sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Marsun palalihaa kotikeittiössä

*HUOM! POSTAUS SISÄLTÄÄ KUVIA RUHOISTA. JOS ET HALUA NIITÄ RUUDULLESI, ÄLÄ AVAA POSTAUSTA.*

Ehdin viime syksynä innostua Lystin ja Huiskun ruokahalusta ja innosta etenkin kokonaisia ruokaeläimiä kohtaan. Lauman vanhemmatkin jäsenet söivät kyllä jo hiiriä ja tipuja, mutta junnujen myötä uskalsin viimein laajentaa myös isompiin ruokaeläimiin, kuten aikuisiin rottiin, marsuihin ja kaneihin. Alkuun ne hävisivätkin hyvin, ja olin mielissäni, kun onnistuin löytämään niitä isompia eriä edullisesti pakkaseen. Minä kun voin suoraan myöntää, ettei meillä lasketa kaikkia vitamiineja ja hivenaineita mitä ruuasta tulee mikrogrammojen tarkkuudella, niin asiaa pyritään kompensoimaan pitämällä ruokavalio mahdollisimman monipuolisena. Tähän meillä kuuluu muunmuassa se, että näädille pyritään tarjoamaan viikottain vähintään kolmea tai neljää eri eläinproteiinia, eli kanan ja kalkkunan ohella esimerkiksi niitä hiiriä, rottia, marsuja ja kaneja, sekä välillä lohta, muita kaloja, hamstereita, ja pienessä määrin lammasta, jauhomatoja ja poroa. Joiden lisäksi koettaa aina välillä etsiä jotain uutta, kuten viiriäisiä. Käytännössä siis melkein kaikkea muuta kuin sikaa ja nautaa, jota freteille ei niin suositella punaisen lihan rasittaessa munuaisia muita lihoja enemmän. 

Kupin ympärillä olevista jäljilstä voi päätellä, millä kiireellä parhaita herkkuja on alettu kantaa turvaan.
Syksy kuitenkin meni, ja junnujen pahin tankkausvaihe talvea varten loppui. Siinä kohtaa nuorille neideille alkoi iskeä sama mukavuudenhalu kuin vanhemmille: isoilla ruokaeläimillä nahka on sitkeämpää, ja ne ovat hankalampia syödä. Niinpä isot alettiin syömisen sijaan jemmata. Kun oli saanut ilon onkia muutaman kunnolla kypsyneen rotan jostain sokkelin perukoilta, sitä tuli siihen tulokseen, ettei homma toimi. Ruokaa meni haaskuuseen, eikä se hyödyttänyt ketään. Kuitenkin pakastimessa oli vielä paljon rottia, marsuja ja kaneja, jotka halusi hyötykäyttöön. Käytännössä sitä keksi kaksi vaihtoehtoa: ensimmäinen oli myydä meille sopimattomat pois, ja hankkia tilalle hiiriä ja tipuja. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan kauheasti houkuttanut, sillä kyseiset lihat oli vartavasten hankittu tuomaan monipuolisuutta näätien ruokapöytään. Niinpä pyysin joululahjaksi nylkypuukkoa ja päätin, että kyllä ne lihat vielä pakastimesta käyttöön saadaan. Että mikäli ongelma on siinä, että kokonaisena ne ovat liian hankalassa muodossa, niin pistetään sitten paloitellen.

Työvälineet ja eilisen menu. Kupissa paloiteltu rotta, vieressä seuraavaksi paloitteluun tulossa oleva marsu.
En ollut koskaan aiemmin käsitellyt minkäänlaisia kokonaisia ruhoja, joten mietin hetken mistä lähteä liikkeelle. Ensin mietin löytyisikö YouTubesta sopivaa tutoriaalia, kun sitten tajusin kysyä Jussilta, että oliko hänellä kokemusta rottien paloittelusta (ihmisille voi kertyä hyvin omituisia taitoja työhistorian varrella...). Hänellä oli, joten hän pilkkoi ensimmäiset kaksi ja opasti samalla minua, mistä kohtaa nivelet saa leikattua helpoiten poikki ja mikä elin on mikäkin. Jälkimmäisellä ei kyllä ole näätien ruokien kanssa niin väliä, sillä käytännössä kuppiin tuli pilkottua kaikki nahkaa ja suolistoa lukuunottamatta. Rottien jälkeen siirryttiin ihmettelemään marsuja, jotka osoittautuivat hieman rottia haastavammiksi tapauksiksi sitkeämmässä olevan nahan myötä.

Kokonaisista ruokaeläimistäkin meillä jätetään yleensä suolet, niin nyt paloitellessa ne leikattiin ja laitettiin valmiiksi pois. Kuvassa käsittelyssä marsu, joilla lihakset ovat huomattavasti enemmän kiinni nahassa kuin rotilla.
Ensimmäisten ruhojen pilkkominen oli samalla myös välineiden opettelua. Ensin testaamamme keittiösakset eivät olleet yhtään niin tehokkaat nahan auki leikkaamiseen kuin askarteluihin hankkimani teräväkärkiset ompelusakset, joista onkin tullut nyt yksi luottoapuri hommaan nylkypuukon ohella. Lahjaksi saatu puukko on osoittautunut oikein käteväksi niin elinten irroittelussa kuin pienten luiden ja nivelien katkomisessa. Jussi on tehnyt hommaa aiemmin skalpellin kanssa, joka kuulemma häviää nylkypuukolle sata-nolla. Tiskipöydälle on otettu alusiksi Jussin lääkärilehtiä viimeistelemään meidän kotoinen leikkaussali. Jussilla oli alkuun niin kova luotto minun puukon käsittelyyn, että saatuani puukon hän pisti tilaten tikkaussetin, johon kuului iso paketti käden ompeluun sopivanvahvuista lankaa. Onneksi sille ei ole kuitenkaan tullut vielä käyttöä. Meidän kotoinen ensiapulaukku alkaa kyllä koko ajan enempi muistuttaa lääkärinlaukkua.

Paloittelussa on edetty siihen vaiheeseen, missä jäljellä alkaa olla se, mikä pilkotaan kuppiin. Sakset toimivat hyvin myös rintakehän avaamiseen.
Vaikka touhuun ryhtyminen alkuun vähän makaaberilta tuntuikin, kun itselläni on ollut niin rottia kuin marsuja myös lemmikkinä, on se ehdottomasti kannattanut. Marsujen ja rottien palaliha on freteillä melkein samanlainen hitti kuin kokonaiset hiiret ja tiput, ja ne voittavat kaikki mössöksi jauhetut lihat ylivoimaisesti. Miikkis ei ole vielä lämmennyt marsulle, mutta rottien ribsit ja muut osat maistuvat myös sille. Ja itse olen iloinen, että pakastin on taas lähtenyt tyhjenemään sinne jemmatuista aarteista. Nyt jääkaapissa on sulamassa myös ensimmäinen pilkottavaksi aiottu kani, mikä tulee olemaan se seuraava haaste tällä rintamalla.   

Enisimmäinen marsuannos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti