Näätätalouden lukitut paikat

lauantai 25. helmikuuta 2017

Kun asuttaa yksiötä viiden näädän kanssa, lähtökohtana on väkisinkin, että kaikki mikä on minun, on myös näätien. Näistä neliöistä kun ei kauheasti halua rajata mitään eläimiltä vapaaksi tilaksi. Muutaman yksittäisen kaapin (ja pakastimen...) kohdalla meillä on kuitenkin tehty poikkeus. Näistäkin tosin yksi on rajattu vain Miikkis-vapaaksi tilaksi, että tyttöjen ruuat ovat edes lähtökohtaisesti pois pojan ulottuvilta.

Ensimmäinen lukittu kaappi meillä on keittiön allaskaappi. Ennen frettien hankintaa sekin oli yksi Miikkiksen nukkumapaikoista, mutta frettien tultua kaapissa huomattiin yksi mutta: putkille tehdyt läpiviennit eivät johdakaan vain kaapin alasokkeliin, vaan niistä pääsee talon rakenteisiin. Houkuteltuamme Snurrea muutaman kerran talon seinien sisältä, kaapin oveen ilmestyi lapsilukko. Tässä kaapissa meillä on käytössä kahden kahvan väliin kiristettävä malli, joka otetaan pois painamalla sormella lukon kielekettä niin, että osat saa vedettyä kauemmaksi toisistaan. Lukko lukittuu, kun osat painaa taas lähemmäs toisiaan. Lukko on periaatteessa hyvin simppeli, mutta saa kyllä välillä aikaiseksi sen, että roskat tahtovat unohtua tiskipöydän reunalle odottamaan, että kaapille on seuraavan kerran asiaa. Etenkin jos talossa on vieraita, jotka eivät ole tottuneet lapsilukkoihin.

Kaappi lukittuna
Lukko löystetty niin että sen saa irti
Lukon saa roikkumaan kahvaan, jos se hetkellisesti pois käytöstä (esimerkiksi kun leipoessa ja kokkaillessa keittiössä).
Lukituksen syy: salainen oviaukko frettien HopLoppiin, jonka turvallisuudesta omistaja ei mene takuuseen.

Toinen lukittu kaappi meillä on kaapistoon modattu tyttöjen ruokinta-kaappi. Tässä on käytössä kaapin sisälle ruuvattu malli. Kaapin oveen on ruuvattu muovinen tappi, jolta löytyy vastakappaleena kielekkeen mallinen pala kaapin sisältä. Kun kaapin sulkee, tappi painuu kielekkeen alle lukiten kaapin. Kaapin saa auki, kun kaappia avatessa painaa tappia sormea alaspäin niin että se vapautuu kielekkeen alta. Koska lukko sijaitsee kaapin yläosassa, kukaan näädistä ei yllä räpläämään sitä. Tämä lukko on kestänyt käytössä yllättävän hyvin, vaikka tyttöjen ruokintakaappi on toistuvasti Miikkiksen murtoyritysten alaisena.

Ovi raottuu, mutta ei aukea täysin lukon ollessa kiinni (raon maksimikokoa voi säätää muuttamalla kaapin sisällä olevan kappaleen etäisyyttä kaapin etureunasta. Meillä tämä aukeaa aika paljon, kun ulkona on tarkoitus pitää vain haisunäätä).
Kun tappia painaa alaspäin, sen päässä oleva väkänen vapautuu kaapin sisällä olevan kielekkeen alta, ja kaapin ovi aukeaa.
Lukituksen syy: yliahne haisunäätä, joka ei tajua, miksi tyttöjen kuppeja ei saisi tyhjentää, jos ne eivät itse halua syödä heti kaikkea.

Kolmas lukittu paikka meillä on pakastin. Alkuun siinäkin oli käytössä lapsilukko, jonka toinen osa oli teipettu pakastimen kylkeen, ja toinen sen oveen. Pakastinta lukittaessa osissa olevat klipsut vain painettiin yhteen. Tämä lukko oli varsin kätevä, mutta pidemmnän päälle teipin kiinnitykset eivät kestäneet, vaan antoivat periksi (nämä lukot on kuitenkin suunniteltu lapsia, eikä itsepäisiä, sinnikkäitä haisunäätiä ajatellen). Tämän lapsilukon annettua periksi (ja Miikkiksen sulatettua pakastimen), pakastimessa on ollut "väliaikaisesti" käytössä Biltemasta ostettu kuormaliina. Se ei ole sen enempää nätti kuin käytännöllinenkään, mutta ainakin se on pitänyt pakastimen hyvin kiinni.

Lukituksen syy: sama yliahne ja sinnikäs tyyppi kuin yllä.
 Neljäs (ainakin toistaiseksi näätävapaa) paikka meillä on minun vaatelipastoni (+ keittiön yläkaapit, niitäkään kukaan ei ole ainakaan vielä keksinyt avata...). Se on pysynyt ainakin toistaiseksi vain minun käytössäni ilman mitään lukkoja. Tämä luksustuote meni hankintaan sen jälkeen, kun sain toisen kerran pestä kaikki vaatteeni, kun joku freteistä sai loistoidean käyttää vaatehuoneessa ollutta vaatelaatikkoani vessana. Tämä oli toki ymmärretävää, sillä eihän kukaan voi olettaa, että uninen fretti kävelisi lattialle asti vessapaikalle, jos se on nukkumassa vaatehuoneen hyllyllä toisessa vaatelaatikossa, ja samalla hyllyllä on ihan hyvä paikka. Nykyään vaatehuoneessa ei ole juuri muita tektiilejä kuin näätien omia vilttejä, nukkupusseja, riippareita yms., jotka ovat selvinneet vähemmällä sotkemisella. Toisen pyykkäyskierroksen kohdalla kyllä hetken harkitsin vaatehuoneen rajaamista pois näädiltä, mutta nykyisen oven kanssa se olisi ollut vain kuolinisku vaatehuoneen ovelle.

Vaatehuoneen lukitsemattomuuden syy: haitariovi antaisi varmasti periksi ennenkuin näädät.

1 kommentti:

  1. Näitä jostain syystä markkinoidaan enemmän ihmis- kuin lemmikkimammoille :D Itsekin törmäsin kaappilukkoihin ensimmäistä kertaa siskoni luona, jolla on taaperoikäisiä lapsia. Pakastimeen löytyi lukko googlettelun kautta, kun Miikkis yhtenä yönä keksi, miten sen ovi aukeaa...

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI