sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivänvietossa Tampereella

Perjantaina otettiin taas suunta kohti Tamperetta ja nääppätrio pakattiin mukaan takapenkille.
Miikkikselle tämä tiesi lomaa dieetistä, sillä mummolassa mennään mummolamentaliteetilla. Viime näätäpäivässä Miikkis laitettiin taas puntarille, ja huomattiin että laskemisen sijan pojan paino on vain noussut. Niinpä kotona on saatu nauttia tassujen tömistelystä ja pepun viskomisesta, kun luovuin pojan kohdalla kokonaan aamupalasta. Minun itseni kun on paljon helpompi valvoa annoskokoja, kun päivän ruoka-annos ilmestyy kuppiin kerralla. Miikkis tulee kuitenkin yhä kyselemään aamupalansa perään joka aamu, eikä ole todellakaan ollut iloinen tällaisesta palvelun huonontumisesta. Siitä on seurannut voimakasta protestointia ja kiukuttelua - ja näätä, joka käyttäytyi heti äitin luo päästyä kuin ei olisi saanut ruokaa ikinä. Haisunäädät osaavat olla todella dramaattisia, kun sille päälle sattuvat.

Äidin luona hyödynnettiin myös takapihaa ja laitettiin laumaa ulos tuulettumaan. Meidän eränäädät eivät kyllä ihan vakuuttuneet nurmikosta tassujen alla, ja pelastautuivat varsin nopeasti viltteihin - oikeastaan heti sen jälkeen kun kävi selväksi, ettei kukaan ole nostamassa niitä aitauksesta pois, vaikka ne kuinka tulivat reunalle kärkkymään. Miikkis tosin päästettiin parin pyynnön jälkeen sisälle, se kun ei sieltä niin huomaamatta livahda, vaikka ovesta kulkisikin useampiakin ihmisiä. Etenkin päiväsaikaan kun ulkona on kirkasta ja enemmän ihmisiä, Miikkis kun ei sinne yleensä vapaaehtoisesti edes halua. Minä jatkan silti haaveiluja siitä, että joskus nääpillä olisi ihan oma kiinteä ulkoaitaus, johon ne pääsivät vapaasti oleilemaan ja kaivelemaan. Jos ne sitten tottumuksen kautta oppisivat arvostamaan sitä yhtä paljon mitä minä rakastan ideaa siitä, että toiset voisivat elää vähän luonnollisemmin.

Kotiin palatessa altaassa oli vastassa pieni perhetapahtuma: meidän ollessamme Tampereella lehtikalat olivat päättäneet kutea äitienpäivän kunniaksi. Altaassa on kyllä tällähetkellä sellainen kokoonpano, että pidän hyvin epätodennäköisenä että kudusta pääsee kehittymään aikuisia lehtikaloja, mutta on silti oikein mukava huomata, että meillä on tuolla nyt kutupari. Tuoreilla vanhemmilla on kudun suhteen selkeä yhteishuoltajuus, ja molemmat kävivät vuoroon putsailemassa valittua lehteä ja vahtimassa etteivät muut kalat tule liian lähelle sitä.


2 kommenttia:

  1. On noi välillä kyllä niin hienohelmoja :D meillä on ollut nyt pari vuotta aitaus porukoiden pihalla mutta viime kesä oli ensimmäinen kun tytöt pääsivät asumaan säännöllisemmin pihalla. Muut tykkäsivät hurjasti mutta MuiMui on lämmennyt ajatukselle vasta tänä keväänä...viime vuosi meni lähinnä piileskellen ja minua kiukkuisesti mulkoillen :'D Nera ja Avi taas on asuneet melkein enemmän ulkona kuin sisällä ja ne rakastaa tarhaansa yli kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuo tosiaan tulevat kyttäämään aitauksen reunalle ja kiipeävät heti kättä pitkin syliin, jos saavat siihen mahdollisuuden :D Ja kun minä olen ilkeästi sitä mieltä, että toiset voisivat totutella vähän ulkoilmaankin, siirtyvät ne kysymään asiaa jokaiselta aitauksen lähellä olevalta, siskon muksut mukaanlukien. Jos nyt joku ottaisi syliin.

      Mutta kyllä tuollainen tarha, jossa voisi olla pidempiäkin aikoja putkeen olisi varmaan noillekin tilanteena ihan eri. Ehkä jonain päivänä sitä vielä asuu talossa, johon voisi tehdä pihalle kiinteän frettitarhan, johon olisi kulku suoraan sisältä. Täytyy vain toivoa, että Snurre ja Esteri elävät vähintään kymmenvuotiaiksi, että nekin pääsevät leikkimään sinne.

      Poista