Blogger Recognition Award

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Edelliseen postaukseeni oli tullut kommenttikenttään tunnustus Eläimet ja elämää -blogin kirjoittajalta Elisalta. Kiitetään siis siitä tarttumalla siihen :) 


Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Miten aloitin bloggaamisen?  
Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja kaipasin kätevää tapaa päivittää rottamusten kuulumisia kasvattajien suuntaan. Sähköpostikin on tietysti keksitty ja facebook, mutta kun rottiakin oli useammalta henkilöltä, tuntui julkinen rottapäiväkirja kätevämmältä. Sinne sai sitten kätevästi myös häkkikuvat, joita jaoin mielelläni jakaakseni ja saadakseni uusia ideoita häkin sisustuksen suhteen. Niistä aineksista syntyi ensimmäinen ja aktiivisin blogini Rakasta, rotakasta.
http://rotakasta.blogspot.fi/

Yhden aiheen blogeissa on kuitenkin aina ongelmansa, ja kun rottala alkoi hiljetä, niin kävi myös blogille. Tässä kohtaa minulla oli myös toinen rajatun aiheen blogi, Tavarahamsterin elämäntaparemontti, eikä into ja aika tahtonut riittää kahdelle blogille. Niinpä asiaa hetken harkittuani, päätin lopettaa molempien päivitykset ja ohjata ne joita höpinäni vielä kiinnostivat uuteen Päärynäeläin-blogiin. Päärynäeläin alkoi sekametelisoppana, mutta on tällähetkellä varsin vahvasti eläinblogi. Päärynäeläimessä itseäni harmittaa eniten se, ettei itselläni ole tällähetkellä aikaa (lähes) päivittäisiin postauksiin, mistä johtuen blogi keskittyy liikaa isompiin häppeningeihin ja liian vähän pieniin arkisiin sattumuksiin, joiden uskon olleen se mikä veti väkeä rottajuttujen pariin. Mutta ehkä siihenkin vielä joskus taas päästään.
  
Ohjeita aloitteleville bloggaajille?
Etenkin eläinbloggaajia rohkaisisin kertomaan myös ikävistä asioista ja epäonnistumisista. Kaikki eläimiä omistavat tietävät, että niitäkin tulee, ja mitä avoimemmin niistä puhutaan, sen vähemmän kukaan joutuu kärvistelemään yksin niiden kanssa. Niistä kirjoittaminen voi olla joskus pelottavaa: netissä on niin helppoa arvostella toisten eläintenpitoa ja sitä voi jo valmiiksi tuntea itsensä huonoksi eläimenpitäjäksi, kun on tullut mokanneeksi. Mutta kun ne uskaltaa kirjoittaa auki, avautuu myös mahdollisuus saada muilta tukea ja neuvoja - sekä auttaa lajia harkitsevia valmistautumaan eri asioihin mitä kyseisen eläimen kanssa voi tulla vastaan. 

Ja koska valitettavan moni seuraamani blogi on hiljentynyt joko kokonaan tai päivittyy nykyään vain hyvin harvoin, otan vapauden nimetä kymmenen sijaan neljä vähän aktiivisempaa blogia. Jos joku muukin tuntemani bloggaaja tästä innostuu, niin haasteen saa ottaa vapaasti vastaan ;) 

1 kommentti:

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI