sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Sunnuntaiaamu

Eilen illalla alkoi palata usko sen suhteen, että tämä flunssa voi olla oikeasti menossa ohi. Vielä eilen aamusta jo pelkkä suihkussa käynti uuvutti niin täysin, että sen jälkeen oli pakko mennä maate, mutta illalla pystyi tekemään jo jotain niinkin kehittävää kuin istumaan sohvalla klikkailemassa nettilinkkejä. Mutta ehkä se aivotoimintakin sieltä vielä palaa: nukkumaan mennessä sain ensikertaa koko saikun aikana avattua kirjan. Olon kohenemisen myötä on saanut myös nukuttua, millä on kanssa ollut kohottava vaikutus mielialaan. Enää ei tule herättyä kuin pari kertaa yössä tukkoisuuteen, mikä on valtaisaa edistystä alkusairauden katkonaisiin alle kahden tunnin yöuniin, jolloin loppuyönä oli ihan liikaa aikaa miettiä kaikkea.

Paranemisen edistyminen on kuitenkin laitettu selvästi merkille myös kodin nelijalkaisten toimesta, ja nyt palvelun odotetaan pelaavan jo normaalisti. Ei siis puhettakaan että Miikkikseltä riittäisi ymmärrystä sen suhteen, että jos se itse on vaivautunut nousemaan uniltaan kello kuusi syödäkseen aamupalan, minä en oikeasti ollut aikeissakaan nousta kello kuudelta omilta uniltani antamaan aamupalaa. Tätä neuvottelua käytiin pariin otteeseen minun ja sängynlaidalla roikkuvan skunkin välillä, kunnes minä voitin, ja Miikkis meni vielä hetkeksi takaisin nukkumaan. Tai jos ei nukkumaan niin ainakin mököttämään pesäänsä: niin vauhdilla se kun sieltä sinkosi heti noustuani, että ei se ainakaan syvässä unessa voinut olla. Sen myötä poika sai viimein kaivatun aamupalansa kymmenen pintaan aamulla. Siinä kohtaa nälkäkuolema oli ilmeisesti jo niin lähellä, ettei se edes tajunnut tingata itselleen mitään porkkanaa parempaa, vaan alkoi heti syödä.

Likat tuntuvat sen sijaan hahmottavan, mistä sunnuntaiaamuista on kyse, vaikka ne voisivatkin nukkua yhtä pitkään mikä aamu tahansa. Kumpikin neideistä on siis edelleen vaatehuoneessa räkeissään toipumassa yöllisten leikkien rasituksista. Niillä tuntuu olevan täysi luotto siihen, että aamun lohitahna on odottamassa, sitten kun he suvaitsevat nousta - mikä toki pitääkin paikkansa. En ole kuitenkaan vielä raaskinut paljastaa, että kyseessä on talouden viimeinen tuubi, eikä uutta tilausta olla vielä tehty. Minun piti alunperin odottaa palkkapäivään, mutta voi olla, että täyskapinan välttämiseksi se ei ole mahdollista. Snurre ja Esteri kun ovat oppineet jo kumpikin hyvin taitaviksi kerjääjiksi, eikä Snurrelle kelpaa vieläkään muut herkut kuin lohitahna tai pääsy kivaan kaappiin - ja kiva kaappi on poissa laskuissa niin kauan, kunnes sinne keksii jonkin nykyistä paremman virityksen estämään sokkeliin ja seinän väliin pääsyn (mitkä juuri tekevät ko. kaapista niin kivan yhdessä rapisevien muovi- ja multapussien kanssa).

Flunssan pikkuhiljaa väistyessä pääsee ehkä huomenna viimeistään myös kaivamaan joulu- ja halloweenlaatikot esille jemmoistaan. Olen luvannut järjestää perjantaina hyvin varhaiset halloweenmikrojoulubileet ystävän tuutoroimien vaihtarien kunniaksi, ja niiden suunnittelut ovat olleet nyt vähän jäissä. Tämä on kuitenkin ehkä enemmän haaste kuin ongelma: minulla kun on jo jokatapauksessa suunniteltuna teemat parin vuoden halloweeneiksi, joten äkkiäkös niistä vähän muokkaa ;-) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti