Miikkis ei ollut moksiskaan Snurresta aitauksessa, vaikka kotona ne eivät otakaan juurikaan kontaktia toisiinsa. Vähän aikaa niitä tarkkailtuani uskaltauduin kokeilemaan Sariannan pentuakin lauman jatkoksi. Snurrea vieras fretti ahdisti selvästi eniten, ja neiti huusi jo varuiksi, kun poika tuli edes lähelle. Esteri sen sijaan oli hyvinkin kiinnostunut uudesta tulokkaasta. Niinpä jätin Snurren omaan rauhaansa Miikkiksen kanssa ja nostin Esterin ja pennun kokeeksi isoon yhteisaitaukseen. Olin lievästi sanottuna yllättynyt, kun Esteri jo pienen nuuhkimisen jälkeen nukkui sulassa sovussa samassa kassissa neljän muun fretin kanssa - mikä on sinänsäkin mielenkiintoista, että kotona neiti ei koskaan nuku Snurren kanssa.
Jonkin ajan kuluttua nostin myös Miikkiksen kokeeksi isoon frettiaitaukseen. En ole aiemmin uskaltanut kokeilla Miikkistä vapaana muuta kuin omien tyttöjen seuraan. Vähän Miikkistä selvästi ahdisti, kun viereen änki äkisti viisi urosta tekemään tuttavuutta, mutta poika tyytyi käyttämään massavoimaa ja työnsi innokkaimpia pepulla hieman kauemmaksi. Mutta siihen nähden kuinka paljon poika frettejä vielä vuosi sitten aristi, pojan käytös on jo selvästi aiempaa rennompaa. Riinan pienestä hybridipennusta Arasta Miikkis oli jotain tosi jännää, ja sitä kohden piti tehdä kunnon leikkisyöksyjä. Kummasti Miikkis ei sitten kuitenkaan lähtenyt pennun kanssa leikkimään. Snurreakin koitin hetkeksi isoon aitaukseen nostaa, mutta Snurresta se oli ihan liian jännä paikka, joten se sai olla sitten loppuajan sylissä tai omassa aitauksessa.
Nuo Riinan pennut onnistuivat kyllä tekemään minuun paljon isomman vaikutuksen kuin Miikkikseen. Olin jo kuvista katsonut niiden olevan kauniita, mutta näin livenä nähtynä ne olivat vielä paljon kiiltävämpiä ja sirompia mitä osasin kuvitellakaan. Huba-poika oli ainakin tuossa ympäristössä oikein leppoisa sylinalle, ja Ara taas maailman sympaattisin vieterikäärme, joka pomppi pitkin aitausta ja kaivoi yhdessä veljensä kanssa maailman hienoimman tunnelin. Tuli siinä sitten Riinalle ilmoitettua, että jos hänellä on ensivuonna tuollaisia pentuja kaupan, meille voisi muuttaa yksi tyttö täydentämään värisarjaa. Sillä vaikka sydämeni on sulanut jo albiinollekin, on noissa tummissa silti sitä jotain. Silläkin uhalla, että noiden jälkeläisetkin olisivat vielä kohtuullisen korkean prosentin hybridejä. Ja ehkä Snurrekin sitten ajan kanssa sulaisi pennulle, jolla olisi virtaa leikkiä neidin kanssa, vaikka nuo vieraat aikuiset olivatkin pelottavia.
Miitissä piti toki hyödyntää myös mahdollisuus kysellä itseä mietityttäviä frettikysymyksiä. Näyttää Esterin harventunutta häntäkarvoitusta ja miettiä ääneen, uskaltaisiko sitä koittaa siirtää Snurreakin raakaruokaan ottamalla nappulat joksikin aikaa kokonaan pois. Riina onneksi osasi lohduttaa, ettei se ole mitenkään tavatonta, että implantoitu fretti tiputtaa kesällä osan karvoitustaan. Että kyllä sen pitäisi sitten talvitukassa korjaantua, eikä asialle ole välttämätöntä tehdä mitään, mikäli asia ei tunnu eläintä itseään vaivaavaan. Ja ettei Snurrekaan itseään nälkään tapa, vaikka siltä lemppariruuat vietäisiinkin. Ei vaikka neiti on pieni ja siro.
Tämän päivän jälkeen on kyllä paljon rennommalla fiiliksella ensiviikon piknikin suhteen. Kiitos kaikille kivasta miitistä!
 |
| Huba-poika |
 |
| Snurre <3 |
 |
| Esteri ja neidin uusia tuttavuuksia |
 |
| Miikkis isossa aitauksessa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti