tiistai 6. elokuuta 2019

Lihasavottaa, hoitonäätiä ja muita kommelluksia

Viimeisin viikko on mennyt taas aika rytinällä. Keskiviikkona haimme yli 100 kilon lihakuorman, jota sitten jaoteltiin ja jaettiin Sariannan ja Mellun kanssa, torstaina samaa jatkettiin kunnon kuumeessa, lauantaina karattiin yöksi mökille, josta palattiin sunnuntaina siivoamaan ja laittamaan tiloja kymmenelle hoitofretille. Tilojen siivoamisen yhteydessä löydettiin ihana vihreäksi marinoitunut siipi, jonka seurauksena päästiin toteamaan, että jopa haisunäätä voi saada ruokamyrkytyksen. Tylsää ei ole siis taas ollut.

Aino tutustuu automatisoituun ruokahuoltoon
Mutta palataksemme alkuun, viimeiset pari kuukautta on mennyt taas pakastinta tyhjentäessä, että saatiin valtaosa vanhoista pussukoista ja pakkasen pohjista käytettyä. Sen jälkeen olikin sitten taas täytön vuoro, ja Koirien Liharingin ostoskoriin tuli klikkailtua luutonta jauhettua kalkkunaa, luullista broilerin jauhelihaa, broilerin koipireisilihaa, broilerin siipiä, possun sydämiä, lampaan leikkolihaa, lampaan sisäelimiä, kananrasvaa, lampaan sydämiä, hevosen leikkolihaa ja naudan kieliä. Koska Koirien liharingissä pakkauskoot ovat useimmissa tuotteissa 5-20 kiloa, isoimpiin laatikkoihin tuli otettua kavereita jakamaan, että pakastimessa pysyy kuitenkin jonkinlainen kierto, eikä mikään jää mielellään yli puoleksi vuodeksi pakastimeen pyörimään.

Viattoman näköinen löhöhetki
Toimituspäivää odotti pienellä jännityksellä, sillä Jussilla oli kyseisen päivän kohdalla varapäivystys, eli oli olemassa riski, että Jussi joutuu töihin. Se alkoi jännittää etenkin siinä kohdin, kun itsellä ei mennyt inssi läpi, eli tiesin etten pääse hakemaan lihoja yksin. Onneksi Melina oli kuitenkin vapaa, niin ei tarvinnut lähteä kikkailemaan taksin kanssa, tai koittaa sopia kotitoimitusta. Taksikuskin ilme olisi kyllä voinut olla varsin mielenkiintoinen siinä kohtaa kun autoon olisi lähdetty kuormaamaan lihalaatikko toisensa jälkeen. Niitä oli meinaan aika monta, vaikka kasa jäikin nyt kuvaamatta. Haettiin sitten Melinan kanssa Sariannakin mukaan lihafestareille katsomaan, kuka saa mitäkin ja kuinka paljon. Sariannakin kun jätti osan osuudestaan jo valmiiksi tänne odottamaan hoitolaisia.

Itse tykkään siitä, että mahdollisimman iso osa pakastimen sisällöstä on valmiiksi annospusseissa, ja kun oma osuus tilauksesta oli yli 60 kiloa, siinä riitti pilkottavaa ja pussitettavaa useammaksikin päiväksi. Etenkin kun kuume kaatoi sänkyyn seuraavana päivänä, ja jääkaappiin pilkkomista odottamaan laitetut leikkolihat eivät sulaneetkaan pilkkomiskuntoon ihan yhdessä vuorokaudessa. Torstain pilkkomiset tulikin hoidettua etänä, eli delegoimalla Jussille Ainon lempparit eli possunsydämet.

Sunnuntaina hoitonäätiä ilmestyi olkkariin
Portin taakse
Hoitonäätiä ilmestyi myös parvekkeelle
Lauantaihin mennessä olo oli onneksi sen verran asettunut, ettei tarvinnut lähteä perumaan sille sovittua mökkireissua. Koska olimme lähdössä vain yhdeksi yöksi, päätin hoitaa eläinten ruuat ja siivoukset kaikki valmiiksi, niin että illalla riittäisi että kaveri kävisi vain pitämässä vähän seuraa etenkin Ainolle. Ajattelin että homma ei voi mennä vikaan, koska kyseessä on vain yksi yö. Ainolle laitettiin omat märkäruuat ajastimella toimivaan kuppiin, ja fretit saivat yhtä aikaa aamupalan että jäistä jauhelihaa iltapalaksi ja seuraavaksi aamuksi. Tässä kohden kesä kuitenkin yllätti mökkeilijän, ja se haju mikä kämpässä oli palatessa oli aika uskomaton. Tiedän ettei jauheliha ole ikinä kuulunut meillä lemppareihin, mutta sitä oli jätetty happamoitumaan kuppiin ihan urakalla. Ja kirsikaksi kakun päällä näätähuoneessa oli onnistuttu kaivamaan jostain hienosta jemmasta kauniin vihertäväksi marinoitunutta kanaa vaihtoehdoksi jauhelihalle.

Ei siinä sitten mitään, päivän ohjelmana oli joka tapauksessa intensiivistä siivoamista. Sariannalta kun oli tulossa hoitoon kolme laumaa oman kahden lauman lisäksi, niin perimmäinen näätähuone, parveke ja häkki piti kaikki putsata huolella. Etenkin perimmäinen näätähuone, joka saisi sariannan reissun aikana toimia Mummin pentulana. Eli eikun portit auki, että junnut pääsivät purkamaan energiaa, ja omien näätien käytössä olleet viltit suorinta tietä pesukoneeseen jotta alkoi löytyä lattiapintaa pestäväksi. Joku järkevä olisi tässä kohden ihan ensimmäisenä tarkistanut, ettei sitä vihreää kanaa ole enää missään jemmassa, mutta se tuli itselle mieleen vasta siinä kohtaa, kun Miikkis löysi sitä jostain palan ja alkoi syödä. Vielä siinäkään kohtaa en pitänyt kauheaa kiirettä sen pois ottamisessa, sillä Miikkis on vuosien saatossa hävittänyt meillä useampia frettien välillä varsin hurjannäköisiäkin jemmoja. Ja kun ennen kanan takavarikointia piti vähän paparazzeilla, kun Huisku oli kellahtanut söpösti Mihailin viereen.

Mougli & Hauer
Kun siivoukset oli saatu valmiiksi ja tilat kuntoon hoidokkeja varten, oli aika hakea Sarianna ja tyypit. Minä menin nostamaan Mummia ja muksuja perimmäiseen näätähuoneeseen sillä välin kun Sarianna vapautti Oton ja Ruutin olohuoneen häkkiin ja Hauerin jengin parvekkeelle. Siinä kohtaa Sarianna huikkasi Miikkiksen oksentavan matolle. Vielä siinäkään kohtaa en ollut kauhean huolissani, sillä poika oli ahminut sen kanan aika vauhdilla, kun pelkäsi taas (aiheesta) että se tullaan ottamaan pois. Niinpä tarkistin rauhassa pentulan vielä läpi, katsoin että sielä on vedet ja kaikki kunnossa ja tulin sitten siivoamaan Miikkiksen sotkut. Sen jälkeen lähdettiin porukalla syömään, ja jätettiin hoidokit ihmettelemään mihin sitä on tultu.

Sotatanssin Häräntappoase siiven kimpussa
Mutta se kana oli sit oikeasti enemmän kuin vähän marinoitunut. Seuraavana yönä Miikkis oksensi ja ripuloi useampaan otteeseen, ja Jussi herkkäunisempana heräsi pitämään sille seuraa, ja vaihtamaan pissa-alustoja puhtaisiin sitä mukaa kun niitä sotkustui. Itse heräsin tähän vasta viiden aikaan, jossa vaiheessa sitä oli jatkunut jo jonkin aikaa. Iski arki sitten huolella heti maanantaiaamuna, kun kuudelta ennen töihin lähtöä jakoi aamupalaa kuuteen eri kuppiin, sekoitteli Miikkiksen annokseen maitohappobakteereja ja Mummille ja pennuille kalkkilisää. Ei sitä toki ollut odottanut, että viikko 17 fretin, haisunäädän, kissan ja muun eläintarhan kanssa olisi pelkkää hattaraa, mutta pelkkä normimäärä eritteitä olisi kyllä riittänyt paremmin kuin hyvin.

Mutta vaikka alku lähti vähän lennokkaasti, niin kyllä tässä on sydän ehtinyt väpättää ihastuksestakin. Yhteinen vihollinen selvästi yhdistää, ja ensimmäistä kertaa yli viikkoon Itsy ja Nutella ovat mahtuneet samaan petiin nukkumaan. Selvästi sisäiset konfliktit saavat jäädä taka-alalle kun maailma ympärillä myllääntyy. Huisku on puolestaan parina viime viikkona onnistunut saamaan selvästi lisää massaa, ja alkaa olla kohta taas lähellä normikesäpainoaan välinotkahduksen jäljiltä.

Paavolla oli tänään hyvät poseeraukset
Tämä pikkuherra (Sotatanssin Sieppari Ruispellossa) on pöllinyt miun sydämen, mutta onneksi pikkuherra varattiin lauantaina
Ja tarvinneeko sitä edes sanoa, mutta ne pennut... Ne ovat oikeasti aika ihania. Kolme neljästä ovat avanneet jo kokonaan silmänsä, ja neljäskin kurkkii. Koko tämä hullunmylly on osaltaan vahvistanut sitä, että kasvatus ei istuisi yhteen nykyisen kokoisen lauman ja oman arjen kanssa, mutta sitäkin suuremmalla hartaudella aion nauttia näistä päivistä kun saan pitää pentuja kotona ja pyörittää pentula-arkea sotkuineen ja suloineen edes pienen hetken. Näiden lasten kanssa kun pääsee varmasti paljon helpommalla, kuin mitä kasvattajan arki voi pahimmillaan olla, kun tässä yhdistyy hyvä ja melko lunki emo, ja pienehkö pentueellinen vähän jo isompia pentuja.  

Aino ei ole ihan vakuuttunut Otosta & kumppaneista
Pentukasa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti