Kuluseuranta 2024: marraskuu

lauantai 30. marraskuuta 2024

Marraskuussa tuli taas täydennettyä ruokapuolta urakalla, mikä näkyy myös kuun loppusummassa, vaikka rottien ja kanien ruuat olivat todella hyvässä alennuksessa. Kaloille täydennettiin tällä kertaa erityisesti pakasteruokia, että saa heillekin vaihtelua kuivaruokiin. 

Ruokien jälkeen meni eniten rahaa kissojen lääkkeisiin, kun tälle kuulle osui kahden sellaisen lääkkeen täydennykset, joissa purkki kestää yli kuukauden, eli Löllön gabapentiinin sekä Maunon Resolorin.

Muina sortumisina kävimme taas tyhjentämässä Pirilän kukkataloa, kun sieltä myytiin kaikki huonekasvit puoleen hintaan joulukukkien tieltä. Sen sijaan Black Fridaynä en sortunut tilaamaan eläimille mitään, vaikka kävinkin kyllä parin liikkeen sivuilla katsomassa, olisiko kissanhiekoista ollut jotain todella hyvää tarjousta.  

Yhdellä Instagramin rahatilillä oli keskustelua eläinten kuluista, ja menin laskemaan sinne jo tammi-lokakuun keskiarvon meidän tämän vuoden eläinkuluista. Se oli 912,80€, eli vähän päälle sen, mitä tässä kuussa meni (keskiarvoa nostavat mm. merivesiprojekti sekä makeavesialtaan tekniikkapäivitykset). Joten nyt kun vuotta on jäljellä enää yksi kuukausi, niin riippumatta siitä, miten se menee, niin keskiarvoa saadaan tuosta tuskin ihan mahdottomasti ainakaan alaspäin.


Ruokinta:

raakaruoka (Kennel-Rehu): 248€

kissanmärkäruoka: 97,76€

kissojen kuivaruoka: -

kokonaiset ruokaeläimet: -

hevi-osasto: -

heinä ja kuivatut kasvit: -

namit (lohitahna): 23,97€

lisäravinteet:

kanien pelletit: 35,96€

rottien kuivaruoka: 32,32€

kalanruoka: 31,94€

 

Tarpeelliset tarvikkeet: -

kissanhiekka: 73,98€

akvaariotarvikkeet: -

kuivikkeet: -

rottatarvikkeet: -

matelijatarvikkeet (kasvit): 99,00€


Eläinlääkäri ja eläinlääkintä: -

terveydenhoito: -

sairaanhoito (Rutun, Löllön ja Maunon lääkkeet): 192,19€

eutanasiat + tuhkaus: -

 

Lelut, pedit & muu ekstra: -

 

Näyttely ja yhdistyskulut:

näyttelyt: 30,00€

yhdistysten jäsenmaksut: -

yhdistysten tapahtumat: -

 

Lemmikkien hankinta:


Byrokratia: -


Marraskuun eläinkulut yhteensä: 865,12€

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI