Kuluseuranta 2024: tammikuu

keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Blogissa tuli pidettyä kuluseurantaa vuoden 2016 alusta vuoden 2019 kevääseen keskittyen pääosin frettien ja Mihailin kuluihin. Sitten minun ja Jussin eläintarhat yhdistyivät ja jengi lähti kasvamaan, ja kuluseuranta jäi. Tänä vuonna on taas tarkoitus koittaa ottaa taloutta paremmin haltuun, ja siihen on tullut otettua yhdeksi apuvälineeksi paperinen budjektikirja, joka myös tulee pysymään paperisena ja poissa netistä. Mutta sen lisäksi ajattelin avata meidän lukuja eläinkulujen osalta taas täällä bloginkin puolella.

Kuluseurannan katerogoriat hakevat vielä vähän muotoaan, sillä nyt kun seuraa kaikkien eläinten kaikkia kuluja, jokaisen yksittäisen ostoksen kirjaaminen kävisi turhan työlääksi viimeistään siinä kohtaa kun lähdetään tekemään seuraavia sokrumössöjä. Eläinlääkärikulujen osalta mietinnässä on jako terveydenhoito/sairaanhoito/eutanasia -kategorioihin, terveydenhoitoon olisi tarkoitus laskea kaikki säännölliset rutiinikäynnit, kuten rokotukset, hammaskivenpoistot, hormoni-implantit, senioriverikokeet ja Rutun sydämen kontrolliultra. Sairaanhoitoon taas sitten kaikki ei-suunnitellut akuutit käynnit, tai jo todettujen sairauksien hoitokäynnit sekä lääkitykset.

Tammikuusta tuli kallis kuukausi. Isoimpina syinä tähän oli, että olemme koko syksyn käyttäneet pois varastoja ja täydentäneet vain minimin, minkä takia tammikuulle tultaessa niin frettien raakaruuat, kissanruuat, rottien ja kanien vessakuivikkeet kuin kissanhiekat olivat ihan loppu. Samaan aikaan merivesiakvaarioprojekti otti ison harppauksen, kun kaveri myi koko altaansa kaikkine sisältöineen pelkän uuden valon hinnalla, että sai kalat ja korallit muuton alta pois. Tämän summan sijoitin nyt kokonaisuudessaan lemmikkien hankinta-otsakkeen alle, vaikka ison osan siitä olisi voinut allokoida myös akvaariotarvikkeisiin, sillä merivesiprojekti itsessään lasketaan olemassa olevaksi lemmikiksi, sillä projekti on ollut vireillä jo yli vuoden. Tammikuulle osui myös junnufrettien hormoni-implantit ja kanien rokotukset, jotka olisivat olleet huomattavasti merkittävämpi kuluerä, ellen olisi saanut hoidatettua niitä työpaikallani todella edullisesti. Nameihinkin meni suhteessa runsaanlaisesti, mutta namikuluista osan voisi melkein laskea lääkintä-kategoriaan, sillä yksi syy lohitahnan tämänhetkiseen suureen menekkiin oli se, että Mitella sai sen seassa aamu- ja iltalääkkeensä.

Monet varastojen täydennykset tuli jätettyä tammikuulle myös siksi, että tiesimme että Jussille on tulossa tammikuulle isompi tili. Jussin palkkamallissa tulot kun voivat vaihdella eri kuukausien välillä paljonkin. Kuluseurannassa valtaosa kuluista perustuu suoraan kuitteihin, mutta hedelmä- ja vihannesosaston osalta luku koostuu sokrumössöön hankituista aineksista ja karkeasta arviosta (2€/pv) kilpikonnien, kanien ja muiden tuoreruokien suhteen. Niitä kun on vaikeampi erotella kuiteista, sillä niitä harvemmin hankitaan yhtä puhtaasti vain eläinkäyttöön kuin vaikkapa kanankauloja. Samasta yrttipuntista osa kun voi mennä ruokaan mausteeksi ja osa kaneille, lohitahnasta ei niinkään. 

Raakaruuista valtaosa tuli Kennel-Rehulta, josta hankittiin noin 50 kilon täydennys kanankauloja, kalkkunan jauhelihaa, broilerin filepalaa, lohta, possun sydäntä ja broilerin sydäntä. Ennen Kennel-Rehu tilauksen saapumista haettiin muutamia 3 kilon Mush-pusseja Citymarketista. Kissojen märkäruuat (36prk Bozitaa ja 24prk 400g Carnyä) tulivat Zooplussalta, samoin kissanhiekat (20l Evercleania ja nyt kokeeksi 24kg aiempaa isorakeisempaa Tigerinoa) ja lohitahnat. Heinät ja rottien ja kanien käytössä olevat Toa-Lätt säkit hankittiin Turun Lemmikkiasemalta. Valtaosa hyönteisistä, polttimot ja pakastehiiret haettiin Tropicalsi.fistä.


Ruokinta:

raakaruoka: 232,32€

kissanmärkäruoka: 108,08€

kokonaiset ruokaeläimet (elävät hyönteiset ja pakastehiiret): 88,50€

hevi-osasto: 80,19€ (arvio + sokrumössö)

heinä: 59,35€

namit: 32,45€

 

Tarpeelliset tarvikkeet:

kissanhiekka: 85,48€

akvaariotarvikkeet: 18,00€

matelijoiden polttimot: 20,35€

rottien ja kanien kuivikkeet 120€

 

Eläinlääkäri ja eläinlääkintä:

terveydenhoito (junnujen hormoni-implantit, kanien rokotukset, ensiapukaapin päivitys): 359,45€

sairaanhoito (Rutun verenpainelääke + Löllön Solensia): 71€

eutanasiat + tuhkaus (Mitella <3): 78,21€

 

Lelut, pedit & muu ekstra: 

vinkuhiiret: 5,99€ 

kivikattoinen rottamökki Lemmikkiaseman poistonurkasta 10€

 

Näyttely ja yhdistyskulut:

näyttelyt: 51,00€

yhdistysten jäsenmaksut: 22€

 

Lemmikkien hankinta: 

merivesi 1000€


Tammikuun eläinkulut yhteensä: 2442,37€

Lemmikkiasemalta täydennyksiä tuli parin ostoskärryllisen verran. Kuvassa näkyvien lisäksi kaneille syötetään myös edullisempaa paaliheinää, jota meillä on vielä varastossa jonkin verran.

Nykyään sellaiset nollakuukaudet, mihin viime kuluseurannoissa pari kertaa päästiin, jäävät vain haaveeksi. Vaikka edelleenkin ostan monet asiat mieluiten isoissa vähintään muutaman kuukauden erissä, kulutuskin on kasvanut ja sen lisäksi meillä on nykyään parilla eläimelle jatkuvat lääkitykset, joista esimerkiksi Löllön pistoksena saatava Solensia haetaan kuukausittain.

Nyt helmikuulle lähdettäessä ainakin frettien raakaruokia, kissanhiekkaa, rottien ja kanien vessakuivikkeita ja rottien jyväsekoitusta pitäisi olla niin, että niitä ei jouduta hankkimaan ensikuussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI