Finnish Ferret Festival -frettinäyttely

tiistai 29. lokakuuta 2019

Lokakuun megatrendi jatkuu: poistuin kotoa, ja olen taas saikulla. Vaikka näyttelypäivä sujuikin lähinnä aitausten vierellä istuen ja ihmisten kanssa jutellen, sekin oli selvästi liikaa. Näyttelyn jälkeisenä aamuna heräsin kovaan kurkkukipuun, ja sunnuntai-iltaan mennessä olin taas kuumeessa. Tällähetkellä olenkin iloinen, ettei minulla ole ilmoitettuna ketään halloweennäyttelyihin, sillä tällähetkellä jo muutama tunti naapurissa halloweenbileissä alkaa tuntua kunnianhimoiselta suunnitelmalta. Mutta jospa marraskuu vapauttaisi minut kierteestä. Työterveydessä otettiin kyllä eilen jo peruslabrat, sillä flunssaksi tämä alkaa tuntua jo absurdilta.

Tuomareina olivat Maisa Thurman ja Aija Kouhi

Jotakin sellaista tein kyllä Finnish Ferret Festivalissa mitä en ole tehnyt koskaan ennen: ajoin aamulla koko matkan näyttelyyn ihan itse. Jussi lähti kyllä näyttelyyn seuraksi, mutta hänkin uskaltaa rentoutua minun kyydissäni jo sen verran, että pystyy keskittymään kännykkäpeleihin minun ajaessani. Vaikka luotinkin suunnistaessa pääsääntöisesti navigaattoriin, löysimme hyvin perille. Matkaan meni kyllä mystisesti huomattavan paljon enemmän aikaa kuin silloin kun Jussi ajaa, mutta onneksi olimme lähteneet liikkeelle hyvissä ajoin.

Näyttelypaikkana toimi Lempäälään Manttaalitalo

Neideistä meillä oli mukana Vappu, Huisku, Nutella ja Mallu. Viimeistään siinä kohtaa kun näin pari neitien kilpakumppaneista tiesin olla odottamatta tältä näyttelyltä liikoja. Siinä missä meillä iso osa laumaa on vielä karvanvaihtopuuhissa ja hienoissa välimallin tukissa hilseilyineen, osa näyttelyn näädistä oli jo täydessä talvipuuhkassa. Ja kun siihen vielä yhdistää sen, että ulkolenkkeily ja muu ekstra on ollut meillä aika minimissä viimeisen kuukauden, meidän aktiivisimmat neidit eivät todellakaan näyttäneet parhaita puoliaan tuomareille. Mutta kai sekin on jotain, että Mallu maistoi tuomaria "vain vähän", ja "tuhmeliini" Nutsku kieltäytyi näyttämästä hampaitaan, kuten junnuna, sen sijaan että olisi tikannut kiinni. Silti en arvostelut nähtyäni ollut ylättynyt, että tälläkertaa meidän neideistä kaikki paitsi Mallu olivat luokkiensa viimeisiä - Mallu oli samassa luokassa Vapun kanssa ollen siten toiseksi viimeinen. Capitaliin on siis kirittävää monellakin saralla, mutta todella toivon, että siihen mennessä on itsekin taas kunnossa.

Tyttöjen näyttelyaitaus

Mutta jos ei oteta lukuun sitä, ettei meidän porukka ollut oikein edustuskunnossa, nautin näyttelystä kovin. Oli ihanaa päästä näkemään ihmisiä, ja juttelemaan sen mitä jaksoi. Ja mitä olisi näyttely ilman pieniä sortumisia: Mallulle lähti mukaan uudet valjaat, kun apinat nyt vain sopivat sille niin hyvin. Olin aiemmin haaveillut samasta nauhasta olevia valjaita Nutellalle, mutta sille ne olisivat olleet auttamatta isot. Järkevämpänä sortumisena mukaan lähti Lempimuonan kautta 10kg broilerin sydämiä ja 10kg kivipiiroja. Vähän tuli kyllä jännitettyä, miten ne mahtuisivat pakastimeen, mutta kuinka sitä olisi voinut sanoa ei näyttelytarjoukselle. Ja jännittäminen oli lopulta turhaa: extempore hankitut kaksikymmentäkiloa menivät annospussitettuinakin ongelmitta näätähuoneen pakkaseen.

Perhepotretteja Sotatanssin A-poikueesta vanhempineen

Näyttelyn yhteydessä pidettiin myös Suomen Frettiliiton syyskokous ja jaettiin Frettiliiton tunnustuspalkinto. Hallituksesta en ollut vielä erovuoroinen, eli jatkan ensivuodenkin varajäsenenä Tampereen seudun fretit ry:n listoilla. Tunnustuspalkintoon olin itsekin ollut ehdolla, mutta sen saajaksi valikoitui pidemmän linjan harrastaja ja frettiaktiivi Riikka Piispa, jolle itsekin olin antanut ääneni. Olisihan se hieno kunnia, jos tuon joskus vielä itsekin saisi, mutta jotenkin koen, että olen ollut mukana vasta sen verran vähän aikaa, että minun aikani ei ole vielä. Mutta haluan silti kiittää kaikkia itseäni äänestäneitä, ja sanoa, että jokainen saatu ääni lämmittää kyllä sydäntäni!