Päivä näätäeloa 16.10.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Eilen tuli taas kuvattua, mutta tekstin kirjoitus jäi tähän päivään. Eli tässä päivä eilisen näätäeloa.

6.30 herätyskello soi. Jussilla on vapaapäivä, joten hän lupaa hoitaa lauman aamutoimet. Käyn silti moikkaamassa näädät ennen töihin lähtöä 7.05. Osa porukasta on vielä nukkumassa.



16.04 kotiudun töistä ja näätähuoneen portti aukeaa. Esteri ja Lysti sinkoavat ensimmäisinä omille teilleen. Alan kokkailla ruokaa junnut apunani. Kun pääsemme syömään, Wilma viestittää olevansa kotona, ja sovimme hakevamme varaamani kantoboksin kun saamme syötyä. Sovimme Jussin kanssa että näädät saavat jäädä siksi aikaa koko asuntoon.


18.14 parin vuoden etsinnän jälkeen meillä on vihdoin sopivan kokoinen pyörällinen kantoboksi vetoaisalla. Kaikki eläinkaupat joista olen näitä kysellyt ovat myyneet vain ei-oota. Sitä yleisintä pyörällistä mallia, Atlas40:stä, kun tuli kanssa kokeiltua muutama vuosi sitten, mutta se oli meidän käyttöön turhan massiivinen. Nyt Wilma päätyi myymään omansa pois. Tytöt innostuivat erityisesti mukana tulleista poikien hajuista.


18.33 Uuden boksin tutkimisen jälkeen junnut haluavat leikkiä. Jussi haastaa Mitellan putkiriehaan. Putki toimii loistavana laukaisualustana sinkoileville näädille.


18.55 leikkien jälkeen näädät ovat alkaneet hajaantua ja kämppä hiljetä. Päätän mennä laskemaan itselleni kylvyn. Lysti löytyy nukkumasta pyykkikorista ammeen vierestä. Jätän tytön nukkumaan.


19.26 tulen kylvystä ja poikkean tietokoneelle. Huomaan Frettiliiton ryhmässä uuden viestin. Vastaan siihen, ja päädyn hetken kuluttua vaihtamaan yksityisviestejä uutta laumaa kaipaavasta viisivuotiaasta rounitytöstä. Sovimme, että tyttö voisi omistajineen tulla käymään nyt alkuvuodesta, niin katsotaan miten neiti meidän laumaan menisi. Tässä hommassa aika menee kuin huomaamatta.(Tänään tapaaminen tarkentui tämän viikon sunnuntaille. Laumaan saattaa siis liittyä yksi uusi prinsessa jo hyvin pian).

22.18 on tullut aika hoitaa lauman iltatoimet. Tälläkertaa en muistanut kuvata huoneen siivousta ja iltalääkkeiden jakoa, kun huomio oli käymässäni viestittelyssä, mutta tässä kohtaa on jo päästy lohitahnan kimppuun. Kaikki kuusi kun kaipasivat pientä iltanannaa. Tahnan tarvetta saattoi hyvin edistää se, että ruokakuppiin ilmestyi mössöpullia. Mutta ottakoot tahnaa alkupaloiksi, kyllä ne pullat sieltä alkavat yön mittaan hävitä.


23.20 halipula ei aina katso kelloa. Näädät ovat hyvin huomionkipeällä päällä, joten vietän yli tunnin näätähuoneen lattialla paijaillen syliin tulijoita. Melkein kaikki ottavatkin pari kolme pientä paijausvuoroa istuessani lattialla. Mitella, Huisku ja Miikkis viihtyvät sylissä pidemmätkin pätkät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI