maanantai 7. heinäkuuta 2014

Vauhdikas viikonloppu

Olin juuri perjantai-iltapäivästä sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön asti ilman nettiä. Ja ensikertaa aikoihin vielä niin, että aika kului niin nopeasti ja äkkiarvaamatta, että en edes tajunnut asiaa ennen viime yötä, kun ihmettelin kertyneitä sähköposteja ja facebookviestejä. Minulla oli yksinkertaisesti aivan liian hauskaa.

Viikonlopun päätapahtuma oli Ruisrock, jossa vietin lauantaipäivän. Lauantain bändikattaus oli miulle hyvin mieleen, ja päivän aikana ehtikin katsoa niin Happoradiota, Jenni Vartiaista, J. Karjalaista, Samuli Putroa, Popedaa kuin Haloo Helsinkiäkin. Näistä omiksi lemppareiksi nousivat J. Karjalainen ja Popeda, eli vanhat rakkaat. Niissä sitten pomppikin kahta kovemmalla innolla mukana laulaen. Onneksi noissa musiikki on aina sen verran kovalla, että kehtasi tehdä jälkimmäisenkin ;D
Omaa vuoroa odottamassa

Ruisrockin puitteissa onnistuin myös yllättämään itseni hyppäämällä benjihypyn. Se on jotain jonka tekemistä olen miettinyt
jo vuosia, mutta jonka varalta miulla on aina ollut kasapäin hyviä tekosyitä auttamassa asian lykkäämistä. Lauantaina löysin itseni kuitenkin tilanteesta, jossa benjihyppypaikka oli ihan nenän edessä, jonoa ei vielä ollut ja luottotilillä tarpeeksi katetta. Kun tekosyyrumba meinasi silti taas alkaa, marssin nopeasti kojulle, luin hyppysopimuksen läpi ja laitoin nimeni listaan. Kai se oli sellainen nyt tai ei koskaan -hetki, jota ehti miettiä hyvin siinä kun istui valjaiden laiton jälkeen penkille odottamaan omaa vuoroaan. Omaa vuoroa, joka tulikin erittäin pian.

Suunta kohti alaspäin
Kori nousi ylös nopeasti, paljon nopeammin miltä se maasta katsoen näytti. Vasta ylhäältä alas katsoessa huomasin laskualueelle teipillä rikospaikkatyyliin tehdyt ruumiin ääriviivat. Siinä kohtaakin sitä osasi jopa huvittua asiasta. Sitten miua jo kehotettiin astumaan korin reunalle ja kysyttiin olenko valmis. Vastasin totuuden mukaisesti että en, mutta koska tiesin että en odottamalla olisi sen valmiimpi, hyppäsin alas kun korissa seurassani ollut henkilö sai laskettua kolmesta nollaan. Sitten sitä vain hyppäsi, kiljaisi ja putosi. Putosi kunnes köysi otti vastaan ja kiskoi miut takaisin ylemmäs. Jonka jälkeen sitä putosi taas. Katseli vuoroon maisemia ja hiuksiaan ja alkoi nauraa. Roikkui pää ylösalaisin ja alkoi laskeutua. Ja oli aidosti iloinen siitä, että sai vihdoinkin lopetettua jossittelun taas yhden asian kohdalta. En osaa vielä sanoa, onko miulla tarvetta kokeilla benjihyppyä koskaan uudelleen, mutta nyt olen tehnyt sen ainakin kerran. Tehnyt ja selvinnyt hengissä kaikista niistä uhkakuvista huolimatta, mitä oli senkin asian ympärille saanut rakennettua. Vielä kun oppisi parissa muussakin asiassa heittäytymään samanlailla yli laidan luottaen siihen, että kyllä se köysi jossain kohtaa pysäyttää...  

Muu viikonloppu menikin kesäheilan seurassa. Ja sunnuntai lauantaista toipuessa. Sen lisäksi että onnistuin uuvuttamaan itseni siinä määrin että nukahdin kesäheilan sohvalle hakiessani avaimiani hänen luotaan, poltin kasvoni, olkapääni ja rintani täysin ja pompin jalkani kipeiksi. Sunnuntaina olikin sitten aavistuksen vähemmän freesi olo, ja sen jälkeen olen käynyt jo kertaalleen täydentämässä aloe vera -geelivarastoani. Kyseinen geeli kun toimii paitsi rottien ruhjeisiin, rauhoittaa hyvin kuumana punoittavaa ihoa. Samalla reissulla mukaan tarttui vähän jälkiviisaana aurinkorasvaa... Josko sitten loppukesän muistaisi jopa käyttää sitä.

Mutta mitäpä siitä että reissussa joskus rähjääntyy. Pääasia on että on hauskaa. Ja muistaa elää.

Maanpinta lähenee
Maanpinnalta löytyi hattaraa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti