Kuulumisia

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Viime viikot ovat menneet frettimäiseen tyyliin vuoroin täyttä höyryä ja vuoroin täysin seis. Nyt on taas vuorossa täysin seis, kun flunssaoireet palasivat perjantaina iltana, ja eilinen meni varsin tiiviisti kuumeisena sängynpohjalla. Sitä ennen vedettiin täyttä höyryä pari viikkoa putkeen. Täyteen höyryyn on vaikuttanut paitsi tämänhetkinen koulutahti: täysi kahdeksan tunnin koulupäivä maanantaisin, neljä kahdeksantuntista kaksiosaista tallipäivää viikossa ja siihen päälle vielä yhdestä kahteen iltaluentoa ja etätehtävät - sekä se, että vapaa-ajalla on ollut käynnissä useampi inspiroiva eläinprojekti, joita on sitten työstänyt vapaapäivisin aamusta iltaan. Tälläviikolla lisänä kuviossa oli myös kaksi tenttiä ja valinnaisen hevosen näyttö (näistä ainakin koiraroutentti ja hevosen näyttö ovat varmuudella läpi).

Nyt viime viikonloppujen urakoiden myötä kaikki kolme viljakäärmettä sekä Nipsu on saatu muutettua isompiin terraarioihin. Viljakäärmeiden uudet terraariot ovat olleet työnalla jo pidempään, mutta niiden osalta välissä loppui materiaalit ja aika, niin hommaan tuli useamman viikon paussi, kunnes sain aikaiseksi tilata lisää taustoihin käyttämääni Elastopur-massaa. Nipsun terraarioprojekti taas syntyi vähän lennossa. Alkuun kun olin haaveillut vaihtavani Nipsun isoon lintuhäkkiin, sillä matelijabunkkerissa lämpötila ja ilmankosteus mahdollistaisi myös pojan majoittamisen häkkiin. Kuitenkin sitä mukaan kun viljisten uudet terraariot valmistuivat, meiltä tyhjeni kaksi 100*60*60cm obs-levyterraariota. Ja koska olen tunnetusti välillä vähän malttamaton, ja ne terrat nyt olivat siinä ja vailla käyttöä, aloin sitten miettiä, saisiko niistä yhdistämällä Nipsulle oikeastaan aika kivankin kämpän - eikä siitä mennyt montaa tuntia siihen, kun oltiin jo lainaamassa pistosahaa ja hakemassa sopivaa verkkoa terraarioiden modaukseen.
Siskontyttö otti mielellään vastuulleen kissojen viihdyttämisen

Toisena projektiviikonloppuna sain avukseni myös siskon perheineen, kun he kyselivät sopisiko poiketa - ja vastasin että toki, mutta vastassa on sitten työleiri, kun olin päättänyt saada nyt käynnissä olevat projektit valmiiksi. Työleiritarjous otettiin vastaan, ja niinpä viime viikonloppuna terraarioiden valmiiksi saattamisen ohella tuli myös saunottua ja järjestettyä extempore halloween-bileet siskonmuksuille. Sai kerrankin aikaiseksi kaivaa opiskeluaikoina varsin kattavaksi kootun halloweenkoristelaatikon esille, vaikkakin frettien halloweenkuvat jäivät taas ottamatta.

Projektien valmistuttua työkalut tuli siivottua toistaiseksi pois matelijabunkkerista ja raivattua bunkkerin pöydälle tilaa taas palapeleille ennen seuraavan projektisuman aloittamista. Sekin on kyllä jo suunnitteilla, sillä aiemmista projekteista on vapautunut useampi terraario, jotka mahdollistavat taas seuraavien tyyppien muuton isompiin jahka ne on modattu sopiviksi. Mutta välillä on pakko pitää vähän taukoa - jos ei muuten niin että ehtii taas haalia sopivia mateliaaleja kasaan. 

Tämänhetkinen projekti

Flunssaoireiden palattua on eläintenhoidon suhteen menty pari päivää taas minimillä. Frettien kohdalla kyse on jo ihan turvallisuudesta - osa ihmisten virustaudeista tarttuu helposti freteille, ja meillä viime vuonna kolme freteistä sairasti jo flunssan/influenssan, joten se on vähän turhan hyvin muistissa. Niinpä fretit ovat saaneet olla nyt lähinnä omassa huoneessaan kauempana pärskeistä ja likaisista nenäliinoista, jos tänä vuonna ei sitten tarvisisi huolestua niistä ja nesteuttää kipeänä kipeitä frettejä. Tänään omakin olo on kuitenkin onneksi ollut jo parempi, vaikka vielä jatketaankin lepoa ja lämpimiä juomia linjalla.    

Eli tylsää ei ole taas ollut, vaikka blogi on elellyt hiljaiseloa.

Viljiksille valmistunut torni

Nipsun uusi asumus

Projektien yhteydessä myös hyönteishylly tuli uusittua

4 kommenttia:

  1. Huh, ihan tulee hiki jo lukiessa. Kyllä on päivissä ollu ohjelmaa. Muistakaa välillä ottaa rauhallisesti ilman, että sairastuminen siihen pakottaa. Tsemppejä niin opiskeluun kuin järjestelyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kyllä oppia rauhoittumaan välillä myös ilman flunssaa. Tänä vuonna se on mennyt vähän liikaa siihen, ettei terveenä ole malttanut pysähtyä.

      Poista
  2. Kovasti kiinnostelee tuo hyönteishylly. Onko siinä pelkkää elävää ravintoa, vai jopa jotain harrastettavaa. Meillä kukkakuoriaisharrastus meinaa lähteä keulimaan. Seuraavaksi pitäisi hankkia tukeva hylly exoterroille,tuntuu ettei nykyinen pidä tätä määrää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä osa noista hyönteishommista alkaa mennä osittain jo harrastuksen puolelle. Etenkin eri siiralajeihin olen nyt kovin ihastunut, ja ne ovat paitsi ruokaa/talkkareita, myös oma kiinnostuksen kohteensa. Samaten ruusukuoriaiset, torakat, lokustit, tuhatjalkaiset ja akaattikotilot alkavat olla koko ajan enemmän muutakin kuin ruokaa. Ihan kaikki hyönteiset meillä ei tosiaan edes tuohon hyllyyn mahdu edes sitten kun saadaan kolmas hylly kehiin, kun esimerkiksi lokustien ja akaattien asumukset ovat liian isoja Ikean Hyllikseen.

      Itelläkin tämä hyönteisharrastus lähti vähän varkain, kun Nipsua varten piti tehostaa ja monipuolistaa tuotantoa, ja sitten kun alkoi huomata kuinka paljon erilaisia lajeja hyönteispuoleltakin jo nykyään löytyy.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI