Huolestuttava tautitilanne

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Ei, otsikolla en valitettavasti viittaa koronaan. En ainakaan tähän COVID-19 -koronavirustautiin, enkä tietoisesti mihinkään muuhunkaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Toki koronatilanne huolestuttaa yhä myös, mutta nyt frettien parissa on liikkeellä vielä jokin koronaakin salakavalampi tauti. Vuoden vaihteen molemmin puolin tähän mysteeritautiin on sairastunut jo ainakin 12 suomalaista frettiä, joista valtaosa on joutunut olemaan tehohoidossa klinikalla useita päiviä. Tehohoidosta huolimatta jo ainakin yksi sairastuneista on tähän mennessä menehtynyt. Ennen nyt käynnissä olevaa tautirypästä myös pari muuta frettiä on menehtynyt hyvin samankaltaisin oirein. Kahdella joilla oireet saatiin kuriin monen viikon teholääkekuurilla, joka käsitti kolme eri antibioottia, vatsansuojalääkettä ja pahoinvointilääkettä, oireet palasivat uudelleen lääkekuurin loputtua. 

Tauti on jonkin sortin raju suolistotulehdus, joka iskee voimalla nuoriin hyväkuntoisiin fretteihin romuttaen niiden yleiskunnon täysin. Monella oireina on ollut yleiskunnon laskun ohella veristä ulostetta, oksentelua ja joillain jopa takapään täysi halvaantuminen. Tulehdus on tuhonnut osilta freteiltä osan sisäelimistä täysin.   


Kaikkein pelottavinta tässä on, että taudin leviämismekanismi on tällähetkellä täysin pimeän peitossa. Raakaruuan on todettu pahentavan oireita, ja alkuun sairauden epäiltiin johtuvan pilaantuneesta ruokaerästä, sillä ensimmäiset vastaantulleet tapaukset söivät samoja raakaruokavalmisteita. Kuitenkin kun tapauksia on tullut ilmi lisää, ei frettien syömistä ruuista löydy enää muuta yhteistä nimittäjää kuin että kaikki ovat olleet raakaruokinnalla. Mutta se miksi raakaruoka on yhtäkkiä alkanut aiheuttaa näin rajuja oireita koko ikänsä raakaruokaa syöneille eläimille on vielä täysi mysteeri. 

Hollannissa oli vuonna 2018 vastaavia tapauksia, ja Hollannissa tilanteen taustalta paljastui frettien keskuudessa levinnyt frettien koronavirus (ei tämä nyt pandemiana riehuva COVID-19), joka romutti frettien yleiskunnon niin, että raakaruuan bakteerit pääsivät aiheuttamaan vakavia tulehdustiloja. Suomessa virusteorialta vain vie pohjaa se, että pandemian takia kaikki frettitapahtumat ovat olleet täysin seis jo kuukausia: frettipuolella ei ole ollut yhtään näyttelyä vuoteen, ja edellistä pentueista ja joukkorokotuksistakin on jo useita kuukausia. Minkään viruksen itämisaika ei ole niin pitkä, ja vaikka moni virus voi mennä myös lepotilaan, olisi se edelleen hyvin epätodennäköistä, että jokin virus olisi uinunut freteissä kuukausi kaupalla, ja aktivoitunut sitten yhtäaikaa kaikilla eri puolilla Suomea. Tämä ja edellisvuosi vain tuntuu kaikkein epätodennäköisimmiltä ajankohdalta ikinä millekään fretistä toiseen liikkuvalle virukselle, koska koskaan ennen frettitapahtumat eivät ole olleet näin jäissä.


Osa fretinomistajista on jo päättänyt varmuuden vuoksi siirtyä kokonaan pois raakaruualta ainakin siihen asti, että tähän tilanteeseen tulee jotain selkoa. Meilläkin tätä harkittiin, mutta päätin silti jatkaa raa'alla. Varmuuden vuoksi olen kyllä alkanut sekoittaa raa'an sekaan myös nappulaa, jotta mahdollinen siirto olisi myöhemmin helpompi tehdä. Tosiasia kun on, että meidän laumassa on useampia tyyppejä, jotka eivät edes tunnista nappuloita ruuaksi, eli siirto ei muutenkaan onnistuisi heittämällä. 

Tällähetkellä tunteista päällimmäisenä on huoli, sillä sairastuneiden joukossa on useampikin tuttu fretti. Myös pieni epäusko, sillä tässä ei tunnu olevan mitään järkeä. Alkuun kun kyse tuntui olevan vain yhdestä fretistä, jolla oli tavallista pahempi mahatauti, mutta sitten yhtäkkiä tapausmäärä lähti kasvuun, eikä sairastuneilla eläimillä ole ollut mitään kosketusta toisiinsa. Tiedottomuuden myötä tulee myös voimattomuuden tunne: koska kukaan ei tiedä, mikä sairastuneita yhdistää, on kauhean vaikea sanoa, ovatko omatkin vaarassa, ja miten niitä voisi suojella. Sairastuneiden omistajilla taas on oma ura uurrettavanaan, sillä mitään tällaista ei ole tapahtunut tässä mittakaavassa aiemmin, ei kellään ole valmiita vastauksia siitä, miten sairastuneita olisi paras hoitaa ja ruokkia, sitten kun akuutein vaihe on ohi, ja onko sairastumisesta enää paluuta entiseen normaaliruokavalioon.    

Tässä kohtaa ei voi kuin toivoa, ettei enempää frettejä sairastuisi, ja muistuttaa, että nyt jos koskaan mahdolliseen yleistilan laskuun on syytä reagoida nopeasti. Mikäli fretti saadaan hoitoon nopeasti, nesteytys ja antibiootit voivat pelastaa sen hengen.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti tuo pöpö jättää ihan kaikki fretit rauhaan mahdollisimman pian eikä kukaan enää sairastuisi siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällähetkellä sydän jättää kyllä lyönnin väliin aina jos kuulee että kenenkään fretti on oksentanut tai ollut maha löysällä, kun heti tulee pelko, että toivottavasti se ei ole seuraavana teholla :(

      Poista
  2. Hui, kuulostaa vakavalta! Nyt ei auta kun toivoa parasta, että tauti ei enää leviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällähetkellä olen niin onnellinen siitä, että kaikki tapahtumat ovat tauolla. Harmi vain, että jotain kautta se on silti päässyt leviämään :(

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI