Sinun, minun ja meidän lapset

lauantai 4. lokakuuta 2025

Hyvää kansainvälistä eläintenpäivää! Sen kunniaksi heitin Jussille heti aamusta pienen pohdintatehtävän, ja pyysin häntä täyttämään kanssani samanaikaisesti miten hän kokee kenetkin meidän tyypeistä, että ovatko he eniten minun, hänen vai yhteisiä. Ja paino nimenomaan sanalla kokee, eli tässä kohtaa unohdettiin kokonaan kauppakirjat ja muut dokumentit ja se mitä niissä lukee. Joidenkin tyyppien kohdalla olimme hyvin yksimielisiä, joissakin oli pieniä eroja. Osan kohdalla tiesimme jo vastatessa, että toinen tulee vastaamaan eri tavalla (esimerkiksi Pamelan Jussi on hankkinut itselleen, ja kokee hänet yhä omakseen, mutta minä olen hyvin vahvasti ominut tytön). Kaikkein eniten mieltäni lämmitti se, että Jussi oli laittanut kaikki kääpiörotat yhteisiksi, olkootkin että hän oli miettinyt Pihlajan nappaamista kokonaan omiin nimiinsä. Minun rottailuun paluusta on siis kasvanut aidosti yhteinen projekti, ja rottamukset ovat kietoneet Jussinkin pauloihinsa. 

Aino toimi kirjallisen tehtävän virallisena valvojana

Arjessa me toki hoidamme jengiä pitkälti yhdessä. Mutta tämän listan painotukset näkyvät jonkin verran siinä, kummalla on päävastuu tyyppien hoidosta - sekä osin siinä, kummalta kenenkin on ehkä helpoin neuvotella muutama ekstranami.  

Tänä vuonna eläinten viikon teemana ovat pienet ja pörröiset, eli kanit ja jyrsijät. Katsotaan ehtisinkö sen kunniaksi postailla enemmän myös Petteristä ja Pampulasta sekä meidän kääpiörottajengistä. En kuitenkaan lupaa mitään, sillä en ole ajastanut eläintenviikolle ennakkoon mitään, ja ensiviikolla on myös Turun matelijamessut, jotka tulevat töiden ohella pitämään minua viime aikaista kiireisempänä. Mutta toivon että pääsen postaamaan ainakin kääpiörottien häkkiprojektin etenemisestä. Monien pikkulemmikkien elämä kodin tiloissa kun on huomattavasti rajatumpaa kuin esimerkiksi kissoilla ja koirilla, miksi se onkin erittäin tärkeää, millaiseksi heidän tilansa tehdään, ja minkälaisia touhuiluja se mahdollistaa. 

Blogger kuvien tekstin jostain syystä ihan puuroiseksi, mutta toivottavasti saatte selvää. Järjestys on kuitenkin sama kuin omalta sivultaan löytyvässä lajilistassa, jos jokin jää epäselväksi. Ja merkinnöissä homma on aika selkeä: S=Suski, J=Jussi ja Y=yhteinen. 



1 kommentti:

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI