Eläimellinen vuodenvaihde

tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuosi vaihtui meidän taloudessa varsin rauhallisissa merkeissä. Miikkis on jo tunnetusti lunki tapaus, eivätkä fretit ole yleensä kauhean paukkuarkoja, joten en ollut etukäteen kauhean huolissani siitä, miten meillä uuden vuoden yöhön reagoitaisiin. Olimme kuitenkin päättäneet viettää uuden vuoden kotona lauman kanssa, joten näädillä oli kotona niin seuraa, musiikkia kuin leffojen ääniä. Neljä vanhinta frettiä ei reagoinutkaan paukkeeseen mitenkään. Lysti ja Huisku sen sijaan olivat selvästi vähän ihmeissään ulkoa kantautuvasta paukkeesta, ja Lysti katsoi varmimmaksi vetäytyä sohvan alle keskiyöllä kun pahin pauke oli päällänsä. Mutta vaikka se oli selvästi vähän varuillaan ja valppaana, ei sekään onneksi tuntunut olevan raketeista mitenkään paniikissa. Lysti on meillä muutenkin porukan herkin äkillisille koville äänille, eli sikäli en ole yllättynyt, että se reagoi meidän laumasta vahviten myös raketteihin.

Keppimetsällä. Suosin yleensä blogissa vaakakuvia, mutta se taas kuvaustilanteessa unohtui, kun Lysti oli aika menopäällä.
Uuden vuoden päivänä oli kuitenkin päästy jo täysin yli yön jännyyksistä, ja Lystikin liittyi mielellään seuroihin, kun lähdettiin Jussin ja Mitellan kanssa etsimään rakettien keppejä. Nukkekotisivuilla ja -blogeissa kun on aina kaikkia kivoja vinkkejä ja hienoja askarteluja rakettien kepeistä, joten päätin tänä vuonna itsekin hakea osani tästä monipuolisesta, helpostityöstettävästä ja ilmaisesta nukkistelumateriaalista. Tai no, hyvin kalliista niille, jotka sen yöllä taivaalle ampuivat, mutta itselle ilmaisesta materiaalista. Lysti ja Mitella keskittyivät kyllä lenkillä ennenkaikkea sukeltemaan pellolta löytyneisiin kyntökoloihin ja tutkimaan metikköä jättäen rakettien bongailun miun ja Jussin harteille. Kepit eivät ole selvästi millään tasolla näätien juttu, paitsi korkeintaan sitten, kun koitan työstää niistä kotona jotain.

Mitella suosi väliin myös toisenlaista lenkkeilyä.
Ylimääräisen vapaapäivän myötä ehdittiin touhuilla myös väsymyksen myötä rästissä olleita kotihommia, ja saimme muun muassa päivitettyä lauman kuvakehyksen ja nostettua sen uudelle paikalleen television yläpuolelle. Siitä kyllä edelleen puuttuu se hyvä yksilökuva Esteristä, mutta eiköhän sekin siihen vielä tämän vuoden puolella saada. Mutta nyt siinä on ainakin joku kuva kaikista näädistä. Vuoden vaihdetta juhlistettiin myös vesileikeillä tehden akvaarioon vähän isompia putsauksia ja kasviston raivausta. Sen myötä ulkosuodattimesta löytyi taas kaksi haarniskamonnin poikasta ja lehtikalat innostuivat kutemaan pitkästä aikaa. Samalla muistin, että itsellä on blogin akvaariosivu yhä päivittämättä, joten koitan saada senkin nyt alkvuodesta aikaiseksi. Muuton yhteydessä allas kun vaihtui isompaan, ja sen myötä altaaseen on tullut uusia asukkejakin.

Laumataulu <3
Akvaarion tämän hetkistä asua.
Herppihuoneessa vuoden vaihtuminen ei herättänyt mitään tunteita suuntaan eikä toiseen. Ulkoa kantautuva välke ja pauke ei liikuttanut sen enempää matelijaosastoa kuin Böfföäkään. Böfföä liikuttivat kyllä sen synttärilahjoiksi saamat pähkinät. Talouden hamsuherra kun vietti 31.12. 2-vuotissynttäreitään. Niinpä herrastakin päädyttiin sitten ottamaan teemaan sopivat synttärikuvat uuden vuoden toivotuksiin.

Böffö 2-v.
Vuoden alku on siis ollut kaikkiaan hyvin eläimellinen. Toivottavasti se myös jatkuu samanlaisena.

6 kommenttia:

  1. No voi yhen kerran ja toisenkin! Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut hra Böffö Hamsulle!
    Eikös hänkin ala olla jo sellainen varttuneempi herrahenkilö?? Mukavan näköinen karvatuppelo - mie luulen, että vanha kissaneiti saattais tykätä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamsterien keskimääräinen elinikä pyörii siinä kahden vuoden molemmin puolin, eli varsin varttuneesta herrasmiehestä on kyse, vaikka tyyppi voi kyllä tuurilla porskuttaa vielä vuodenkin. Eikös sitä aina sanota, että mikäs sitä pahan tappaisi, ja huolimatta pumpulamaisesta ulkoasustaan tällä herralla on kyllä enemmän luonnetta ja täpäkkyyttä mitä edes talouden kyillä :D

      Poista
    2. Onko Böffö jokin erikoishampsteri, kun sen turkki on tuommoinen tuppurainen? Jospa hra Böffö tekee enkat ja elää tuplat!

      Poista
    3. Böffö on pitkäkarvainen. Jussi oli jo jonkin aikaa haaveillut harmaasta pitkäkarvaisesta hamsterista, kun tämä tyyppi tuli vastaan, niin herra muutti sitten toissa vuonna Jussille synttärilahjana. Siitä huolimatta, että muistan kyllä aina ite mainostaa, ettei eläimiä pidä ikinä hankkia lahjaksi 😜 Mutta Jussi oli kyllä ostotilanteessa mukana.

      Poista
  2. Suloiselle Böffölle onnittelut! Onko lehtikalojen kudusta tullut poikasia? Meillä lehtikalat söivät kudun aina jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo allas on niin täynnä ahnaita mätirosvoja (lehtikalat itsensä mukaanlukien) että toistaiseksi ainoat jotka ovat varmuudella saaneet altaassa jälkikasvuaan aikuisiksi asti ovat haarniskamonnit. Niitä onkin sitten nykyään alun kolmen sijasta jo 12+, kun en ole vielä raaskinut myydä yhtään poikasista pois, vaan mieluummin muutossakin päivitin tosiaan altaan astetta isompaan :D Myös kuparimonnisten kohdalla on kyllä pieni epäilys, että muutama saattaa olla altaassa syntynyt, kun yhdessä vaiheessa parvessa oli mielestäni pari pienempää, vaikka en ollut hetkeen niitä hankkinut. Nekin kun kutevat joskus oikein urakalla.

      Böffö kiittää molempia onnitteluista! (ja ihmettelee, miksi palvelusväki vain rämpyttää näppäimistöä sen sijaan että toisi lisää pähkinöitä).

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI