille, Mitella on valppaana, ja alkaa tökkiä kättäni pois, jos Snurre nukkuu. Samoin Mitella saattaa toimia portsarina, mikäli Lysti on liian raisu hakiessaan Snurrea leikkimään. Mitella menee väliin, ja estää Lystiä pääsemästä Snurren luo. Muuten tyttöjen välit ovat ennallaan: Mitella käy välillä remuamassa muiden nuorten kanssa, ja tulee sitten Snurren luo korva- ja turkkipesulle.


Snurren sairauden edetessä sitä on väkisinkin välillä miettinyt, miten Snurren pentu tulee selviämään ilman emohahmoaan. Sillä vaikkei Mitella tule missään tapauksessa jäämään yksin, on sen ja Snurren välinen suhde täysin erilainen kuin ne siteet, mitä Mitellalla on muihin lauman jäseniin. Mutta se on taas niitä asioita, mitä ei voi tietää. On vain varauduttava olemaan tarvittaessa tukena, sitten kun joudutaan tekemään se raskas päätös. Siltä varalta, että muu lauma ei riitä heti korvaamaan kadonnutta. Siihen asti nautitaan siitä, että tällä parivaljakolla on toisensa. Siitä, että se random kodinvaihtaja olikin juuri se täydellisen sopiva pala meidän laumaan.



Mitellan kohdalla kun on helppo todeta, että tarvitaan koko kylä kasvattamaan lapsi. Se mitä Mitellasta on tullut, on monen tekijän summa: siinä vaikuttaa niin minun panokseni, itseäni kokeneemmilta saamani vinkit ja neuvot, muiden harrastajien tarjoama vertaistuki, kuin vähintään yhtä paljon Snurren, Esterin, Itsyn, Lystin ja Huiskun panos. Tämä muu lauma kun on ollut kanssa isossa roolissa opettamassa tapoja, asettamassa rajoja, rauhoittamassa ja tarjoamassa kehittävämpiä tapoja purkaa energiaa.

2 kommenttia:

  1. Snif, miten kaunis tarina. Kyllä Snurre on viisas!
    Ja tuossa viimeisessä kuvassa on pakko olla kaksi näätää - ei näätäkään voi ihan tuollaiselle solmulle vääntäytyä. Vai voiko??
    Mie täällä vanhan kissaneidin kanssa odotan aina Snurre-uutisia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Viimeisessä kuvassa on Snurren pää ja Mitellan alakroppa :D

      Poista