Bianca 2 vee ja hyvin pieni upsista

keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Tänään juhlitaan synttäreitä sokrulassa, kun meidän lauman vanhin eli Bianca täyttää 2 vuotta. Mutta koska synttärisankaria ei tulla todellakaan näkemään ennen valojen sammumista, jolloin kameralla on isompia haasteita, mennään taas vaihteeksi vauvakuvalla. Tällä kertaa sillä, joka otettiin minun ja Biancan ensikohtaamisella, kuukausia ennen kuin varasin neidin siskoineen meille. Silloin olin ihan oikeasti vain ihastelemassa kaverin uusia mukeloita ihan ilman taka-ajatuksia. Vaikka siitä ne taka-ajatukset sitten ehkä vähän lähtivät. Kaverit ovat oppineet jo liian hyvin, mitä tapahtuu kun minut istuttaa jonnekin ihan kodittoman pienen eläinlapsen kanssa. 

Paljon onnea Bianca 2 vuotta!

Sokrujen uusi pönttö mahdollistaa pienet päivävakoilut. Aukeavan luukun takana on pleksi, niin että kuivikkeet ja sokrut eivät tipu pöntöstä, kun kurkistusluukun avaa.
Mistä päästäänkin siihen upsikseen. Kaverit tosiaan tietävät minun heikkouteni, ja yksi niistä on rääpileet. Olen tainnut käydä laittamassa muutaman sydämen liikaa Kiran viimeisimmän pentueen kaikista pienimmälle albiino frettitytölle, joka on ollut alusta lähtien muita puolet pienempi, ja jonka selviytyminen nyt jo viisi viikkoiseksi on pieni ihme. Kira nimittäin laitteli minulle eilen taas viestiä, että se orpo pieni rääpile olisi edelleen vailla kotia, ja voisi muuttaa ensikuussa meille. Kun se on niin mini ja noista lähtökohdista, niin se olisi hyvä saada jonnekin, jossa on ollut frettejä ennestäänkin. Koska vaikka on mahdollista, että neidistä kasvaa ihan tavallisen terhakka fretti, on myös yhtälailla mahdollista, että se on syystä jäänyt niin paljon muita pienemmäksi. 

Siinä kohtaa Jussi kuuli jo miun huokauksesta toiselle puolelle okkaria, että kohta käydään taas se keskustelu. Ja niinhän siinä taisi käydä, että jos mini nyt pysyy kasvun syrjässä kiinni ja läpäisee pentutarkistuksen, neidistä tulee meidän Pikku Myy. Olen nyt koittanut itsellenikin hahmottaa, kuinka pieni rääpile meidän rääpile onkaan. Neidillä oli eilen painoa 83 grammaa, eli vähemmän kuin meidän parikuisella kääpiörotalla Pihlajalla. Sen ikäisenä kuin rääpile on nyt, Mallu painoi jo 223 grammaa ja Mallun pienin tytär 247 grammaa. Eli on se aika mini. Toki neiti on myös juuri alkanut syödä kiinteitä, josta voi välillä seurata kunnon kasvupyrähdys.

Pikku Myy

2 kommenttia:

  1. Onnea Bianca! Ja thih, upsista... Toivottavasti Pikku Myyllä menee kaikki hyvin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upsista joo :D Mutta Kira sanoi että se on niin pieni, ettei sitä edes huomaa! ...mikä ei kyllä ole aina hyvä asia, kun fretit osaavat muutenkin olla välillä niin ninjoja ;)

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI