Colors of fall -frettinäyttely

Tämä viikonloppu meni taas näyttelytouhuissa. Tälläkertaa suuntana oli Jyväskylä, ja sen myötä näyttely otettiin hieman pidemmän kaavan kautta. Suora bussilinja Turusta Jyväskylään otti noin neljä ja puoli tuntia, joten lähdimme kohti näyttelypaikkaa heti töiden jälkeen perjantaina. Tämän myötä kaikki tavarat näätiä lukuunottamatta oli pakattu Jussin autoon jo torstaina, ettei mikään unohtuisi lähtösählingeissä. Pakkaukset saivat tosin päivän mittaan hieman täydennyksiä, kun miulle tuli töissä mieleen, mitä kaikkea olin unohtamassa. Onneksi kyse ei olisi ollut kuitenkaan mistään hammasharjaa kriittisemmistä. Jussin tiputettua miut, Sariannan, näädät ja kamppeet Turun linja-autoasemalle, matka jatkui bussiseikkailuna.

Tyttöjen uusi matkailuvaunu

Vaikka tunteja bussimatkaan mahtuikin, aika vierähti taas nopeasti. Sopivassa seurassa aika kuluu kuin siivillä bussissakin. Näädätkin käyttäytyivät koko matkan harvinaisen siivosti, ja suureksi yllätyksekseni ainoastaan Eetu protestoi rynkyttämällä boksia. Olin koko ajan ollut henkisesti varautunut siihen, että Mitella käyttäisi matkan opettaakseen tämän kauniin tavan Lystille, siltä varalta että Lysti ei keksisi sitä itse. Neidit kuitenkin keskittyivät keräämään voimia tulevaan. Jyväskylän päähän saavuttua Petra tuli hakemaan meitä asemalta ja antoi meille kyydin näyttelypaikalle, jossa muut yöpyjät jo aikalailla olivat. Ensimmäinen ilta näyttelypaikalla alkoikin tervehtimällä tuttuja ja laittamalla näädille aitausta. Aitauskin oli ihanasti saatu lainaksi valmiiksi näyttelypaikalle tuotuna, mikä kanssa oli helpottanut matkantekoa. Täysmetallisena playpen kun painaa ihan kiitettävästi.

Paikat alkavat olla valmiina ensimmäistä yötä varten

Kun näädät oli saatu aitaukseen ja hetki sosialisoitua, alettiin jo miettiä sänkyjen virittämistä ja jännätä, miten näätien ensimmäinen yö playpenissä menisi. Itsekin vietti hyvän tovin hämärässä tarkkaillen Lystiä ja sen yrityksiä kaivautua ulos playpenistä. Lopulta sitä kuitenkin nukahti, ja aamulla herättyä tarkastuslaskenta osoitti että kaikki neljä neljästä olivat yhä tallessa aitauksessa. Se ilo ei kuitenkaan kestänyt määräänsä enempää, sillä kesken ihanan runsaan ja monipuolisen aamiaisen (joka sisälsi mm. vohveleita hillolla ja kermavaahdolla <3), Heli huikkasi miulle, että jos etsin Lystiä, se on boksissa. Neiti kun keksi viimein aamulla, miten penistä tullaan yli. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että tytön karkureissu tyssäsi heti alkuunsa, eikä se lähtenyt heti toistamaan saavutustaan, joten sen pystyi suht helposti pitämään koko päivän muiden seurassa. Alkuun tiiviimmin tarkkaillen, ja tytön väsähdettyä tehden välillä tarkistuslaskentoa playpenissä.

Aamupalan jälkeen päivä pyörähti nopeasti käyntiin. Tytöt saivat numerolappunsa ja Mitella pääsi aloittamaan koko shown ollessaan ensimmäisen luokan ensimmäinen. Muut tytöt olivat luokissa 3, 8 ja 9. Aiempiin näyttelyihin verrattuna paikalla tuntui olevan tavallista enemmän lajiin tutustujia heti aamusta, joten päivän mittaan tuli nähtyä myös uusia kasvoja, ja pääsi kertomaan freteistä kyselijöille. Itsy ja Huisku saivatkin paljon sylittelijöitä, siinä missä Mitella ja Lysti saivat vierailta enemmän silityksiä pyrkiessään aktiivisemmin etsimään mahdollisuuksia ottaa koko näyttelypaikka haltuun. Yksi uusista livetuttavuuksista tunnustautui myös heti blogin pitkäaikaiseksi lukijaksi, joka pääsi nyt tutustumaan nuorisoon muutenkin kuin tekstin ja kuvien välityksellä.

Meidän aitauksilta näkyi hyvin, missä arvostelu kulki

Pahimman aamutohinan asetuttua sitä piti käydä etsimässä paikalta myös Lystin siskot Maru ja Petunia, jotka ovat kuulemma molemmat siskonsa veroisia apinoita. Pieneksi harmiksi kumpikaan siskoista ei ollut ilmoitettuna Lystin kanssa viralliseen, joten ei päässyt vertaamaan, mitä tuomari olisi ollut siskoksista mieltä. Petunia veti kuitenkin hienosti pet-näyttelyn puolella, ja sijoittui sielä päivän päätteeksi toiseksi. Itse olen oppinut olemaan odottamatta liikoja sijoitusten suhteen, joten käytyäni ihastelemassa läpi palkintopöydät, siirryin myyntipöydille etsimään jotain kivaa "Paras lauma" -palkintoa omalle poppoolle kotiin viemisiksi. Sellaiseksi valikoituikin lopulta Riikan tekemä pinkki leikkimatto, ja siihen kuuluva samanvärinen nukkupussi.

Meidän ykkönen

Kun päivä eteni lopulta re-calleihin asti, sinne pyydettiin yllätyksekseni sekä Huisku että Lysti. Olin ollut varovaisen toiveikas, että Huisku voisi päästä kisaamaan Paras Suklaa -palkinnosta, mutta Lystistä en heti keksinyt, miksi se pyydettiin. Onhan tyttö nätti kuin mikä ja maailman ihanin nallenaama, mutta samassa luokassa sen kanssa oli muunmuassa valion arvoa tavoitteleva nuorisotähti Shea, Kaaoksen ja Taon tytär sekä Peterin uusi tumma kaunotar, jota Jaan oli käynyt muutamaan otteeseen esittelemässä. Eli minun oli vaikea uskoa, että siinä seurassa isossa luokassa Lystillä olisi mahdollisuuksia luokan kärkisijoille asti. Mutta ei siinä auttanut sitten muu kuin odottaa. Samalla tuli viestitettyä myös Jussille ja Aijalle, että jostain saatetaan olla kisaamassa.

Kun palkintojen jako sitten tuli, se veti aika sanottomaksi. Ensin vastoin kaikkia odotuksiani Lysti voitti luokkansa ja Huisku todettiin näyttelyn parhaaksi suklaaksi jonkun muunkin kuin miunkin toimestani. Ja ikäänkuin siinä ei olisi ollut enemmän kuin kylliksi, Lysti pyydettiin vielä uudelleen eteen hakemaan Parhaan juniorin pysti. En tiedä osasinko siinä hämmenykseltäni edes kunnolla hymyillä. Meidän pomppuorava valittiin parhaaksi junioriksi! Se on aina ollut omissa silmissä niitä isoja sijoja, joista meidän tytöt kisaa korkeintaan pet-näyttelyissä. Isoin pommi oli kuitenkin vielä edessä, sillä Parasta Junioria seurasi vielä Best In Show. Meidän nallenaama valittiin koko näyttelyn parhaaksi näädäksi! Koitin siinä hämmennyksen keskellä pitää myös Jussia ja Aijaa ajan tasalla tytön saavutuksista, ja sama innostuneeksi iloksi vaihtuva epäusko paistoi myös meseviesteistä. Jussi luuli ensin, että koitan vain piristää häntä, hänen postattua juuri ennen palkintojen jakoa Lystin tai Mitellan pissanneen ennen lähtöämme hänen pleikkarinsa päälle. Aijankin piti varmistaa vähintään kertaalleen, että kirjoittaessani että Lysti valittiin Best In Showksi, tarkoitinko ihan oikeasti että Lysti on Best In Show. Myös Saksan päässä uutiset näyttelypaikalta aiheuttivat riemua, kun Mandy sai kuulla Eetun voittaneen luokkansa ja Huiskun tulleen valitukseksi värinsä parhaaksi.

Näädät alkavat osoittaa kuolemisen merkkejä

Onhan näistä joskus vitsailtu. Lystiä ostaessa kyselin Aijalta, saako neitiin valiotakuuta, ja Sariannan kanssa on leikitty ajatuksella, miten ison kasan palkintokasseja edes kuljettaisi bussilla. Mutta pohjimmiltaan sitä on kuitenkin aina ajatellut, että ne isot sijat ovat muiden sijoja. Ja sitten sitä oikeasti oli kerran se, joka haki kassin toisensa jälkeen, ja näyttelypaikan alkaessa hiljentyä, sitä pääsi kunnolla tutustumaan mitä kaikkea ihanaa ruskeat paperikassit kätkivät sisäänsä. Ja jos onkin niin, että tämä ei ikinä toistu, oli tämä aivan ihana näyttely tälle tapahtua. Jokaista sijoitusta seurasi iso ihana ruusuke ja pokaali, jotka Jussi heti kotiinpäästyä vei turvaan työhuoneensa vitriiniin. Lisäksi kasseissa oli paljon sellaista kivaa ja tarpeellista, jota olen ollut hankkimassa: uusi leikkitunneli rikkirakastetun tilalle, Vetramilin hunavoidetta, merilevää, lohiöljyä... Maailman suloisin kettupeti, Vauhti-Raksun ja Nandinin lahjakortit (ja jos Nandiniin vielä ehtisi tulla yksi odottamani tuote...)... BIS-peti löysi puolestaan paikkansa olohuoneesta.

Lysti hakemassa luokkavoittoa

Lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi yöpyjiä jäi vähemmän, mutta vastoin kaikki aikomuksiaan, Eveliina ja Petra päätyivät jäämään paikalle myöhäiseen iltaan asti. Ilta menikin rattoisasti jutellen, lenkittäen ja leikittäen näätiä ja hävittäen kahviosta ylijääneitä leivonnaisia. Illan myötä tuli palluteltua lisää myös Tanjan nuorimmaista Demeteriä, johon tulin ehkä vähän ihastuneeksi. Bussiliput oli varattu aamulla puoli kymmeneksi, joten koitin laittaa tavaroita mahdollisimman hyvin kasaan jo illalla, että aamulla olisi saanut nukkua edes hitusen pidempään. Miun lauma sai yöksi lainaan Hannan playpenin, johon löytyi myös toinen matto katoksi, niin saivat muksutkin vähän lisää tilaa ja itse enemmän mielenrauhaa niiden aitauksessa pysymisen suhteen. Vaikka päivä oli ollut myös pitkä, illalla iski myös pieni haikeus. Sariannaa pääsee näkemään usein, ja Tanjaakin jo ensikuussa, mutta osa Jyväskylän kävijöistä ei ole yhtä aktiivisia näyttelyissäkävijöitä, ja Hannankin kanssa päädytään seuraavan kerran samaan näyttelyyn näillä näkymin vasta ensivuonna. Jussi aina ihmettelee, miten mie jaksan puhua näädistä pitkät päivät näyttelyissä, mutta itsestä oli vain ihana, että Hannaakin pääsi näkemään kerrankin näin, että näyttelyn jälkeen molemmilla ei ollut kiire kotimatkalle.

Aamulla ei sitten juuri muuta ehtinyt, kuin laittaa viimeiset tavarat kasaan ja syödä vähän aamupalaa, kun matka suuntasikin jo kohti Jyväskylän matkakeskusta. Ensin saatiin Tanja omaan bussiinsa ja heti perään tuli myös miun ja Sariannan bussi. Ja bussin lähtöä seurasi taas monta tuntia höpinää. Turun päässä Jussi heti ehdotti, että käytäisiin viemässä näädät koteihinsa ja poikettaisiin sitten vielä porukalla Morrisoniin juhlistamaan näätien menestystä. Ja miua ja Sariannaa ei tarvinnut Morrisoniin kauhean montaa sekuntia houkutella. Aterioinnin jälkeen ilta menikin sitten tarkkaillessa näätiä, jotka painivat kotiintulohepulin ja unen rajamailla, ja siivotessa näätähuone niin että tytöt saivat sinne uudet petinsä ja putkensa.

Kiitos näyttelystä järjestäjille ja kaikille, joiden kanssa viikonloppu meni yhdessä hujauksessa <3