Rottien syysnäyttely

sunnuntai 27. syyskuuta 2026

Eilen otettiin suunta kohti Ulvilaa ja Lemmikki- ja showkesyrottien syysnäyttelyä. Treffasin aamulla Kirsin Raisiossa, josta jatkoimme sitten yhdessä näyttelypaikalle. Näyttelyyn mahtui useampia viime hetken muutoksia, kun torstaina selvisi että näyttelypaikka oli tuplabuukattu, jonka lisäksi yksi tuomari estyi saapumasta. Uusi näyttelypaikka onneksi löytyi aiotun läheltä, ja Kirsi ei ole kuskina yhtä neuroottinen uusiin paikkoihin ajaessa kuin minä. 

Meidän neitien boksit

Meiltä osallistui näyttelyyn tällä kertaa viisi kääpiörottaa. Suppis, Pulu, Domino, Käki ja Oreo osallistuivat kaikki lemmikkiluokkaan, jonka lisäksi Käki ja Oreo osallistuivat molempiin ulkomuotoarvosteluihin, sillä näyttelyssä oli ulkomuotoluokassa tuplaluokat. Pakko myöntää että rottien kohdalla lemmikkiluokka on itselleni yhä se tärkeämpi luokka, ja ulkomuotoluokkaan meillä ilmoitetaan välillä kasvattajan toiveesta sijoituseläimistä ne joiden kasvattaja uskoo olevan vähintään rekisterikelpoisia. Rotilla kun ei automaattisesti rekisteröidä koko poikuetta, vaan rekisteröintiin vaaditaan hyväksytty arvostelu ulkomuotoluokasta. Meilläkin kuitenkin osa tyypeistä on etenkin värinsä ja kuvionsa puolesta luokkaa "toivottavasti se jättää itseään nätimpiä lapsia", niin vaikka meillä kaikki tyypit ovat sijoituksessa, kaikki eivät ole automaattisesti ulkonäöltään näyttelytasoisia ulkomuotoluokan standardien mukaan. 

Uusi näyttelypaikka jännitti vähän etukäteen, sillä sen oli varoitettu lämpiävän puilla, jonka lisäksi pöytien määrästä ja riittävyydestä ei ollut etukäteen tietoa. Ja olihan tila myös pieni, mutta alkushokista toivuttua sinne mahtui kyllä lopulta kaikki mitä pitikin. Toki tilan pienuus edisti myös sitä, että päivän aikana ei tullut yhtään kylmä, ja itsekin jätti hupparitakin pois heti aamusta.  

Valmistautumista päivän arvostelu-urakkaan

Itse aloitin päiväni toisen ulkomuotoluokan assistenttina, ja aloin metsästää bokseja Johanna Scott Ivarssonin pöytään. Olimme tavanneet ruotsalaiset tuomarit jo pikaisesti aamupalan merkeissä Auran ABC:llä, mutta muutamaan tuntiin jääneiden yöunieni myötä englanninkieleni valitettavasti nukkui siihen aikaan. Yöunet jäivät muutenkin taas hyvin lyhyiksi jopa näyttelypäivämittapuulla, vaikka rottien hännät saatiin pestyä ja kynnet leikattua jo kymmenen maissa illalla. Ja se kynsienleikkuukin tapahtui illalla Jussin toimesta. Samalla tuli sitten vähän kuikuiltua viereiseen pöytään, jossa aloitettiin lemmikkiluokasta, ja jossa sitten heti päivän alkupuolella tuli pöytään myös Käki ja Oreo, joille tämä oli heidän ensimmäinen näyttely. Vähän kumpaakin muksua jännittikin alkuun, mutta arvostelun edetessä huomattiin ettei kyse ole käsittelyä ihmeemmästä hommasti ja kumpikin muksuista rentoutui. 

Päivän aikana tuli juteltua myös parin somesta tutun hiiristin hiiristin (joista toisella on kyllä nykyään myös kääpiörottia <3) kanssa, joille minulla ei ole aiemmin ollut yhtä vahvasti kasvoja - joku whatsupin profiilikuva kännykän näytöllä kun ei oikein aina anna kuvaa ihmisestä. Tämä on ehdottomasti yhteisnäyttelyiden parasta antia. Yhteisnäyttelyiden huonoihin puoliin etenkin hiirinäyttelyissä taas kuuluu se, että hiirinäyttelyissä on usein myös myyntipöytä, ja myönnän että hiirten tuoksu on omiaan herättämään paljon muistoja. Mutta vaikka myyntipöydällä oli muutamakin oikein hurmaava herrashiiri, niin sain pidettyä pääni siinä, että nyt meillä keskitytään saamaan tyyppejä ja kääpiörottien laumakemioita kuntoon.

Ensimmäinen meidän muksuista arvostelussa

Jälkimmäisestä teemasta tuli sitten keskusteltua meidän tyyppien kasvattajankin kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että jos Hanskin ja Usvan ongelmakäytökset jatkuvat nyt kun tyypit palautetaan taas isoon häkkiin, hän suosittelisi niiden lopettamista. Hanskiahan ei ikinä päädytty käyttämään kasvatukseen, sillä hänen veljellään havaittiin ennen Hanskin jalostuskäyttöä niin paha parturointiongelma, että hänet jouduttiin lopettamaan. Silloin jo puhuttiin, että Hanski jää sitten puhtaasti kotirotaksi ja katsotaan miten hänen päänsä kestää. Parturointi kun on yleensä oire joko kivusta tai siitä, ettei rotta osaa käsitellä stressaavia tilanteita, vaan stressi purkautuu joko oman tai pahimmassa tapauksessa muiden turkkien nyrhimiseen. Eli ongelma ei ole niinkään kolot turkissa, vaan puutteellinen kyky käsitellä stressiä, mikä on nyt Hanskin tapauksessa johtanut muuttuneessa laumatilanteessa myös kavereiden korvien napsimiseen. Usvaa valitettavasti ehdittiin käyttää ennenkuin hänen parturointiongelmansa eskaloitui ensimmäisen kerran, mutta hänen siskonsa jäi sitten tästä syystä kanssa puhtaasti oloneuvokseksi. Tähän asti Usvan ja Kasin oireilu on ollut lievempää, mutta nyt laumassa tapahtuneet muutokset ovat saaneet molemmat oireilemaan. Mutta nyt pidetään peukkuja sille, sillä uudelleen laumattaminen pikkuhäkissä olisi taas riittänyt rauhoittamaan tilanteen ainakin seuraaviin muutoksiin asti. 

Päivä meni myös arvostelujen puolesta ihan mukavasti. Lemmikkiluokan puolelta tuli kaksi erinomaista ja kolme erittäin hyvää. Ulkomuotoluokan puolella kummatkin saatiin rekkariin, jonka lisäksi Oreo oli luokkansa kolmas - ja arvostelulomakkeen perusteella tuomari on selvästi arponut luokka kakkosen ja kolmosen välillä. Lemmikkiluokasta näillä arvosteluilla irtosi Suppikselle kunniapalkinto ja paras veteraani, Oreolle kunniapalkinto ja lemmikkinaaraiden neljäs sija ja Pululle tuomarin suosikki (onhan Pulu ilmeisen syötävän söpö myös jonkun muun mielestä).

Pululla on muitakin faneja kuin tuomari <3

Rottanäyttelyksi päivä kesti harvinaisen pitkään, ja palkintojen jaossa tuli lopulta pieni kiire, kun Saijan piti päästä viemään tuomareita satamaan ennen heidän laivansa lähtöä. Sanden piti lähteä junalleen vähän heitä ennen, joten Saija sitten keräili hänen palkintonsa talteen - ja muisti yllättävän paljon paremmin Sanden tyypit virallisilta nimiltään kuin omansa. Olkootkin että itsellänikin on kyllä virallisten nimen kanssa näyttelyissä aina pieni luntti. Saijalla kun toistuu nimissä tietyt teemat, niin välillä itselläni meinaa mennä väsyneenä aivot solmuun kuka oli mikäkin viisu, tai kuka oli miniature ja kuka taas pikkuinen tai tiny. En kyllä selvästi ollut ainoa, kun pari muuta sijoituskotia kävi omaa muistijumppaansa muunmuassa sen suhteen, missä muodossa heidän lumensa oli. Mutta ottaen huomioon että Saija on kasvattanut rottia vuodesta 1992, niin siihen on saattanut mahtua jo muutama nimetty tyyppi.   

Kotona tulikin sitten palautettua kääpiörotat pikkuhäkkiin, syötyä iltapalaa yhden Siskoni on noita -jakson kera, otettua Kajo ja Kamu treffeille ja melko heti niiden jälkeen painuttua pehkuihin Jussin ottaessa kopin muun lauman iltatoimista. Tänään sitten koitetaan tyttölauman palauttamista varsinaiseen häkkiinsä.   

Käki lemmikkiluokka

Oreo lemmikkiluokka

Suppis lemmikkiluokka

Domino lemmikkiluokka

Pulu lemmikkiluokka

Käki ulkomuotoluokka Johanna
Oreo ulkomuotoluokka Johanna

Käki ulkomuotoluokka Gail 


Oreo ulkomuotoluokka Gail


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI