Kaasua vai jarrua

Toistaiseksi pahin mielialadroppi jäi onneksi maanantaille, vaikka se olikin sitten niin paha, että omat sykkeet tuntuivat olevan koholla vielä tiistainakin. Maanantai kuitenkin vahvisti, että oma jaksaminen eläimiin liittyvien vastoinkäymisten kanssa on ollut jo sen verran pitkään sen verran pahasti kortilla, että jotain on tehtävä ennen seuraavia huonoja uutisia, tulivat ne sitten sienidiagnoosin tai jonkin muun muodossa. Koska ainoa mikä on varmaa, on ettei tämän kokoisen lauman kanssa huonoilta uutisilta välty loputtomiin, joten pään palautumismekanismit on pakko saada takaisin kuntoon. 

Mietin mitkä olisivat sellaisia asioita, joista olisi helppo aloittaa juuri nyt, ja päätin kysyä laumalle lomahoitajaa nyt alkuun parille yön yli reissulle syksylle. Siitä lähtien kun Minttu, Jester ja Mitella sairastuivat viime syksynä meillä kun on ollut koko ajan vähintään kaksi tyyppiä lääkityksillä, joten lomahoitajan ohjeistaminen on tuntunut ihan liian vaikealta. Kun pelkkää lauman perushoitoa varten meillä on jo kokonainen kansio, niin sitten kun sen päälle pitää vielä käydä läpi lääkitykset ja Maunon erikoisruokavalio, on tuntunut yksinkertaisesti helpommalta pysyä kotona ja hoitaa ne Jussin kanssa. Tällä hetkellä menevät lääkitykset ovat kuitenkin suht simppelit, ja Ruttu ja Löllö ottavat lääkkeensä hyvin, joten eiköhän me niistäkin saada ihan hyvät ohjeistukset laadittua. Niin että kerrankin voisi olla poissa koko lauantain ja sunnuntain laskematta lähdön ja paluun väliin jääviä tunteja. 

Noin muuten onkin ollut sitten vaikeampi arpoa, mitä tarvitsisi arkeen lisää ja mitä vähemmän. Pään kuormitustila kun puoltaisi kaiken vähentämistä, mutta toisaalta tiedostan, että tällä hetkellä ongelmaa herkästi ruokkii mitä enemmän olen kotona tekemättä mitään. Koska silloin alkaa herkästi ajatella, ja tällähetkellä ajatuksilla on taipumusta mennä solmuun ja kehälle. Niinpä en ole toistaiseksi lähtenyt kiireellä perumaan kaikkea syksyksi mietittyä, vaan minulla on huomenna haastattelu yhteen eläinalan osatutkintoon liittyen, ja sain tänään vihdoin aikaiseksi alkaa kysellä itselleni edustuskavereita Lemmikki Tampere -messuille. Ja varmaan sitä ottaa taas jotain eläinprojektia kotonakin, jos testitulos on negatiivinen, eikä tarvitse ohjata kaikkia jaksamisen rippeitä sienisotaan. 

Tänään töissä oli pentupöpin kannalta ihan loistava päivä, kun omalle eläinlääkärille sattui kaikkiaan kolme pentua. En tiedä miksi, mutta jotenkin olen aina kokenut pennun tuoksun ja pehmoisen pentuturkin ja pentumasujen paijaamisen äärimmäisen terapeuttisena, olkootkin että pennuilla olisi suussaan myös ne uteliaat naskalit. Yksi pennuista pääsikin sitten myös sylipäikkäreille, kun se ei halunnut rauhoittua heräämöhäkkiin, ja minä tarvitsin pentuterapiaa varmasti yhtä paljon kuin pentu halusi olla seuroissa.