Pikku puffi

tiistai 22. tammikuuta 2019

Sitä aina välillä miettii, mitä kaikkia juttuja keski-ikäistyminen ja vanhuus voi Miikkiksen kanssa tuoda aikanaan mukanaan. Muilla lajeilla kun on välillä törmännyt siihen, että sulkijalihastenkin timmiys voi vähän kärsiä, ja sen myötä käydä herkemmin hupsiksia. Miikkiksellähän kun on takapäässä yhä ihan täysarsenaali, mitä mahdolliseen hajuhyökkäykseen tulee.


En tiedä mitä tänään oli käynyt, mutta töihin tuli viesti, että Miikkis puffasi. Yleensähän herralla kun on ollut aika korkea kynnys hajujen päästöön missään mittakaavassa, niin asia riittää yhä ylittämään uutiskynnyksen arkiviestinnässä. Kotiintultua tuli toki tutkittua ensin poika läpi, ettei rauhasten alueella ole mitään tulehdukseen viittavaa tai muuta poikkeavaa (se on aina yhtä kuumottavaa tunnustella rauhasten ympäristöä ja miettiä, mihin ampu osuu jos se tulee). Sielä suunnalla ei näkynyt kuitenkaan mitään poikkeavaa, joten siirryttiin siivoushommiin.

Jussi oli heti verekseltään avannut ikkunat, ja sen jälkeen homma viimeisteltiin etikalla. En nähnyt makkarissa mitään, mihin olisi selvästi osunut, joten pesin varuiksi koko lattian ja kaikki pinnat. Jos huone olisi nyt etikan haihtumisen jälkeen astetta freesimpi. Nyt sielä vielä leijuu vieno palaneen valkosipulin katku. Miikkiksen pikku puffitkin riittävät silti saattamaan frettien näätäpierut kakkossarjaan.

Nyt sitten vain toivotaan, että kyseessä oli poikkeustilanne, eikä uusi normi. Ostin silti varuiksi ison pullon etikkaa, koska hintaero pieneen oli aika olematon. Niin onpahan sitten varalla. Jussi ja lauma olivat kyllä yhä sitä mieltä, että normisiivoukseen sitä ei tarvitse käyttää jatkossakaan.

Ehkä huomenna voisi laittaa vielä loton vetämään, jos tarvitaan jossain kohtaa pieni metsäpirtti kaukana asutuksesta. 

Jep, tallella ovat. Ja kyllä, poika voi haista. Mutta on se silti maailman ihanin <3

4 kommenttia:

  1. Tuo oman jännityksensä elämään, kun on seurana pieni puffauttelija. :D Toivottavasti oli vain pieni hairahdus, eikä tule tavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea on kuitenkin mitä mahtavin kumppani, jolle haisunäädän puffi makuuhuoneessa on neutraali ilmoitusasia 😂 Voin kuvitella, että kaikissa parisuhteissa asia ei olisi yhtä helposti kuitattu.

      Poista
  2. Hih, Miikkis!
    Mut eihän ne ihmispuffitkaan kukkaselle tuoksu ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kyllä nekään. Mutta niissä ei sentään ole sitä kivaa ekstraa kuin haisunäädän hajueritteessä, joka voimistuu veden vaikutuksesta :D Nyt eritettä ei onneksi kuitenkaan tullut paljoa jos lähes yhtään.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI