Meillä on ollut jo vuosia bioaktiiviset pohjat useimmilla meidän matelijahuoneen asukeilla. Bioaktiivisessa pohjassa pohjamateriaalin seassa asuu erilaisia talkkareita, kuten siiroja, hyppyhäntäisiä ja lieroja, jotka huolehtivat pohjaan päätyvän biologisen materiaalin hajottamisesta. Tämä vähentää siivoustavetta kovasti ja monien lajien kohdalla poistaa sen käytännössä kokonaan. Matelijat eivät kuitenkaan syö, eivätkö siten myöskään ulosta päivittäin, mikä pitää bioaktiivisen pohjan kuormituksen vähäisempänä.
![]() |
Pohja-allas saapui keskiviikkona |
Törmäsin kuitenkin jo vuosia sitten biopohjien käyttöön myös nisäkkäillä. Näissä suositeltu pohjamateriaalin määrä oli selvästi isompi kuin matelijoilla, mutta muuten periaate oli sama. Aihe kiinnosti, joten liityin muutamaankin aihetta käsittelevään Facebook-ryhmään. Kuitenkin minua mietitytti, pystyisikö talkkarijengi oikeasti pitämään pohjan kunnossa myös isomman rottalauman kanssa. Olkootkin että rottahäkit eivät ole samalla tavalla täysin suljettuja systeemejä kuin matelijaterraariot, sillä biopohjallakin olevissa häkeissä esimerkiksi riippareita vaihdetaan ja pestään normaalisti, mikä osaltaan vähentää pohjan kuormitusta. Rotilla iso häkkiosa osaltaan myös estää kosteuden nousemista liian suureksi kostean maa-materiaalin kanssa, mikä estää ettei koko asumus muutu sademetsätyyliseksi, vaikkakin riittää poistamaan ilmankostuttimen tarpeen talvikaudella.
![]() |
Samana iltana havaitsin pienen ongelman |
Lopullinen sysäys tähän projektiin tuli kuitenkin Lemmikki- ja showkesyrottien wa ryhmässä. Sielä oli keskustelua kuivikkeista, ja yksi pidempään biopohjia harrastanut ehdotti vaihtoehdoksi bioon siirtymistä. Kuivikeskustelun aloittanut henkilö ei tarttunut ideaan, mutta minä aloin kysellä aiheesta taas lisää. Henkilö oli saanut biopohjan toimimaan jo vuosia yli kymmenen normikokoisen naaraan laumalla, joten päätin luottaa siihen, että samankokoinen pohja olisi mahdollista saada toimimaan yhdeksällä (tai kenties muutamalla enemmälläkin) kääpiörotalla. Sillä vaikka tyttöjen aiempi häkkijärjestelmä oli kolme CritterNationia leveä ja kaksi korkea, päätin biopohjaan siirtymisen jälkeen kokeilla itsekin taas kaksi leveää ja kolme korkeaa kokoonpanoa, jottei korkea biopohja söisi liikaa kiipeilymahdollisuuksia häkistä. Ja rotat ovat aina rakastaneet meillä kolmen korkuisia tähystystorneja, vaikka niissä onkin itselle enemmän kiipeiltävää siivotessa, miksi itse olen yleensä suosinut kahden korkuisia.
![]() |
Tällaiset metallikappaleet lähtivät lopulta manan majoille |
Lopullisesti homma laitettiin vireille noin kaksi viikkoa sitten, kun tilasian häkkiin mittatilauksena ison akryylialtaan alapohjaksi. Olin kysynyt ryhmään kirjoittaneelta tutulta, millä mitoilla hän oli oman pohjansa tilannut, ja miten se oli istunut, ja mitannut vielä oman häkkini, ja päätynyt muutaman millin lyhyempään ja kapeampaan pohjaan, koska niissä hänellä oli ollut eniten mahduttamista. Mutta omista tarkistusmittauksista huolimatta en huomannut, että koska halusin säilyttää häkin alla olevan pohjaritilän, muuta häkin kiinnikkeistä tulisi ottamaan vastaan valitsemallani pohjakorkeudelle. Tilaamani pohja oli 178,5*57,5*60cm, mutta tulisin myöhemmin huomaamaan, että jos olisin halunnut sen istuvan heittämällä, parempi korkeus olisi ollut 58,5cm.
![]() |
Sen jälkeen häkki saatiin kasattua |
Pohjaa odotellessa aloin kerätä kuivia lehtiä ja rahkasammalta pihalta, sekä suunnitella hankittavia pohjamateriaaleja, joita tuon kokoiseen biopohjaan menisi useampi sata litraa. Alkuun olin ajatellut mennä pelkällä kookoskuidulla, jota löytyy eri karkeusasteilla, koska kookos ei värjää yhtä herkästi rottien häntiä kuin esimerkiksi luonnonturve. Kuitenkin yhdessä selkärangattomat ryhmässä muistutettiin, kuinka kookos ei itsessään tarjoa mitään ravintoa talkkareille, jotka yleensä hyödyntävät myös pohjaa ravintonsa osana. Niinpä päädyin lopulta komboon 3 säkkiä mustaa multaa, 10kg hienoskookosturbetta, 5kg rouheaa kookoskuitua, 25kg hiekkaa, 1 lihalaatikollinen kuivia lehtiä ja 1 iso ämpärillinen rahkasammalta. Näin talkkaritiimiin pystyisi ottamaan enimmäkseen pinnalla elävien siirojen ja hyppyhäntäisten lisäksi myös syvemmällä möyriviä lieroja. Pohjamateriaalien keruun ohessa aloin koota myös talkkaritiimiä, johon saimme jäseniä kaverilta, omista terraarioista ja pienestä täydennustilauksesta (sopivia talkkareita myydään monissa matelijatarvikeliikkeissä).
![]() |
Lisäsimme häkin taaksen Kolon-lattiansuojukset estämään häkin taakse menemistä ja suojaamaan tapettia |
Tilattu pohja saapui tämän viikon keskiviikkona, ja heti ensimmäinen paikoilleen sovitus paljasti mittavirheen, ja pohjan tarkistusmittaus vahvisti virheen olleen omani. Pohja oli juuri sellainen kuin tilattu, minulta oli vain jäänyt mitatessa huomioimatta päätyseinien kiinnikkeet sekä häkin päätyjen yläosissa, että keskellä alhaalla. Eli hyvin pian oli selvää, että joko pohjaa tai häkkiä olisi muokattava, että saisimme sen istumaan häkkiin. Jussi olisi ollut alkuun pohjan muokkaamisen kannalla, mutta minusta taas olisi pienempi riski kajota käytettynä hankittuun häkkiin, kuin vasta saapuneeseen mittaustilauspohjaan. Lopulta sain Jussin vakuutettua siitä, että häkin muokkaaminen olisi pienempi paha. Eli toisin sanoen kiinni ottavien kiinnikkeiden katkaisu dremelin hiontalaikalla ja niiden korvaaminen nippusiteillä. Tämä ei vaikuttaisi häkin käyttöön, mutta toisi riittävästi lisätilaa että pohja asettuihi kunnolla.
![]() |
Pohjalle lähdettiin kerrostamaan erilaisia pohjamateriaaleja, jotka rotat saavat sitten sekoittaa |
Vaadittuen muokkausten takia pohja oli jätettävä odottamaan pariksi päiväksi, että ehdimme palata sen pariin. Eilen ehdimme sitten viimein sen pariin. Jussi otti vastuulleen dremelin käytön, minä häkin kasaamisen dremelöinnin jälkeen ja pohjasekoituksen teon. Häkin sisustamisen aloitin ominpäin, mutta Jussi tuli siihen sitten kaveriksi ideoimaan, miten saisimme varmasti blokattua kaikki pidemmät pudotukset häkin sisällä. Onneksi meille on kertynyt vaatehuoneellinen rottatarvikkeita, joita hyödyntää, sillä tuon kokoiseen häkkiin tavaraa meni kieltämättä varsin kiitettävästi. Etenkin kun näin korkeassa mallissa on vielä entistä tärkeämpää, ettei pitkiä pudotuksia jää, olkootkin että lopulta vastassa olisi paksu ja pehmeä kuivikekerros.
![]() |
Seuraavaksi lähdettiin rakentamaan sisustusta. Tuo pitkä virkattu on hommattu mittatilauksena kaverilta <3 |
Alkuun olin miettinyt, että pitäisin rotat vielä pienemmässä häkissä jonkin aikaa, ja antaisin talkkareiden ensin asettua kunnolla, mutta en minä sitten malttanut. Etenkin kun muutaman matkassa olleen viivytyksen takia kokonaisuus saatiin kasaan vasta viikko ennen matelijamessuja, ja olen luvannut majoittaa meillä ihmisiä ennen messuja, joten projektien rönsyjä pitää saada raivattua niin, että vuodesohvat ovat käytettävissä, ja niistä yksi sijaitsee rottalassa. Mutta kyllä talkkarit saivat joitain tunteja aikaa levittäytyä ennen rottien pääsemistä samoihin tiloihin, ja lierot lisäsin jo mustamusta kerrokseen ennen sen päälle tulleita kookosturpeita.
![]() |
Sisustusta lisättiin aika paljon ennenkuin olimme tyytyväisiä. Kuvassa näkyy ainakin Erika ja Hanski. |
Häkkiprojekti saatiin siis loppuraivausta vaille valmiiksi eilen, ja tänään koitan saada hoidettua vielä loppuraivauksen. Loppuraivauksen jälkeen rottalaan kun on tulossa vielä yksi uusi juttu, joka tulee sinne kyllä enemmän minulle kuin rotille. Mutta se odottaa vielä laatikossa, että saamme sille tilaa.
Mutta nyt meillä on sitten ensikertaa kokeilussa biopohja rotilla, ja kirjoittelen jossain vaiheessa myöhemmin, miten homma lähtee toimimaan. Tässä kun olisi tosiaan nyt ideana, että tuota pohjaa ei tarvitsisi vaihtaa enää ollenkaan, eli jatkossa rottahäkissä siivotaan vain tuota yläosaa vaihtelemalla riippareita, pyyhkimällä tasoa ja pesemällä tarvittaessa muita virikkeitä, minkä pitäisi helpottaa häkin puhtaanapitoa (poislukien se tikkailla kiipeily...). Pohjaa ylläpidetään lisäämällä sinne välillä vettä, jotta se pysyy riittävän kosteana, ja lisäämällä tarvittaessa lehtiä/muuta biomateriaalia rottien ruuanjämien lisäksi, jotta talkkareilla riittää kylliksi evästä.
![]() |
Pihlaja-mummoa uusi pohja ihmetetti kovin <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti