...make lemodane.
Tai kuten Ilta asian muotoili "Hei, se menee hyvin tai se menee ohiTaisit sita hauskan storin saa" ja ehkä se alkaisi olla aika opetella kirjoittelemaan taas hauskempia tarinoita sitä odotellessa että pääsisi kirjoittamaan hauskemmista asioista.
Eilinen kun oli taas vähän sellainen tragikoominen päivä. Olin edellisenä päivänä sopinut iltavuorosta ja katsonut vähän ennakkoon seuraavan päivän listaa ja todennut päivän alkavat kolmella anestesiavalvonnalla, joista kaksi olisi ennen ruokataukoa. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että ennen töiden aloittamista on hyvä syödä riittävä brunssi/lounas. Anestesiavalvonnassa potilasta kun ei jätetä ennenkuin hän on heräämön puolella ja alkaa heräillä, eli hommasta ei kesken karata syömään, ja mikäli leikkaus- tai hammastoimenpide venyy, myös ruokatauko siirtyy kauemmas tulevaisuuteen.
Kun sitten vähän ennen töihin lähtöä lämmittelin bagelia itselleni yläkerran keittiössä, matelijahuoneen palovaroitin alkoi huutaa. Meillä on käytössä hälytysjärjestelmä kotona, ja koska minulla meni hetki varmistua ettei matelijabunkkerissa näy eikä haise mitään tulipaloon viittaavaa, ja löytää tarpeeksi korkea tuoli, jolla yltäisin kuitata katossa olevan hälyttimen hiljaiseksi, puhelimeni ehti soida sinä aikana kahdesti: ensin hälytysfirman ja sitten Jussin toimesta, että mitä meillä tapahtuu. Vaikka päälle päin kaikki näytti olevan ok, ja hälytysfirma epäili pölyn tai kosteuden aiheuttamaan väärää hälytystä, niin bagelit olivat jääneet osin syömättä, ja ajatus töihin lähdöstä vähän hirvitti. Meillä on matelijahuoneessa yli neljäkymmentä terraariota tai akvaariota, ja sen myötä aivan liikaa sähkölaitteita, jotka voisivat hajota. Mutta hälytykseen vastannut henkilö oli myös sitä mieltä, että voisin kyllä lähteä töihin, että kyllä hälytin hälyttäisi taas uudelleen, jos kyseessä olisi etenevä palopesäke, ja meidän ollessamme pois kotona, hälytysfirma hälyttää tarvittaessa palokunnan, jos me emme kuittaa hälytystä aiheettomaksi ja kameroissa näkyy savua. Varmuuden vuoksi laitoin kuitenkin matelijahuoneen ovena toimivan palo-oven kiinni ennen lähtöä, siirsin palosammuttimen lähemmäksi ovea ja sovittiin että Jussi tulee hoitamaan loppupäivän paperityöt ja etävastaanotot kotiin.
Kun sitten pääsin sisältä vähän huonosti syöneenä ja sydänpamppailen autolle, auton käynnistystä seurasi välitön outojen äänien rimpsu. Autolle on varattu huolto reilun viikon päähän, joten ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti se, että se päätti sitten levitä juuri nyt. Päätin ennen autonsammuttamista ottaa kuitenkin vikaäänistä pienen ääninäytteen, jotta osasisin kuvata tapahtunutta paremmin huollolle ja Jussille. Kuitenkin noin kuudennen sekunnin kohdalla näytettä mukaan liittyy uusi instumentti ja tajusin että ajotietokoneen näytöllä lukee RadioRock. Auto on päättänyt käynnistää automaattisesti random radioaseman, nyt kun oli kerrankin hetki, ettei minulla ollut äänikirjaa valmiiksi aktiivisena tullessani autolle. Minusta ei siis ole selvästi nykyrockin arvostajaksi, sillä ne kaikki kilinät ja kolinat olivat osa biisiä.
Töihin ajaessa palohälytyksen ja auton uuden äänimaailman aiheuttamat säikähdykset alkoivat tasaantua, ja ne toivat mukanaan yhden Nemesikseni, eli stressin purkautumista seuraavan migreenin. Mitä enemmän minulle on tullut ikää, sitä herkemmin migreeni tuntuu iskevän aina jälkiaaltona, kun on tapahtunut jotain stressaavaa, tunteellista tai jännittävää. Joten ensimmäiseksi pukkarille päästyäni kaivoin laukusta migreenilääkkeet ja koin olevani ei-niin-valmis alkavaan päivään. Sen jälkeen tarkastin päivän ohjelman, ja totesin että se elli jonka parina olisin ollut oli sairastunut, eli työvuoroni luonne muuttui sitten yleismiesjantukseksi. Siinä hetkessä se tuntui melkein helpottavalta.
Iltavuoron aikana ehdittiin puhua Maunoa hoitavan lääkärin kanssa vähän myös Maunon lääkityksestä, ja päätettiin pitää kortisoni vielä kuvioissa, mutta myös tuplata suolistonliikettä lisäävän Resolorin annostus puolikkaasta tabletista iltaisin puolikkaaseen aamuin ja illmoin. Mauno on nyt oksentanut edellisen kerran sunnuntai iltana, ja vaikka tiedän, ettei kolme oksentamatonta päivää ole vielä paljoa ja juhlan paikka. Niin kun saa yleensä siivota niitä oksennuksia pitkin seiniä ja sängyltä, jokainen oksentamaton päivä on juhlan paikka. Toki silloin kun ne juhlat jatkuvat kuukausia putkeen, sitä välillä vähän unohtaa kuinka upeaa se on.
Eilen iltavuoron jälkeen kääpiörotta Kajo palasi omaan laumaansa ja Kajo ja Kamu alkavat taas treffailla. Eli ei saatu piippereitä syyskuulle, ja toivotaan että parempi onni lokakuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti