perjantai 25. lokakuuta 2019

Hoitorottamuksia

Jokin aika sitten Saijaa nähdessä tuli puheeksi, kuinka sitä välillä kaipaa poikasten piippailua. Ennenkuin meille tuli ensimmäiset fretit, sitä kun kasvatti rottia muutaman vuoden, ja suunnitteli niille jopa kasvattajanimeä. Frettienkään kanssa kun ei pääse yhtä tiiviisti poikasista nauttimaan, sillä vaikka meillä on sijoitusnaaraita, Frettiliitto edellyttää että kaikki pentueet syntyvät aina kasvattajan luona, eli synnyttäminen sijoituskodissa ei ole vaihtoehto. Kasvatukseen kaikkinensa liittyy kuitenkin niin paljon muutakin kuin söpöt pennut, ettei se tunnu tällähetkellä realistiselta vaihtoehdolta minkään lajin kohdalla. Siinä asiasta puhuessamme Saija sitten kyseli, haluaisinko meille oikeasti tänne poikasia. Että hänellä on muutamia tuontirottanaaraita, jotka pitäisi pikkuhiljaa astuttaa, mutta jotka hän mielellään pitäisi vielä karanteenissa paikassa jossa ei ole muita rottia. Innostuin ideasta heti, mutta koska meidän frettivapaat huoneet ovat ensisijaisesti Jussin valtakuntaa, piti asiasta keskustella myös hänen kanssaan. Lemmikki Tampere messujen aikaan Jussi näytti sitten vihreää valoa sille, että herppihuoneesta voisi tulla väliaikaisesti myös vauvala.

Keinovalo ei tee oikeutta Mustiksen värille, joten voi olla, että jossain kohtaa tarvitaan uusia kuvia upeasta mammasta
15.10. meille tuli sitten Mustis. Saija oli käynyt paria päivää aiemmin tuomassa lainahäkkiä ja muita varusteita, niin olin ehtinyt pestä häkin vielä Virkonilla ja laittaa sen muutenkin valmiiksi. Mustiksella oli tässä vaiheessa alkanut jo maha vähän pömpöttää, joten pääasialliseksi virikkeeksi häkkiin oli varattu iso kasa talouspaperisuikaleita, joista neiti voisi lähteä rakentamaan itselleen pesää. Siitäkin oltiin vähän puhuttu, kuinka jänniä nämä meillä olevat hajut mahtaisivat mamman mielestä olla, mutta Mustis osoittautui varsin ennakkoluulottomaksi ja lahjottavissa olevaksi tapaukseksi: kunhan jauhomatoja piisaa, kaikki muu on neuvoteltavissa. Pesän suhteen otin kuitenkin heti alusta pitäen linjauksen, että sinne koskiessa sitä pesee ensin kädet kunnolla, ja hieroo niihin vielä kuivikkeista tuttua hajua - ainakin niin kauan, kun muksut ovat pieniä.

Nakerot vastasyntyneinä
Mustiksen masu jatkoi täällä sitten kasvuaan sekä vauvoista, jauhomadoista että keittiön antimista. Pitäähän sitä tulevalle mammalle katsoa kunnon eväät lihapiltteineen, ja muine tuoreina herkkuineen jyväsekoituksen lisäksi. Tuoreruuat alkoivat upota koko ajan reippaampaan tahtiin, ja matojakin olisi mennyt aina vähintään yksi enemmän mitä niitä sai. Ja 21.10. saatiin sitten ekat piippaukset. Tosin ihan ensimmäisenä maanantaina illalla tuli huomattua Mustiksen hoikistunut olemus, kun siihen mennessä se oli vuorannut pesän niin isolla paperivuorella, että äänieristyskin oli aika hyvällä mallilla. Siinä kohtaa kun olin viemässä iltapalaa, synnytys vaikutti olevan jo ohi, joten nostin Mustiksen hetkeksi boksiin ja tarkistin pesän.

Mustis etsii matobuffaa eikä ehdi poseerata
Mustis synnytti kaikkiaan 13 pikku piipperiä, joista emolle jätettiin lopulta kahdeksan. Rotilla poikueet kun voivat olla liian isoja emolle hoitaa, ja liian iso poikue vaarantaa pahimmillaan emonkin hengen. Niinpä Saija kävi loppuviikosta katsomassa, millainen jengi emolle uskalletaan jättää. Karsitut poikaset jaettiin lopettamisen jälkeen meidän jengille, ja jätetyt kahdeksan tullaan kasvattamaan lellityiksi lemmikkirottasiksi. Saija on jo etukäteen luvannut olla myymättä noista yhtäkään minulle, vaikka tuolta nyt löytyykin neljän pallikkaan lisäksi neljä neitokaista (olen rotissa yhtä ihastunut naaraisiin kuin freteissäkin).

Poikaset tänään
Sosiaalistamisen ohella seuraavaksi pääseekin sitten jännittämään millaisia pienistä kasvaa. Suvun perusteella Saija oli odottanut poikueeseen mustaa ja siamesea, mutta tällähetkellä näyttää, että osa muksuista saattaisi vähän sinertääkin, eli ryssävärit ovat myös mahdollisia. Kolmella muksuista on dumbo-korvat ja lopuilla viidellä perusmalliset. Käydessäni siinä puoliksi itselleni läpi niitä syitä, miksi olen päätynyt siihen, ettei omia rottia tähän tilanteeseen tule, Saija totesi idean oikein kannatettavaksi, sillä hänellä saattaisi olla jossain kohtaa taas tarvetta karanteenikodille. Että mitä sitä nyt suotta omia, jos mietityttää, kun lainarottiakin saa ja molemmat voittavat. Poikasten ja karanteenikodissa olevien kohdalla kunnollisten juoksutustilojen puutekaan kun ei ole muutenkaan niin iso ongelma, kun siinä vaiheessa käsittelyyn totuttaminen on kuitenkin se huomattavasti tärkeämpi homma.Vaikka kyllä sitä jo vähän mietti kevytaitauksen virittämistä poikasille puuhamaaksi, sitten kun poikaset alkavat olla sen ikäisiä, että tutkivat maailmaa jo itsenäisemmin. Mutta siihen nyt menee vielä muutama viikko.

Vähän sitä oli jännännyt, kuinka paljon sitä on viidessä vuodessa ehtinyt unohtaa, mutta kyllä ne muistot tuntuvat nyt poikasten myötä nousevan elävinä pintaan, oli kyse sitten poikasten sukupuolittamisesta tai siitä, miten noin pieni eläin voi syödä niin valtavasti pilttiä imettäessään.

4 kommenttia:

  1. Täällä myös toinen vanha rottaharrastaja, meillä ei tosin koskaan ole ollut poikasia, mutta naaraita kyllä useinkin astutettavana :). Mielenkiinnolla siis seuraan tätä sun projektia, ihania wottavauvoja, olen myyty <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että olen aika ihastunut tuohon emoonkin <3 Ihana kun pääsee pitkästä aikaa vähän rottailemaankin.

      Poista
  2. Täällä vauvakuume nousee näistäkin poikasista ♥ Saan tänään meillä vauvahuoneen valmiiksi ja sitten ei tartte enää muuta kuin odottaa synnytystä (laskettu 1.11)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä alkaa olla sitten jännät paikat. Onnea odotuksen loppuun ja perhe-elämään! <3

      Poista