Surutyö

Päällisin puolin meidän arki on pyörähtänyt käyntiin erittäin sujuvasti aaton tragediasta huolimatta. Nutellalle saatiin heti uusi kaveri Mitellasta. Olen pystynyt käymään töissä. Suurimman osan aikaa en edes ajattele Mallun kuolemaa. Isompi itkukin on tullut vain kerran, toisen päivän aamuna, kun olin ensimmäistä kertaa yksin kotona Mallun kuoleman jälkeen, ennenkuin minut soitettiin töihin iltavuoroon. Sitä on alkanut suunnitella laumojen yhdistämistä, sillä Mallu oli isoin syy sille, miksi päädyimme viimeisimpään laumojen jakoon. 

Silti samaan aikaan tiedän, että suruprosessi on vasta ihan alussa. Kaikki viime vuoden menetykset ja Mallun lähdön äkillisyyden aiheuttama shokki on vain työntänyt sitä kauemmaksi. Vaikka ison osan ajasta asiaa ei edes ajattele, sitä tuntee itsensä sen verran hyvin, että siihen havahtuu aina hetkittäin. Merkkeihin siitä, että ne isoimmat itkut ovat vasta tulossa. Mallu on edelleen meidän autotallin pakastimessa. En ole vieläkään pystynyt ottamaan seuraavaa askelta Mallun toimittamiseksi avattavaksi. Aion edelleen tehdä sen, mutta en ole vielä pystynyt ryhtymään käytännön järjestelyihin ja saattamaan Mallua matkaan. Osittain ehkä siksi, että samaan aikaan kun toivon vastauksia, myös pelkään niitä. Pelkään kuulla, mitä minulta on tällä kertaa jäänyt huomaamatta. Mitä minun olisi pitänyt nähdä. Mitä olisin ehkä voinut tehdä toisin. Vaikka samaan aikaan järki koittaakin muistuttaa, että Mallun romahdus tuli niin äkkiä, ettei sitä olisi ollut aikaa kauhean monille erilaisille valinnoille.

Parhaiten sen kuinka vaiheessa oma suruprosessi on huomasi kuitenkin yhtenä päivänä töissä. Minun ei ole sen vaikeampaa kuin yleensä olla tekemisissä kuolleiden eläinten kanssa. Silloin kun kyseessä on itselleni vieraat eläimet, minulla tekee useammin enemmän tiukkaa se, kuinka eutanasiapäätöstä lykätään osien eläinten kohdalla, kuin se, että eutanasia tehdään. Mutta sen minkä olen huomannut suruprosessin tässä vaiheessa erittäin vaikeaksi on se omistajien surun kohtaaminen päätöksen hetkellä. Eläimen lopetukseen on yleensä hyvät ja järkevät syyt, ja se on palvelus eläimelle. Mutta surua ei pysty rationalisoimaan etenkään silloin kun se kuplii itselläkin liian tuoreena pinnan alla. Onneksi siinä kohtaa pystyi hetkeksi vaihtamaan työtehtäviä kollegan kanssa. Sillä vaikka töissä on toki erittäin ok olla empaattinen asiakkaiden menetysten edessä, harvan surussa kuitenkaan auttaisi jos vieras ihminen jonka pitäisi olla ammattilainen alkaa itkeä siinä kanssa. Onneksi monella työkaverillakin on ollut niitä hetkiä, kun jokin eutanasia vain tulee liikaa ihon alle. 

Samaten jotkin oikeasti iloiset ja onnelliset uutiset voivat kirvoittaa myös negatiivisia tuntemuksia. Kuten kun yksi hamsteri-ihminen kiitti vuolaasti vuotta 2023 ja oli onnellinen siitä, kuinka ei joutunut viime vuonna hautaamaan hamstereistaan yhtäkään. Niin vaikka asia on vain ja ainoastaan positiivinen, niin sen sijaan että olisi ollut vain vilpittömän iloinen kyseisen ihmisen puolesta siitä, että hän sai kokonaisen menetyksistä vapaan vuoden, jokin ratas aivoissa raksutti kuinka epäreilua se on, sillä hamsterit ovat keskimäärin paljon lyhytikäisempiä eläimiä kuin ne, joita me viime menetimme, ja me menetimme niin monta. Ikäänkuin kuolemat olisivat jotain nollasummapeliä, joita tapahtuisi vuodessa tietty määrä. Vaikka tosiasiassa jokainen joka elää, kuolee. Emmekä voi läheskään aina vaikuttaa siihen että milloin. Toki siihen, miksi asia kirpaisi varmasti vaikutti myös se, että en jaksa uskoa, että selviäisimme tästäkään vuodesta täysin ilman menetyksiä. Se ei ole teoriassa ihan mahdotonta, mutta oikeasti en olisi syksyllä uskonut että Mitella elää edes joulun yli. 

Nyt olen taas yksin kotona ja itken tätä kirjoittaessa. Itku on tervetullut. Jos jotain tältä vuodelta toivon, niin sitä, että jos emme voi välttyä ihan kaikilta menetyksiltä, niitä tulisi edes sen verran harvakseltaan, että sitä ehtisi itkeä ja surra edes edellisen menetyksen rauhassa alta pois ennen seuraavia. Ja että emme tänä vuonna joutuisi kertaakaan laskemaan kaksia tuhkia samaan aikaan.