Myrskyn jälkeen

Viikonvaihteeseen oli annettu myrskyvaroitus. Pelastuslaitos oli kehoittanut keräämään kaikki irtonaiset tavarat pois pihoilta ja varautumaan sähkökatkoksiin. Tämän lisäksi päädyimme Jussin kanssa evakuoimaan kilpikonnat sisätiloihin, sillä kummallakaan meistä ei ollut täyttä luottoa muovikennokasvihuoneen myrskynkestävyyteen. Alunperin myrskyn piti iskeä jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Sen jälkeen arvio pahimmasta myrskypäivästä siirtyi tiistaille. Ja onhan tässä alkuviikon mittaan tuullut ja sadellut, ja sähkötkin olivat eilen pariin otteeseen poikki. Siltikin, vaikka myrsky iski lopulta Suomeen paljon lievempänä, mitä alkuun oli varauduttu.  

Kasvihuone sinnitteli kasassa tiistain ja keskiviikon väliseen yöhön asti, kunnes viime yönä kaksi levyistä oli löystynyt niin, että ne olivat kaatuneet kasvihuoneen viereen. Mikä on aika pientä siihen verrattuna, että ensimmäisenä syksynä ennen kasvihuoneen vahvistamista niitä levyjä saatiin hakea pariin otteeseen kuusiaidan toiselta puolelta naapurin pihasta - onneksi tosin vasta siinä vaiheessa, kun kilpikonnat olivat jo siirtyneet syysmyrskyjen tieltä talviunille. Nyt tuuli on onneksi jo rauhoittunut sen verran, että kilpikonnat pääsevät levyjen uudelleen kiinnittämisen jälkeen vielä joksikin aikaa jatkamaan kesäkautta ulos. 

Meidän pihan myrskyvahingot

Nyt kun ulkona ei ole enää satanut vähän väliä vaakasuoraan saavista kaataen, sain vihdoinkin tartuttua myös yhteen pihahommaan mitä olin vältellyt: viime vuotisten jo syksyllä pystyyn homehtuneiden kerppujen siivoamiseen sivuvarastosta. Heti tähän muutettaessa minulla kun oli visio, että nyt kun on omaa pihaa ja tilaa, sitä kuivataankin nyt oikein urakalla kaneille ja kilppareille herkkuja sisäruokintakaudeksi, ja ensimmäisenä vuotena tämä toimikin hyvin. Toisena vuonna saimme kuitenkin niin pitkän, kolean ja sateisen syksyn, ettei ensimmäisen vuoden kuivatuspaikka toiminutkaan samalla tavalla, ja koko viime kesä askartelut menivät hukkaan. Homehtuneita eväitä kun ei tietenkään voinut syöttää kaneille, joten ne jäivät roikkumaan varaston kattoon, jossa ne ovat roikkuneet aina tähän päivään asti. Tänään otin ne kaikki alas. Silppusin oksalliset kerput oksasilppurilla hakkeeksi, ja toimitin homeiset yrttiniput lehtikompostoriin. 

Nyt sitten arpoo, pysyykö siinä päätöksessä, että en lähde tänä vuonna hommaan enää ollenkaan. Alkukesästä tuli kyllä kuivattua jonkin verran nokkosta, mutta tällä kertaa hyötykasvikuivurilla siirtäen kuivatut kasvit heti sisätiloihin. Nyt katse on kääntynyt sivuvarastosta pihasaunalle. Että jos sivuvarasto ei ollut kyllin kuiva ja hyvä, niin saunassahan noita on perinteisestikin kuivattu. Että sielähän sitä voisi sitten aina heittää vähän puita pesään ja kiuasta kuumaksi, jos syksyn kosteus meinaisi liikaa hiipiä aarteiden kimppuun. Että jos kuitenkin koittaisi saada vielä kasaan edes yhden pienen kerpun viikkoa kohden talvikautta odottamaan. Tai edes yhden kerpun kuukautta kohden. Sillä tavalla ihan pienimuotoisesti ja kokeeksi.

Päivän ihmetys oli tämä valtavankokoinen vihreä tyyppi

Vastakkain on taas se haaveminän ehtoisa pullatuoksuinen emäntä, joka taltioi, säilöö ja vaalii talteen niin vitaminit kuin kulttuuriperinnön sekä taitonsa ja resurssinsa rajat tunteva ex-kerrostaloasukki, jolla on viherpeukalo keskellä kämmentä ja miljoona muutakin projektia, jotka vievät aikaa ja keskittymistä. Se on ehkä se isoin haasteeni pihahommissa noin muutenkin: haaveminäni on noin teoreettisesti tavoitettavissa korkeintaan näin työttömänä ollessa, kun kotona olemiseen on käytettävissä aiempaa enemmän tunteja. Siltikin se haaveminäni olisi vielä vuosien opettelun päässä, ja en oikeasti ajatellut jääväni kotiin niin pitkäksi aikaa. Eli minun olisi oikeasti parempi keskittyä Puutarhanhoito for Dummies ja laiskan puutarhurin parhaat oikopolut -tyyppisiin ohjeisiin, joilla saisin pihasta jotain irti mahdollisimman vähällä vaivalla, ja estettyä sitä metsittymästä kokonaan. Sillä jos olen täysin raadollisen rehellinen itselleni, nautin kyllä siitä, että meillä on piha, mutta en ole oikeasti puutarhaihmisiä. Minusta on ihana käydä välillä pihalla, ihmetellä sen kasveja ja ötököitä ja rakastan sitä kuinka se muodostaa vihreän suojavyöhykkeen minun ja naapureiden väliin, ja kuinka saan mennä sinne yksin omien eläinten kanssa omassa rauhassa ilman että kukaan muu tulee samalle pihalle kaivatessani introverttiaikaa. Mutta en oikeasti jaksa kovinkaan paljon jatkuvaa kuopsuttamista, kitkemistä, suunnittelua ja hiomista sielä, joten minun on koitettava löytää keinot selvitä näistä mahdollisimman vähällä vaivalla, jotta voin keskittyä jatkossa entistä enemmän nauttimaan pihasta eläinten kanssa ja keräämään sieltä kesäaikaan ruokaa eläimille. Nyt parissa vuodessa olen oppinut jo sen, että ensivuonna kasvihuoneeseen tulee tasan kaksi tomaatintaimea, yksi kasvihuonekurkku ja 1-2 kesäkukkaa. Niillä saa sinne jo aika hyvin väriä ja vihreää, kivasti ja helposti jotain satoa, ja jos ne ensivuonna muistaisi vielä lannoittaa välillä, ne eivät ehkä olisi jo näin elokuussa kellastumaan päin. Seuraavaksi pitäisi kehittää jokin mahdollisimman helppo ja idioottivarma suunnitelma kasvulavoille. 

Pampula ja Petteri auttavat mielellään saunan ja uima-altaan väliin nousevien haavantaimien kanssa

Tänään pihalla touhutessa päässä kun on pyörinyt taas paljon hyvä sanonta "You can do anything, but not everything" - "Voit tehdä mitä tahansa, mutta et kaikkea.". Jos puutarhanhoito ja kasvit olisivat intohimoni, vain taivas olisi rajana sille, mitä voisin tällä pihalla saavuttaa. Mutta koska intohimoni on enemmän eläimissä, piha on saatava toimimaan niillä hyvin vaihtelevilla resursseilla, mitä minulta jää eläintouhuista yli - ja keskittyen niissäkin pitkälti juttuihin, jotka tukevat niitä eläintouhuja.