Huono mamma -fiiliksiä

Viime päivinä minulla on ollut taas pienimuotoista morkkistelua oman eläintenpitoni suhteen. Kyse ei ole siitä, etteivätkö eläimet olisi saaneet tarvitsemaansa perushoitoa, kuten ruokaa, terveystilatarkistuksia ja pientä virikkeistämistä, mutta kaikenlainen ekstra on ollut vähissä. Ellei ekstraksi laske Miikkiksen tämänviikkoista matokuuria ja lauman loishäätöjä, jotka tuskin ovat ekstraa siinä mielessä, mistä lemmikit pitäisivät ;-) Enemmän valmistautumista tämän kuun esittäytymisiin ja näyttelyihin, varmistamaan ettei omalla laumalla ole mitään mitä tartuttaa ja suojaamaan niitä saamasta tartuntoja muilta. Isoimpana syynä tähän tilanteeseen on ollut se, että olen halunnut viettää aikaa Jussin kanssa, ja Jussin tenttiinluvuista yms. johtuen se on tapahtunut taas enempi hänen asunnollaan. Toisena syynä aikaa on mennyt taas kaikenlaisten pr-juttujen sumplimiseen, kuten tässä kuussa olevien eläinkauppapäivien, ensikuun lemmikkimessujen ja ensiviikolle kaavaillun televisiokuvauksen Tamperelaiseen paikallistelevisioon. Niistäkin on kyllä nyt kokenut pientä omantunnon pistelyä, kun ei ole maileihin vastatessaan välttämättä edes nähnyt omaa laumaansa koko päivänä. Jussikin kun on ottanut vastuulleen osan lauman hoidosta ja saattanut hoitaa aamu- tai iltaruokinnat puolestani, jos se on sopinut paremmin hänen aikatauluihinsa.

Olen ollut myös vähän väsynyt ja aikaansaamaton vaikka flunssa, joka osoittautui normaalia sitkeämmäksi tapaukseksi, on jo melkein selätetty. Asuntoni on sen myötä kuin pommin jäljiltä, ja kun en ole jaksanut siivota sitä, on ollut helpompi paeta kaaosta Jussin asunnolle. Eläimiä sotkut eivät tunnu onneksi haittaavan, vaan pikemmin päinvastoin: niistä on ollut oikein hauska sotkea vähän lisää. Snurre on keksinyt vihdoin reitin pelihyllyni päälle ja sen myötä sielä olevan viherkasvin luo. Siitä on seurannut hyvät multasateet paitsi hyllylle ja akvaarioon, myös sänkyyni, koska peiton ja lakanoiden välissä on ihan paras paikka käydä putsaamassa multaantuneet tassut. Samainen neiti onnistui keksimään pääsyn myös yhden keittiössä olleen viherkasvin luo, joka johti siihen, että samanlaiset sissisodan taistelujäljet koristavat myös keittiötä (keittiössä ollut viherkasvi on kriittisessä tilassa, eikä selviämisestä ole varmuutta). Esteri on puolestaan ihan fiiliksissä lattialle kasaantuneista pakkausmateriaaleista, kuten tyttöjen uusimman lelun pahvilaatikosta, joka on maailman paras putputuspaikka (itse leluun ei ole koskettu). Nämä tempaukset onneksi helpottavat omatuntoani vähän, sillä ne osaltaan osoittavat ainakin frettien osaavan kyllä viihdyttää itseään ja toisiaan minun ollessani enemmän poissa.

Miikkis puolestaan on ottanut asiasta syyllistävämmän linjan, etenkin jos myöhästyn ruoka-ajoista. Muuten poika on onneksi alkanut mennä vähän talvimoodiin, eli nukkua normaalia enemmän. Se kuitenkin tekee vastaanotollaan selväksi, että palvelusväki on vähän mokaillut viime aikoina, ja että skunkki ei ole tyytyväinen vallitsevaan asiantilaan. Tosin vielä hännänviskomisia ja tömistelyitä enemmän sydämeen ottaa se kun poika välillä kiipeää suoraan syliin, ottaa tassuilla kädestä kiinni ja käpertyy syliin nukkumaan. Halipulaisessa skunkissa kun on jotain äärettömän hellyyttävää, ja se muistuttaa vihlaisevasti siitä, että pojan maailmassa ei ole oikein muita kuin minä ja Jussi. Miikkis kun kyllä sietää monia muitakin, mutta halipulan iskiessäkin kelpaa vain ne tutuimmat. Minä en siis pysty ulkoistamaan itseäni kuvioista edes väliaikaisesti ilman että se vaikuttaa poikaan.

Osan morkkiksesta olen kanavoinut asuntoilmoitusten katseluun ja siihen, että olen koittanut vakuutella Jussia yhteenmuuton eduista. Sillä vaikka olenkin pitänyt omistusasumisesta, on viime viikkoina alkanut tuntua koko ajan enemmän siltä, että vielä enemmän pitäisin siitä, että saisi koko lauman Jussi ja Jussin elukat mukaanlukien saman katon alle. Että ei tarvitsisi enää jakaa aikaa kahden asunnon välillä, jolloin sitä riittäisi eläimillekin enemmän; sekä omille eläimille että Jussin eläimille. Jussi on alkanut hitaasti lämpiämään idealle, mutta hänelle ajatus muutosta on selvästi pidempi prosessi mitä itselle. Mutta ehkä siihenkin pisteeseen vielä päästään :)

Sitä ennen on kuitenkin taas opeteltava jakamaan aika tasapuolisemmin koko porukan kesken. Tulevalla eläintenviikolla se ei ainakaan tule olemaan ongelma, kun sitä on lupautunut edustamaan koko perheen kesken useampaankin otteeseen. Eli porukalla mennään, ja välipäivät pyritään hemmottelemaan pieniä oikein kunnolla (muillakin kuin nameilla).

Yhden omankin ei eläimiin liittyvän harrastuksen sain kyllä aloitettua ja olin tostaina ensikertaa joogatunnilla kesän puistojoogatuntien jälkeen. Kansalaisopiston tunnit alkoivat kyllä jo syyskuun puolivälissä, mutta flunssa piti minut poissa ensimmäiset kerrat. Mutta jos tällä saisi edes jotain kropan jumituksia auki ja sitä kautta energiaa niiden muiden purkuun ;-D