perjantai 18. syyskuuta 2015

Romuttuneen viikon häppeninkejä

Tämä viikko on mennyt henkisesti ja fyysisesti romuna. Fyysisesti flunssan takia, joka kaatoi minut sänkyyn tiistaina ja jonka takia olen ollut sairaslomalla keskiviikosta asti. Henkisesti yhden ystävyyssuhteen takia, jonka tulevaisuus näyttää hyvin epävarmalta, koska olen iso ongelma ystävän uudelle avopuolisolle. Ensimmäistä olen koittanut hoitaa Finrexinillä, Panadol Hotilla, Otrivinillä, nenäliinoilla, inkiväärillä, teellä, hunajalla ja levolla. Jälkimmäistä puhumalla asiasta ihmisten kanssa, jotta en olisi koko ajan niin jumissa omissa kehää kiertävissä ajatuksissa, jotka vievät itseltä yöunet flunssan aiheuttaman tukkoisuuden ohella. Valitettavasti en voi kuitenkaan puhua asiasta niiden ihmisten kanssa joita asia koskee, mikä ei ainakaan auta ajatusten saamista millekään järkeville urille ja saa samalla tuntemaan itsensä masokistiksi kun ei silti pysty myöskään katkaisemaan välejä tuohon ihmiseen, vaikka kyseinen ihminen ei ole valmis suomaan miulle edes muutamaa minuuttia, vaikka tietää kuinka paskana olen asian kanssa. Mutta näillä valitettavasti mennään. Joskaan ei kauhean hyvin, minkä voinee päätellä jo siitä, että puran asiaa jo facebookiin ja tähän blogiin, kun mikään itselle normaali tapa käsitellä tämän tyyppisiä asioita ei tunnu tuovan suurta muutosta olotilaan. Lukuunottamatta että sitä voi taas olla onnellinen siitä, että miulla on silti elämässäni läheisiä ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella miun angstiani asiasta, jota en osaa sen paremmin käsitellä <3 Mutta joka ei silti pysty poistamaan sitä kipua, mikä pelko tuon yhden läheisen ystävyyssuhteen menetyksestä tuottaa.

Mutta jotta koko postaus ei menisi OT:ksi itkuvirreksi, on tähän viikkoon mahtunut myös ihania valonpilkahduksia.

Tiistaina ennen tämän kaiken alkua käytiin Jussin kanssa perhekuvissa. Minua on jo pitkään harmittanut, ettei minulla ole ollut miusta ja Jussista mitään kivaa yhteiskuvaa kehystettäväksi, joten synttärilahjaksi itselleni varasin meille ajan studiokuvaukseen. Halusin kuvaan mukaan Jussin ohella myös muunkin perheeni, ja niinpä studiolle lähti mukaan myös Miikkis ja tytöt. Ne kun ovat tällähetkellä se miun lähin vastine ydinperheelle. Koko perhettä siinä laajuudessa kun itse sen määritän kun voisi olla jo hankala yhteen kuvaan sovittaa, siinä kun olisi vanhempien ja sisarusten ohella jo liuta ystäviäkin nykyisine ja entisine puolisoineen, lapsineen ja lemmikeineen ;D Kuvauspaikkana toimi Kuvahetki Sairashuoneenkadulla Turussa ja kuvaaja olisi äärimmäisen mukava ihminen - jonka lisäksi kuvaus oli vielä todella edullinen: vartin kuvaus maksoi vain 30€ ja hintaan sisältyi käyttöoikeus kaikkiin otettuihin kuviin. Ja kuvista tuli todella ihania <3 Jussikin hymyili melkein kaikissa niissä, vaikka on kuvissa välillä oikea Jörö-Jukka (kuten yo-kuvassaan, jonka pääsin eilen näkemään...). Patistin sitten häntäkin, että hänenkin äidilleen on otettava sitten yksi paperikopio verrokiksi yo-kuvan viereen :D Itselläkin taisi olla enempi ongelmana se että hymy meinasi revetä välillä nauruksi siinä omaa laumaa paimennettaessa. On miulla niin ihana perhe tässä kasassa <3










Toisena ihanana oli kavereiden kanssa vietetty teehetki keskiviikkona. Etenkin kun morkkis osallistumisesta flunssasta huolimatta karsi siinä, kun puoli porukkaa pärski samaan malliin ja kaikille katettiin sitten hunajateetä, vilttejä ja marinoitua inkivääriä kuulumisten vaihdon oheen. Silti sitä ei jaksanut kauhean kauaa istua, ennenkuin olo lähti taas flunssan takia laskemaan ja piti suunnata kohti lepoasentoa. Mutta pääsi sitten hetkeksi pois omista ajatuksista vaihtamaan kuulumisia muiden kanssa. Ja siinä toki sovittiin, että sama pitää ottaa uusiksi taas, kun porukka on enempi tolpillaan.

Kolmantena ja viimeisimpänä eilen oli joukkorokotukset, joiden jälkeen poikettiin pikaisesti Jussin vanhemmille (varmistettuani ensin taas miljoonaan kertaan, että tietäväthän Jussin vanhemmat varmasti että minulla on flunssa ja saatan tartuttaa... Se ei vain haitannut siinä kohtaa, kun heille selvisi että ollaan rokotusten takia elukoiden kanssa melkein naapurissa). Oli todella kiva päästä kuulemaan taas frettijuttuja ja näkemään ihmisten pötkylöitä, vaikka koitinkin istua sitten sivummalla enkä uskaltanut koskea kenenkään fretteihin enkä kauheasti edes omiini (jotka Jussi on nyt hoitanut viime päivät). Mutta jokin siinä tilanteessa vain toi ihanaa normaaliuden tunnetta arkeen kaiken keskellä. Omat karvapallot, rokotustodistukset ja se kun piti muistaa ottaa lohitahna mukaan. Se kun tiesi, että Miikkis ottaa rokotteet nätisti, mutta jännitti miten likkojen kanssa menee (Snurre keskittyi lohitahnaan, Esteri vinkaisi kun rokote kirveli niin ikävästi). Ne ovat ehkä lopulta ne avaimet, joilla tästä romahduksesta noustaan.

Tänään minun olisi pitänyt jo palata saikulta töihin, mutta aamun hutera olo ja noussut lämpö pakotti hakemaan lisää sairaslomaa. Ei miusta kun olisi ollut vielä tänään olemaan koko päivää tolpillaan ja nostamaan laatikoita. Puhelimessa puhuminenkin kun vaatii jo riittävää nestetankkausta ja useampi puhelu lepotaukojen pitämistä. Mutta onneksi tänään on perjantai, niin voi jatkaa pyjamabileitä vielä pari päivää peittojen ja vedenkeittimen kanssa. Kaikki viikon suunniteltu ohjelmakin kun on jo takana. Niin ei tarvitse enää doupata lääkkeillä pystyäkseen pysymään muutamaa tuntia pystyssä.

2 kommenttia:

  1. Onpa ihan mahdottoman ihanat kuvat!!!

    Hyvä idea, kyllä kannatti mennä. Ja sen lisäksi, että saitte itsellenne ja lähimmäisillenne nämä kuvat, tuitte kotimaista valokuvaajaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista! Valokuvaajalla käynti on kyllä jotain jota suosittelen, jos yhtään harmittelee sitä, että ei omista riittävän hyvää kameraa tai että ei osaa käyttää sitä kunnolla. Saa sitten välillä ammattitason välineillä otettuja hyvälaatuisia kuvia (ja väliajat voi jatkaa arjen dokumentointia kännykkäkameran kanssa).

    Itse pitkään ajattelin, että olisi jotenkin järkevämpää säästää hyvään kameraan, ja sitten opetella käyttämään sen sijaan että maksaa kalliita kuvauspalkkioita. Se oivallus, että en oikeasti pidä tekniikan kanssa puljaamisesta tai tykkää kuvata, oli aika vapauttava. Kunnon järjestelmäkameran ja useiden kamerakurssien hinnalla käyn monta kertaa kuvauttamassa mitä haluan kuvauttaa paljon vähemmällä stressillä. Sillä vaikka katselenkin mielellään myös kuvausta harrastavien kavereiden kuvia, kai se on hyväksyttävä, että ei yhden ihmiselämän aikana ehdi tai tarvitsekaan ehtiä opettelemaan tehdä kaikkea itse :)

    VastaaPoista