sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Suomen lemmikkihaisunäädät ry

Blogi on ollut taas hyvin hiljaa vastoin kaikki aikomuksiani. Sen hiljaisuuden aikana on syntynyt uusi yhdistys, ja seuraavaksi työn alla ovat vaihtaribileet. Näiden ohella sitten kaikkea pientä tärkeää, kuten ensiviikolla perhepotretti valokuvaajalla, ruuan hakua REKO-ruokapiiristä ja lauman rokotukset. Monta pientä juttua, joista olisi varmasti aihetta blogikirjoitukseenkin, jos ehdin istua alas kirjoittamaan. Viime aikoina olen taas käyttänyt ne hetket, jotka olen ehtinyt istua alas joko lukemiseen tai televisiosarjan katseluun Jussin kanssa. Pakko silti sanoa, että kokonainen loppuunluettu romaani on ollut mieluinen saavutus, koska tuntuu että en ole viime aikoina löytänyt aikaa oikein siihenkään. Pikkuhiljaa pitäisi varmaan ottaa taas kunnon tuumailutuokio, ja yrittää katsoa, mihin se aika tällähetkellä menee.

Mutta vaikka jännitinkin tätä päivää todella paljon etukäteen, ja ehdin purkaa asiaa usealla pyörälenkillä tutun yhdistyskonkarin ja ihanan luottoystävän kanssa, kaikki vain naksahti jotenkin paikalleen sillä hetkellä kun näin Sinnan, Monnan ja Henrietan naapuritalon pihalla heidän soitettuaan, ovatkohan he nyt ihan oikeassa paikassa. Jotenkin kun he sitten lopulta olivat siinä skunkkibokseineen ja leipomuksineen, tuli sellainen hyvä ja lämmin olo, kuin olisi tuntenut heidät kaikki jo muutenkin kuin vain facebookista. Ja kun käveltiin siitä meille ja asunto täyttyi yhtäkkiä haisunäätähöpinöistä sekä haisunäätien ihailusta, minusta tuntui että tämä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin.

Henrietalla oli mukanaan Mihailin sisko Pirre ja Monnalla Mihailin toisen siskon Hanin poika Kiukku. Pirre vetäytyi varsin äkkiä ensitutkailujen jälkeen vaatehuoneen nurkkaan nukkumaan, eli käytti Mihailinkin hyväksi havaitsemaa taktiikkaa siinä, miten selvitään vieraassa ympäristössä. Kiukku jäi sen sijaan pidemmäksi aikaa esille pyörimään, tutkimaan asuntoa ja komentamaan Pirreä, Miikkistä ja frettejä. Oli kyllä ihana katsoa, kun toinen topakasti tamppasi tassuillaan maata ja kirosi kaikelle mielestään epäilyttävälle, ja kuinka vähän aikuiset eläimet jaksoivat pennun uhoamisesta välittää. Esterikin katseli pentua lähinnä ihmetellen. Lopulta Kiukkukin sitten luovutti ja meni nukkumaan. Siinä poikaa sylitellessä Miikkiksen pentuajoista tuntui olevan yhtäaikaa silmänräpäys ja ikuisuus. Pirre taas tuntui hyvin samanlaiselta mitä Miikkis, vaikka olikin luonnollisesti paljon sirompi. Monna kyllä näytti sitten "lohdutukseksi" kuvia jenkkiskunkeista, että ei Miikkiskään nyt ihan toivoton tapaus vielä ole ;-D

Kiukku
Kiukku ja Pirre
Oli melkein jopa sääli, kun järki käski laittaa höpinöitä vähän seis, että saatiin kokous alkuun. Kun sitä olisi halunnut höpöttää vaikka kuinka, mutta siinä olisi ollut riskinä että yhdistys olisi jäänyt kokonaan perustamatta. Yömyöhään asti kellään kun ei ollut varmasti aikaa jäädä. Minä siinä sitten vedin melkein pätevänä kokouksen puheenjohtajan roolia välillä Yhdistyksen ABC kirjaan turvautuen, ja tulin lopulta valituksi yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hallitukseen tuli minun lisäkseni kuusi jäsentä. Tästä sitten alkuun uudenlainen yhdistysopettelujakso. Olenhan minä ollut kolmen eri yhdistyksen hallituksessa, mutta en ikinä perustamassa, enkä ikinä puheenjohtajana. Mutta sitä on vain luotettava, että tekemällä oppii ja kyselemällä kokeneemmilta.

Skunkkiyhdistyksen perustamista
Kokouksen jälkeen oli vähän väsynyt ja hämmentynyt olo. Samalla todella iloinen, kun jokainen oli lähtiessään huikannut, että ollaan yhteyksissä ja nähdään: sitä koki nyt oikeasti omaavansa paljon konkreettisemmin verkostoja Miikkiksenkin kanssa. Siinä sitten kokouksen jälkimainingeissa lähetettiin uuden yhdistyksen tiedot Patentti- ja rekisterihallintoon ja tehtiin Jarmon kanssa lehdistötiedote uudesta yhdistyksessä, joka lähtee huomenna eri medioille. Tai jos ollaan ihan rehellisiä, Jarmo kyseli ja varmisteli miulta eri kohtia, ja koosti niistä lehdistötiedotteen. Eivät minun aivoni olisi siihen varmaan enää tänään pystyneet.

Kiukku ja mie
Pirre ja mie
Nyt sitten lähdetään pikkuhiljaa rakentamaan puitteita uudelle yhdistykselle, kotisivuja, facebookryhmää. Odotetaan että saadaan rekisteröinti läpi ja avattua tili, että esimerkiksi jäsenmaksut on helpompi kohdentaa. Mietitään mitä muita asioita pitäisi vielä hoitaa.

Ja täytetään skunkkiryhmä söpöillä eläinkuvilla, joita ilmestyi kummasti kaikkien kännyköihin.





4 kommenttia:

  1. Moikka!

    Mahtaako täällä pääkaupunkiseudulla olla lemmikkihaisunäätiä omistavia?

    VastaaPoista
  2. Blanco: Nimenomaan hyvä me! :) Edes minä en ole niin hullu, että olisi lähtenyt tähän yksin :D

    Jari64: Ainakin Vihdistä löytyy kaksi skunkillista harrastajaa ja Mäntsälään kotiutuu loppuvuodesta yksi haisuli. Muilla tietämilläni pääkaupunkiseutulaisilla ei ole enää haisunäätiä (jos Korkeasaarta ei oteta lukuun).

    VastaaPoista
  3. Näillä näkymin olemme myös saamassa yhdistyksen edustuksen Helsinkiin Lemmikkimessuille marraskuussa, mutta siitä lisää, kun asia varmistuu :)

    VastaaPoista