torstai 3. heinäkuuta 2014

Muinaisjäännösmatkailua ja lomarahojen tuhlausta

...ja kaikki tämä työpäivän jälkeen poistumatta Lietoa kauemmaksi. 


Metsämaisemaa
Tänään miulla oli taas treffit pyöräilykaverini kanssa, ja niiden alkajaisiksi halusin esitellä hänelle uusimman ihastukseni. Tälläkertaa kyseessä oli pyöräliikkeestä löytyvä komistus, Nishiki Bigfoot K29. Kaveri oli jo etukäteen perehtynyt pyörän teknisiin tietoihin, ja näytti vihreää valoa tälle hullutukselleni. Itse kun tarvitsin ehkä pientä rohkaisua heittää tonni polkupyörään, kun aiemmin pidin jo yli kolmensadan meneviä todella kalliina. Nyt erona oli vakityöpaikan lisäksi se, että pyöräilymatkat ovat kasvaneet kesän aikana monen vuoden tasaisesta nollasta yli 100 kilometriin viikossa. Siinä kohtaa pyörältä alkaa jo kaipaamaan erinäisiä ominaisuuksia, joita tuossa nykyisessä vaihteettomassa sileärenkaisessa kaupunkipyörässäni ei ole. Niin mitä sitä sitten edes harkitsemaan mitään etelänreissuja, kun voi hankkia pyörän joka pysyy tiellä vaikka tulisi rakeita, räntää ja pieniä kiviä.

Kesälomaraha siis tuli ja meni, ja huomenna pääsee hakemaan uuden pyörän lisävarusteineen kotiin. Tälläerää pakettiin tuli hankittua pyörän ohella seisontatuki, kunnon lukko, lokasuojat ja pyöräilykypärä - talvirenkaat käydään hakemassa sitten kun tarvetta ilmenee. Kypärän päätin ottaa nyt pitkästä aikaa käyttöön, kun pyörä vaihtuu ensimmäistä kertaa jalkajarruttomaan. Siinä voi tulla alkuun pienoista kulttuurishokkia, joskin jarruttamaan koetetaan kovasti opetella menemättä puskan kautta.

Työmatkapyöräily on itsellä jo se vakio, mihin pyörää tulee käytettyä viitenä päivänä viikossa ja mihin olisi ehkä riittänyt astetta edullisempikin pyörä. Nyt on kaverin kanssa kuitenkin koko ajan enemmän innostuttu muinaisjäännöksiä ja muita kulttuurikohteita kiertämään, ja ne ovat välillä hiukan hankalammissa maastoissa. Etenkin kun kunnon kohotessa myös kunnianhimo tuntuu niiden suhteen kasvavan, ja koko ajan pitäisi päästä vain pidemmälle (paitsi tänään kaverin otettua
Ei niitä polkuja ole ennenkään tarvittu...
alkuviikosta pohjia "pienellä" 18 kilometrin työmatkallaan).

Tänään kohteeksi valikoitui Liedon Kotokallio, jonka tarkemmat tiedot löytyvät kaikille avoimesta Museoviraston rekisteriportaalista. Kyseessä oli siis Liedon Vanhalinnan lähellä sijaitseva pronssikautinen hautaröykkiö. Päädyimme alkuun pyörinemme vähän sivuun merkityltä reitiltä, mikä teki retkestämme aavistuksen atleettisemman mitä oli tarkoituksena. Mutta onhan se polkujen käytön sijaan hyvä välillä vähän treenata kalliokiipeilytaitoja ;) Ja löytyi se kohde niinkin, eikä kumpikaan edes liuskahtanut alas muutamasta heiluvasta kivestä huolimatta. Kohteelta poistuessa kävimme kuitenkin tarkistamassa myös virallisen reitin, joka osoittautui huomattavan paljon helppokulkuisemmaksi.

Muinaisjäännöskohteella pääsi nauttimaan paitsi maisemasta, kuvaamaan kohdetta ja tutustumaan rökkiön ympärillä kasvavaan kasvikirjoon. Etenkin monet niittykasvit, kuten orvokit viihtyvät paikalla hyvin erilaisten heinien lisäksi. Samalla tuli jätettyä myös nimet vieraskirjaan, joka löytyi muinaisjäännöskyltin lähellä olevasta postilaatikosta, jossa se on hyvin sateensuojassa odottamassa kävijöitä.

Työpäivä, raitis ilma ja reippailu tekivät kuitenkin tehtävänsä, ja nyt alkaa olla jo melkoisen väsy. Josko sitä tänään saisi kunnolla nukutuksi, ellei hyvä kirja vie seuraavaksi mukanaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti