Vessahommia

maanantai 28. elokuuta 2023

Koska meillä on enemmän frettejä kuin kissoja, ja frettien suoli toimii hyvin paljon nopeammin kuin kissoilla, sitä tulee paljon useammin mietittyä frettien kakkahommia. Ja nyt kun Mymskin laumautus ei ole edennyt ja tasapainoillaan vielä kolmen lauman kanssa, pestävät pissa-alustat ovat saaneet taas pysyä kaapissa ja on menty kertakäyttöisillä, jotta sitä ehtisi pestä välillä muutakin pyykkiä. Välillä sitä koittaa kuitenkin pysähtyä miettimään myös kissojen vessa-asioita, sillä ne eivät toimi meillä vieläkään ihan niin hyvin kuin ne voisivat toimia. Vaikka vessojen muoto ja sijainti on välillä vaihdellut, vessoista kaksi päihittää yhä suosiossaan kaikki muut, ja valtaosa sotkuista keskittyy niihin, vaikka valinnan varaa olisi. Tämä tekee sen, että kaksi vessoista ovat hyvin äkkiä todella sotkuisia, siinä missä muiden kanssa voi mennä päiviä ilman yhtään osumia. Minttu myös yhä välillä suosii frettien pissa-alustoja kissanvessojen sijaan, vaikka luulisi, että sille peittelymahdollisuuden puute olisi vähintäänkin ahdistavaa. Kaikki Mintun käyttämät pädit ovat myös hyvin keskeisillä paikoilla ja näkösällä. Yhdessä kohtaa mietittiin eläinlääkärin kanssa, voisiko Minttu vältellä korkeareunaisia laatikoita alkavan nivelrikon takia, mutta nyt sitä on useamman kerran nähnyt, kuinka Minttu varta vasten hyppii 90cm korkean pleksiaidan yli päästäkseen lainaamaan Nutellan ja Mallun alustoja myös niiden aitauksen portin ollessa kiinni.

Eniten revittyyn kohtaan on tilattu Zooplussalta raapimakulma, joka odottaa vielä asennustaan.

Viimeisimmän kissawebinaarin myötä päätinkin tehdä taas muutamia hienosäätöjä meidän olkkarin vessakulmaan. Isoimpana vedin sitä jonkin verran irti seinästä, niin että vessoille ja vessoilta pois pääsee nyt kahta eri reittiä, eikä ketään voi sumputtaa vessoille. Toisena otin yläkertaan taas kokeiluun EverCleanin Multible Cat -kissanhiekan, joka oli meillä meillä käytössä joskus kun Aino ja Mauno olivat vielä pentuja. Sen jälkeen kokeilussa on ollut muita samantyylisiä, mutta edullisempia hiekkoja. Mutta testataan nyt taas, saisiko hiekan vaihdolla paakuista hieman pienempiä ja hiekan kulkeutumista olohuoneen laatikoista sänkyyn makuuhuoneeseen vähän vähäisemmäksi. Etenkin Rutun nahkatassut tuntuvat olevan mestareita hiekan kuljettamisessa. Alakerran vessoissa jatketaan vielä Tigerinon hajustamattomalla, että molempiin suosituimpiin vessoihin ei vaihdu samalla kertaa uusi hiekka. 

Vessakulmassa on kaksi laatikkoa, joista laastipalju on selvästi suositumpi.

Rutun kanssa on myös ollut jonkin verran haasteita vääriin paikkoihin pissailun kanssa. Rutulla nämä tuntuvat liittyvän aina joko ahdistukseen (Ruttu on suljettu vessaan syömään, ja sen kupista loppuu ruoka kun muut vielä syövät), tai väärissä paikoissa oleviin tekstiileihin (esimerkiksi jos on unohtanut pyykkiin menossa olevan kasan portaiden yläpäähän. Tämä etenkin, jos seassa on jotain voimakkaamman hajuista pyykkiä, kuten rottien rippumattoja). Ensimmäiseen on onneksi auttanut nuolumaton käyttö Rutun ruokailun hidastamiseen, ja nykyään stressipissoja tuleekin lähinnä jos nuolumattoa ei ole ehditty/jaksettu laittaa. 

Laitettiin nyt taas vaihteeksi tämä hiekka testiin

Keittiön parketin pissavaurio on laajentunut entisestään, koska hutipissat eivät aina osu täysin pissa-alustalle. Kuitenkaan lattiaremonttia ei näillä näkymin saada nostettua ihan kauhean äkkiä to-do listan kärkeen, vaikka ajatus kosteudenkestävästä ja helpommin puhdistettavasta lattiasta pyörii mielessä usein.

2 kommenttia:

  1. Rutun pissahudista rupkalutilassa tuli mieleen:
    Itse olen huomannut rodun edustajan suuntaavan ainakin ilta-appeen jälkeen samantien potalle keventämään vähintään rakkoa.
    Sen verran ahmatteja nämä ovat, että nopeasti syötyä paine tyhjennykselle kasvaa .
    Ratkaisuehdotus:
    Rutulle pikkupotta ruokailutilaan. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kokeilla. Meillä on valmiinakin muutamia pienempiä reissuvessoja, jotka mahtuvat ruokailujen välillä säilytykseen vessan kaapin alle.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI