tiistai 30. tammikuuta 2018

Lähtölaskenta pentukauteen

Se tulee taas. Joka kevät toistuva kausi, joka saa useat frettimammat ja näätädaddyt kyseenalaistamaan frettimaksiminsa. Pentukausi. Se aika vuodesta, jolloin pentujonolaisten vatsat täyttyvät perhosista, sillä unelma on koko ajan askeleen lähempänä toteutumistaan, mutta jokainen askel on myös hauras: onnistuuko astutus? Näkyykö ultrassa mitään? Meneekö synnytys hyvin? Montako pentua syntyy? Riittääkö itselle se toivottu pentu?

Vauva-Huisku, kuva: Mandy Schuhmacher
Suomessa frettien eläinkauppamyynti on onneksi lähestulkoon hävinnyt, ja uudessa eläinsuojelulaissa sille kaavaillaan täyskieltoa. Frettiä siis harvemmin voi vain hakea jostain, mikä on hyvä asia ja varmasti osaltaan karsii heräteostoksia. Se kuitenkin koettelee usein pennusta haaveilevan kärsivällisyyttä tuskaisella tavalla. Siitä, kun kasvattajat julkistavat pentusuunnitelmansa kun menee helposti vielä puolisen vuotta siihen, kun pennut ovat edes maailmassa. Pentujonoon menosta voi siis kulua yli puoli vuotta siihen, kun pennun saa lopulta kotiinsa - ja sekin edellyttäen, että jonotettu pentue onnistuu ja siihen syntyy sopiva pentu. Joillakin odotus voi venyä jopa puoleentoista vuoteen, jos ensimmäisellä kerralla ei onnista.

Pentujen jonottaminen on jotain niin ihanan kamalaa, että vaikka joka kerta päätänkin että en lähde siihen enää ikinä, sitä huomaa silti yhä uudelleen pyörtävänsä puheensa kun ihastuu johonkin emoeläimeen. Kodinvaihtajien kanssa tämä alkuvaihe on niin paljon simppelimpi: eläin on jo olemassa ja se on siinä, ja on vain päätettävä, onko valmis ottamaan sen kotiinsa ja rakastamaan sitä kunnes kuolema erottaa. Pentujen kanssa niin moni asia on epävarmaa niin pitkään, ennenkuin voi lopulta olla täysin luottavaisin mielin sen suhteen, että se on oikeasti oma ja tulossa kotiin. Viime vuonna purskahdin ensimmäisen kerran itkuun jo silloin, kun Akiran synnytys alkoi, ja seuraavan kerran kun pentueen ensimmäinen tyttö syntyi. Sen jälkeenkin ehti itkeä ilosta ja helpotuksesta vielä useamman kerran ennenkuin oltiin Huiskun kanssa kotona.

Lystin ekat ulkoilut viime kesänä
Niinpä taas päätin, että tänä vuonna en mene yhteenkään pentujonoon. Että en tarvitse sitä tunteiden vuoristorataa, sillä meillä on jo maailman ihanin lauma, eikä se ole millään muotoa maailmaloppu, jos tänä vuonna porukkaan ei liity yhtään pentua. Että ehdin kyllä odottaa siihen, kun joku vuosi joku pentu tarvitseekin yllättäen kotia peruuntuneen varauksen tai muun syyn takia. Vaikka siihen menisi muutamakin vuosi. Mutta sitten menin ostamaan Emeliinalta valjaat, ja kysyin vahingossa Effien pennuista. Lysti kun varmasti tykkäisi toisesta Duracell-hyppyoravasta.

Lysti silloin kun näin tytön ensimmäistä kertaa.
Noin kuusi viikkoa. Aika tarkalleen neljäkymmentä päivää. Sitten saatan tietää, onko Effien pentueessa albiinonaaraita. Sitä ennen, parin viikon päästä, on ultra, jossa selviää nollaantuuko laskuri ja vaihtuuko pentujen odotus taas uuden kiiman odotukseksi. Tällähetkellä olo on vielä aika levollinen ja päässä hymisee mantra, että meillä riittää kotona vilinää, vaikka pentua ei tulisikaan. Vielä uskon, että tänä vuonna pentukuume ei mene oikein pahaksi. Uskoin niin viime vuonnakin.

Effien sisko. Sekin sisaruskatras oli aika nuori, kun näin ne ensimmäistä kertaa.
Tähän mennessä itsellä on takana kolme pentujonoa, joista on tullut yksi pentu. Kuusi muuta ovat tulleet muuta kautta. En oikeasti tajua, miten ne ihmiset pysyvät järjissään tästä kesään, jotka odottavat ensimmäistään ilman yhtäkään kotona olevaa näätää.

Toisaalta... Tämän postauksen kirjoitus on katkennut jo x kertaa erotuomarin tehtäviin, kun Lystillä on ollut tylsää ja mummuilla on mennyt hermot. Niinpä kesken postauksen kirjoittamisen käytettiin muunmuassa pari junnuista ulkoilemassa. Ehkä tänä vuonna toukokuu tuleekin yllättävän äkkiä, kun koetetaan saada Justiina porukkaan ja lauma taas sille mallille, että koti olisi ylipäätään valmis pennun tulla. Suurperhe on hyvä vaatimaan huomionsa.

Viime vuonna pennun tuloon valmistautumisesta tuli kirjoitettua vähän enempi asiaakin. Sen voi käydä lukemassa täältä. Tänä vuonna pidetään sormet ristissä sekä omasta että kaverien puolesta ja katsotaan miten käy.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti