Lepää rauhassa Mitella

keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Tämän päiväisiin hyvästeihin saimme enemmän aikaa varautua. Sillä jo silloin, kun Mitellalla diagnosoitiin sydänvika viime syksynä, päätimme nauttia kaikista lisäviikoista- tai kuukausista joita saisimme. Mutta päätimme samalla, että hoitoa jatkettaisiin vain niin kauan, kun se tuo selvästi lisää hyviä päiviä mummuskan elämään, eikä vaivan hoitaminen heikennä mummuskan elämänlaatua. Vuoden vaihteen jälkeen Mitellan ruokahalu lähti heikkenemään ja paino alkoi laskea. Alkuun lääkkeet menivät kuitenkin yhä hyvin alas herkkutahnan joukossa. Sitten herkkutahnakin alkoi tökkiä, jos siinä oli seassa lääkkeitä. Samaan aikaan Mitella alkoi nukkua koko ajan enemmän, ja hänen uloste muuttui entistä tiputtelevammaksi, ja ulostaminen näytti jotenkin työläämmältä. Mitellan kontrolliröntgenkuvissa joulukuussa oli näkynyt muutamia mahdollisia varjoja, joita ei sitten kuitenkaan lähdetty silloin tarkemmin tutkimaan, koska siinä kohtaa meillä oli hoitolinjauksena, että mihinkään isompiin operaatioihin ei enää lähdetä, vaan mennään elämänlaatu edellä. Niinpä nytkään ei lähdetty enää sen tarkemmin ultrailemaan ja hakemaan tarkempaa diagnoosia voinnin heikkenemiselle, vaan päätimme että on aika auttaa mummuska sateenkaarisillalle.    

 

Mitellan kanssa ehdimme kulkea näiden vuosien aikana aika uskomattoman matkan. En jaksanut ihan joka hetki itsekään uskoa, että siitä jatkuvasti lukkopurennalla ihmisistä roikkuvasta yliaktiivisesta turbodieselistä voisi ikinä tulla edes peruskiva lemmikkinäätä. Pahimpina hetkinä en ollut varma, tulisiko hänestä edes sellaista, jonka kanssa voisi elää suht mutkatonta arkea. Mutta Mitellasta tuli niin paljon enemmän: äärettömän näätäsosiaalinen pusutyttö, edustuskaveri ja näyttelynäätä. Sellainen tyyppi jonka kanssa saattoi mennä minne vain, ja jonka saattoi antaa kenen tahansa syliin, ja joka tuli heti toimeen kaikkien uusien frettien kanssa. Muutamien vuosien jälkeen Mitella oppi rentoutumaan myös meidän pienten reissujen osalta, ja luopui pyhästä vihastaan lomahoitajia kohtaan. Mitella oli järjestyksessään meidän kolmas fretti ja viimeinen alkuperäisestä seitsikosta. 


Meri on nyt alkuvuoden aikana hoitanut useampiakin meidän tyyppejä, joten kysyin haluaisiko hän ottaa kopin myös Mitellan viimeisestä matkasta. Olin alunperin toivonut, että en pääsisi kysymään tätä Meriltä, koska kohta Meri palaa vielä hetkeksi opintojensa pariin. Mutta tämä nyt tuli tähän, ja Meri suostui. Olin etukäteen varoittanut häntä, että kun kyseessä on pieni ja vanha fretti, ei ole mitenkään tavatonta, ettei fretin kanyloiminen onnistu eutanasiaa varten. Ja että vaikka niin kävisi, haluan olla mukana loppuun asti, ja olen nähnyt sen useamman kerran. Meri sai kuitenkin Mitellan kanyyliin, ja mummo lähti niin rauhassa, kuin fretti voi lähteä. Mitella meni niin raukeaksi jo heti esirauhoitteen jälkeen, että tiesin päätöksen olleen oikea. Mummon kroppa oli valmis antamaan periksi ja vapauttamaan Mitellan viimeiselle matkalleen. Oli vain viimeiset namit ja lähtö. 

Hyvää matkaa Mitella.

2.4.2016 - 24.1.2024

Lepää rauhassa.

5 kommenttia:

  1. Mitella ei olisi voinut parempaa kotia saada kuin teiltä! Onnellisen elämän onnellinen loppu.

    VastaaPoista
  2. Ihanan rauhallinen lähtö hyvän elämän jälkeen . Kaikki tsempit teille 😿

    VastaaPoista
  3. Hyvää matkaa Mitella 💖 Siellä monet tutut Sua vastassa 🌠🌈✨

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI