Nipsun smoothie

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Meidän kotipäästäisopossumiherra Nipsu on pääsääntöisesti hyönteissyöjä, jonka ravinnosta ainakin noin 70 prosenttia tulisi koostua monipuolisesti erilaisista mieluiten elävistä hyönteisistä. Loppu 30 prosenttia voidaan koostaa lihasta (kokonaiset jyrsijät ja linnut, raaka liha, kissanruoka), munista, marjoista, hedelmistä, kasviksista ja pähkinöistä. Hyönteispuoli on meillä helppo: nykyään meillä kasvatetaan kymmenkuntaa eri hyönteislajia, ja Nipsun terra sijaitsee lähellä hyönteishyllyä. Silloin kun matelijahuoneessa on käärmeidenruokintapäivä, ämpäriin otetaan sulamaan yksi hiiri tai tipu myös Nipsulle. Sen sijaan kasvispuoli tahtoo jäädä välillä vähän yksipuolisemmaksi, sillä etenkään hedelmiä ja marjoja ei mene bunkkerissa juurikaan muille satunnaisia ötököille jaettuja omenoita lukuunottamatta. Koitan aina välillä muistaa ottaa Nipsulle jotain sivuun laitellessa ylhäällä itselleni smoothieta, mutta omatkin smoothiet toistavat turhan usein tuttua banaani-mansikka -linjaa.

Osa smoothietarpeista tuli yhteiskäyttöön, osa ei
Nykyaikainen sirkkasmoothie valmistumassa

Jokin aika sitten Facebookin opossumiryhmässä tuli kuitenkin vastaan vinkki, jota päätin itsekin kokeilla, eli opossumin oma smoothie. Siinä blendataan vaihtelevassa suhteessa erilaisia hedelmiä, marjoja, kissanruokaa ja muita sopivia raaka-aineita, ja sitten seos pakastetaan jääpalamuoteissa. Sitten sitä onkin kätevä ottaa sulamaan kerran, pari viikossa täydentämään muuta ruokintaa. Meilläkin on bunkkerissa kokonaan oma pakastin, eli nyt Nipsulle saa hedelmätkin hyvin hollille sinne missä poika asuu. 

Kaikki vain sekaisin
Mausteeksi vielä hiukan Repashyä

Meillä ensimmäiseen koe-erään tuli banaania, mansikkaa, mangoa, pensasmustikkaa, vadelmia, säilykesirkkoja, kissanpentumoussea, hunajamelonia ja Repashy-liskonruokaa. Alkuun ajattelin heittää joukkoon myös kananmunan, mutta ne olivat loppuneet. Seos sekoitettiin tasaiseksi sauvasekoittemalla ja laitettiin jäätymään. Koesatsista osa tuli laitettua myös Mihailille iltapalaksi. Mikäli seos tekee kauppansa, tullaan vastaavaa ruokavalmistelua harrastamaan meillä myös jatkossa, jotta ruokinta olisi myös kiireisempinä hetkinä mahdollisimman yksinkertaista pitää mahdollisimman monipuolisena. 

Sitten satsi pakakastimeen jäätymään
Vanhempi kuva herrasta Pangea-liskonruokaa maistelemassa

2 kommenttia:

  1. Juu, tuota onkin sitten helppo ottaa valmiina annoksina! Tekikö hyvin kauppansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen satsi sai vähän epäileväisen vastaanoton, mutta täytyy ensikerralla laittaa kuppiin pari matoa kyytipojiksi :D

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI